Fitness ei ole lapsiperheen harrastus

”Kuudelta herätys. Tunnin aamulenkki, aamupuuro ja kasiksi töihin. Viideksi salille ja kotiin ruokia preppaamaan. Illalla vielä venyttelyä ja ajoissa nukkumaan!”  

Tämä on suora lainaus : Katrin kirjoittamasta Fit you too blogista, jonka pääset lukemaan tästä. http://fityoutoo.fitfashion.fi/2015/02/17/fitness-ei-ole-lapsiperheen-harrastus/

Otsikko on myös sama kun kyseisessä postauksessa.

Kirjoituksessa oli monta hyvää pointtia ja halusin vastata Katrin blogissa esittämään kysymykseen: Mitenkä lapsiperheen mutsi taipuu tohon hommaan? Eli handlaa treenit, aeroobiset, työn, kodin, perheen ja kaikki muut lapsiperheen arkeen kuuluvat asiat. Ilmoitan jo ennakkoon, että kirjoitan vain ja ainoastaan OMASTA/omista kokemuksista ja miten nyt jälkeenpäin ajattelen asiaa. En tuomitse tällä ketään ja musta on hienoa jos joku muu pystyy siihen mihin minä en pystynyt.

IMG_0919

 

Treenatessani tavoitteelisesti ja samalla kipailessan iuseampana vuonna sekä kevät, että syksy voitte kuvitela elämääni ei juurikaan muuta mahtunut. Vili oli silloin 3-vuotta kun aloitin treenaaamaan. Jos ajattelen nyt asiaa perheen kannalta niin omasta mielestäni jälkeenpäin katsottuna fitness ei ole lapsiperheen harrastus. Vaikken koskaan kadu fitnestä lajina tai siihen ryhtymistä niin tavallaan kadun sitä mennyttä aikaa. Se hehkutus ”tää on mun uus elämä” jopa osittain hävettää, koska en nähnyt silloin mitään muuta.

Moni lajin harrastaja sanoisi tähän väliin, että se nyt vaan on yksi tunti päivästä, jonka sohvaperuna viettää sohvalla ja syö sipsiä. BTW miks toi sipsin syönti on aina lisättävä tohon 🙂  En voi valehdella jos sanon, että se olisi vienyt mun päivästä vain tunnin aikaa. Mun aamuni alkoi aina 4.45 ja lähdin aamusta tunnin lenkille. Halusin tehdä sen niin, ettei se vie perheeltämme yhteistä aikaa ja olimme myös Juuson kanssa keskusteltu asiasta. Itse treenasin vielä aamulla ennen töitä, että ehdin nopeasti perheen luo. Jos lasken treenit, kokkailut, poseeraukset ja kaiken muun lajiin liittyvän niin se oli vähintään 2-3h päivässä. Se on ihan rehellinen fakta eikä mitään liioittelua.

 

Tässä on kuvat joissa molemmissa on äiti. Toinen joka luulee löytäneensä sen oikean tavan elää ja toinen hyvin viaton uunituore äiti. Kun mietin näitä kuvia niin tässä ensimäisessä näen tavallaan jotain mitä kuvittelin haluavani olla, mutta loppupeleissä se on yksi kuva vaan.Ehkä joo haluaisin tavallaan näyttää tolta joka aamu, mutta mitä se mulle loppupeleissä antaa?  Tämä kuvahan suorastaan huutaa: katsokaa miltä mää nyt näytän ja se ei ole mulle oikeastaan enään tärkeää tietyllä tapaa.

 

IMG_3051 IMG_4639

Kun katson tätä kuvaa herättää se voimakkaita rakkauden tunteita ja hetken minkä koin ensimäistä kertaa elämässäni. Vaikka en ehkä siin näytä hääviltä (huom ehkä 😉 ), mutta kuva kosketaa mua jokainen kerta kun sitä katson ja siinä on muistoja. Tunne kun sain lapsen syliini oli jotain niin korvaamatonta, että antaisin vaikka henkeni hänen puolestaan. Kuvassa näkyy vuorokauden taistelu, käsimys, turhautuminen mutta samalla helvetillinen periksiantamattomuus. Tää kuva on mun mielestäni kaunis vaikkei se muille ehkä näy.

 

IMG_2712

 

 

Ne vuodet kun kilpailin olin rehellisesti sanottuna aina väsynyt. Perustin vielä oman firman mikä ei ole mikään pikku juttu ja mikä vie vuorokaudesta uskomattoman monta tuntia aikaa. En ollut ihan täysin voimissani perheen äitinä ja omasta mielestä se oli muita perheenjäseniä ajatellen väärin. En voinut tehdä mitään spontaanisti, koska oli aina ne treenit ja ne helvetin ruoat mitä piti kokkailla keittiö höyryten ja kantaa mukanaan. Lomilla oli aina huomioitava oliko hotellissa sali ja kuinka pääsi treenaan. Jos mietin sitä nyt niin mulle ainakin loma on tarkoitettu palautumiseen, mutta en osannut niistäkään nauttia. Olin aina dieetillä joten ruokailukin oli aika nihkeää. Toki moni asia oli mulle niin uutta joten kannoin mukanani hirveän stressin ja en oikein osannut soveltaa. Ja oikeesti kuka vitun hullu lähtee neljältä juokseen kun silloin kuuluisi nukkua että jaksaa, mutta ei ollut kun yö aikaa……… huh mitä touhua

IMG_3680

 

 

Kun mietin, että kuka muistaa mut 10:n vuoden päästä bikinifitness kilpailijana niin vastaus on että ei kukaan 🙂 mikä olisi monen muunkin hyvä muistaa……. Mutta mun lapseni muistaa koko elämän että olin hyvä äiti. Nykyään vietän paljon aikaa kotona ja olen läsnä koko sen ajan lapselleni. En ole silti sipsiä syövä sohvaperuna. Ennen jos olin vaikka dieetillä makasin sohvalla naama harmaana tuijottamalla tyhjyyteen ja en ollut läsnä vaikka olin kotona. Sain kuulla siitä myös Juusolta.  Fitness on jees jos sitä ei ota liian vakavasti, mutta mun mielestä se ei sovi lapsiperheelle ainakaan jatkuva kilpaileminen ja ruoan tarkkailu.

Lapsi ei ansaitse sun dieetti kiukkuja tai muutakaan siihen liittyvää. Lapsen paikka ei oo kuntosalilla odottamassa äidin treenejä varsinkaan jos äiti ei ole valmis olemaan lapsensa kanssa samaa aikaa vaikka puistossa ja nimenomaan aktiivisena.

IMG_4260

 

 

En ole koskaan ottanut Viliä omiin kilpailuihini ja olen tehnyt siinä  mielestäni oikean päätöksen. Lapsen mielestä äiti voi näyttää pelottavalta ja kilpailut eivät muutenkaan ole lastentapahtuma. Lapsuus on hyvin lyhyt aika ja äitinä haluan antaa kaikkeni lapselleni ja tulevaisuudessa lapsilleni. Liikunnassa ei ole mitään pahaa ja  se on vähintäänkin suotavaa, mutta överi on aina överi ja mulla meni koko homma överiks.  Mietin useinkin, että miten pystyin siihen ja miten sain kaikki handlattua. En muista siitä ajasta oikein mitään ja tuntui, että olin aina pihalla. Työkaveritkin sanoi että olisitpa taas dieetillä kun oot niin lepposa hahaha en siis jaksanut vaahdota siivoamisesta 🙂 Unohtelin asioita ja Juuso hoiti kaikki perheen ”liikkuvat” asiat koska niihin en enään pystynyt treenin ja firman lisäksi. Mää en silti voi sanoa olleeni huono äiti, mutta olin  todella väsynyt sellainen.

 

Toivonkin, että moni kilpailija miettii asioita muunkin kun oman peilikuvan kautta. Fitness on osalla ihmisistä mennyt liian pitkälle. Se on oman navan tuijottamista, lihasten pullistelua ja kropan valokuvaamista eri suunnista. Joo se tavallaan liittyy lajiin, mutta tavallaan sekin on hieman pimeetä ja menee kokoajan pehmo pornon suuntaan. Kaikki pyörii vain itsen ympärillä ja puhe on vain hiilarista ja proteiinista. Jos ajattelen asioita käänteisesti ja mietin, että Juuso olis tuijotellu itteensä peilistä kokoajan ja valittanut yhtä sun toista niin en olis kyllä jaksanut. Onneks se ei sitä koskaa tehnyt ja Juuso ei oo ottanut yhden yhtä kehitys selfie kuvaa, joita mulla on senkin edestä.  🙂

 

IMG_5555

Ei enään koskaan samanlaista. Ei perheen ehdoilla. Ei kilpailuja mitkä vaikuttaa muihin.  <3 Umppu

primebody

57 vastausta artikkeliin “Fitness ei ole lapsiperheen harrastus”

  1. Hyvä teksti ! 🙂

    ”Toivonkin, että moni kilpailija miettii asioita muunkin kun oman peilikuvan kautta. Fitness on osalla ihmisistä mennyt liian pitkälle. Se on oman navan tuijottamista, lihasten pullistelua ja kropan valokuvaamista eri suunnista. Joo se tavallaan liittyy lajiin, mutta tavallaan sekin on hieman pimeetä.”

    Toi on musta kans ihan totta. Tollastahan se on ja lajiin tavallaan kuuluu. Toivon vaan, ettei kukaan laske koko elämäänsä ulkonäön varaan. Sanon sen myös itselle, et ei saa olla littee maha niin tärkee aina, et se menis kaiken muun edelle.

  2. Olipas hieno kirjoitus, rohkea ja rehellinen. Mä olen se sohvaperuna joka syö sipsiä. tai no, en syö sipsia, mutta rakastan löhötä työpäivän jälkeen sohvalla. Mä tosin haluaisin liikkua, mutta esimerkiksi tänään työpäivä alkoi 6:30 ja päättyi 18:30, eilen lähdin töihin 3:30 ja palasin kotiin n. 17:30 maissa, enkä mä oikeasti tiedä missä välissä mä liikkuisin sen lisäksi että lapset&mies vaatii huomiota, koti pitää hoitaa, ruokaa laittaa yms.

    Mä olen luovuttanut ja tunnen todella huonoa omaatuntoa siitä. Jokapaikassa kun toitotetaan että kyllä ehtii ja kyllä pystyy. Ei ehdi, ei jaksa. Ei. Tällaiset kirjoitukset antaa vähän toivoa mullekin, vaikkei se ihan mun tilanteesta ole kirjoitettukaan. Kiitos!

    • Mää ite seison n12h päivässä ja varsinkin nyt kun on lisäpainoo niin pakko on välillä löhötä että kroppa kestää koko raskauden töitä ☺️

  3. Jos fitness menee perheen edelle, niin silloin se ei kyllä ole. Uskon kuitenkin että kyllä perheellisetkin osaavat tehdä fiksuja valintoja ja käyttää aikansa fiksusti ilman että lapset kärsii. Ymmärsin kyllä pointin, vaikka ei itsellä vekaroita olekaan.

    Tuli myös mieleeni se että onko yrittäjyys sitten kannattavaa lapsiperheessä? Oma isäni kun oli 25 vuotta firman perustamisesta töissä ilman lomia. Ei käyty puuhamaassa, matkoilla ja isä oli aina töissä, kotonakin. Silloin laskettiin tarjouksia ja muuta työhön liittyvää, puhelin soi jatkuvasti. Lama tuli, mutta työt eivät loppuneet, vaikka sekin oli lähellä että firma menisi nurin. Tietysti riippuu varmasti millaisen firman perustaa, mutta harvemmin sitä voi maata kotona rauhassa, kun työt valmistuvat. Kuluja on vaikkei työtä olisikaan.

    Ei se ole helppoa ja sitten kun sulla yritys, (oli) fitness ja lapset 🙂 voin vain kuvitella niiden irtoavien hiusten määrää 😉

    • Itse olen oppinut elämään yrittäjänä. Pidän lomia ja rakastan työtäni. Osaan olla myös vapaalla 🙂 sekin on taitolaji

  4. Helvetin hyvä teksti. Mä en ole koskaan kilpaillut, mutta oon elänyt täysin treenaamisen ehdoilla. Ekana tuli mun treenit, mun ruokailut ja sitten vasta muu elämä. Ja mä en tosiaan edes tähdännyt kilpailuihin. Sittemmin on mukaan kuvioihin tullut perhe ja vaikka treenaaminen ja siihen liittyvät jutut on edelleen mulle todella tärkeitä, menee perhe niiden edelle. Treenimäärät on vähentyny eikä mun syöminen ole etusijalla, ensin saa lapset ruokaa ja sitten vasta minä. Ja olen muuten paljon onnellisempi. Mutta mistä ihmeestä mulle on kasvanu tällanen vatsa? 😉

  5. Kommentoin ekaa kertaa, mutta pakko kun liikutuin niin. En ehtinyt juurikaan lukea tekstejä tästä postauksesta nyt kiireessä, mutta pakko sanoa että tuli kyyneleet silmiin tuota kuvaa katsoessa missä vastasyntynyt vauva sylissä! Siinä näkyy jotenkin onnellisuus, vaikka ilme onkin väsynyt <3 Nimenomaan KAUNIS ja AITO kuva! <3

  6. Wau, mikä teksti! Oot ihan upealla tavalla ja vielä kaunistelematta saanut sisäistettyä monet tunteet ja tapahtumaan yhteen pieneen tekstiin. Itse olen vasta 18-vuotias, mutta silti pari vuotta taaksepäin hurahdin tähän ”fitness-elämään” ja voin sanoa, että fiilikset oli täysin samat päivästä päivään – väsytti, oli nälkä, lihaksia jomotti eikä mikään tuntunut missään. Sitä vaan suoritti, ja siinä samassa unohti elää. Voin vaa kuvitella, millaista se on ollut vielä oman lapsen kanssa. Niiden kurinalaisten dieettijaksojen jälkeen aloin seuraamaan erästä samanikäistä tyttöä Instagramissa, ja hän opetti mulle ja varmasti monelle muullekin, että elämästä mauttiminen on ihan ok ja vielä enemmänkin. Ostin samana päivänä kaupasta karkkipussin ja jotenki se vaan muutti kaiken. Syön edelleen terveellisesti ja urheilen, mutta kuten sanoit – överi on aina överi 🙂 vielä kerran, upea teksti ja mahtavaa kevättä sulle!

  7. Aivan mahtava kirjoitus!! Ja IHANA kun kerrot kaiken itsesi kautta! Oon täysin samaa mieltä ihan jokaisesta asiasta mitkä tässä tekstissä nousee esille! Paras kirjoituksistasi ikinä, niin sisällöltään kuin kieliopillisesti 😉
    Tsemppiä loppuraskauteen! <3

  8. Jotenkin ikävä lukea tätä sinun blogiasi, kun se on nykyisin aina kauhean negatiivinen. Ainaista valitusta ja muiden ihmisten tuomitsemista.

    • Selviät helpolla olemalla lukematta. Kirjoitan itselle tärkeistä asioista ja esimerkiksi tässä tekstissä en tuomitse ketään vaan kirjoitan itsestäni niinkuin heti alussa mainitsin!

    • Olen aivan samaa mieltä! Tuomitset niin ylimielisesti, että huhhuh.. Tähänkin ”kuka vitun hullu lähtee 4 aamulla juoksemaan kun pitäis nukkua” ei ole järkevää nukkua liian vähän ei, mutta joku tätä varmasti tekee ja mieti sellaista joka sen lukee, kun olet täällä haukkunut häntä vitun hulluksi. Millä helvetin järjellä AINA arvostelet rumasti muita, kun voisit puhua yleisesti aiheesta tuomitsematta muita.

      Huhhuh oot ehkä yksi negatiivisimmistä ihmisistä mitä tiedän.

    • Määhän puhuin tossakin itsestäni…. Suosittelen käännä sivua 🙂 Älä ärsytä itseäsi enempää lukemalla näitä kirjoituksia, sillä viha ruokkii vihaa

  9. Todella mietitty, mutta aito kirjoitus! Kiitos, että uskallat olla rehellinen hyvinvointiblogimaailmassa, jossa olisi myös helppoa verhoutua yleisen hypetyksen ja fitnesstrendeilyn taakse. Olet rohkea!

  10. Loistava kirjoitus! Itse en ole koskaan kisannut mutta muistan, miten ajoin itseni loppuun toisen lapsen jälkeen Painonvartijoiden dietillä ja hullulla treenaamisella. Itsellä tämä kaikki oli kriisiä itseni kanssa. Muistan, miten ajattelin syöttäessäni ensimmäistä lastani, että tässäkö mun elämäni nyt on. Ei ole enää minä vaan aina ensin lapseni. Niin paljon kuin rakastan lapsiani, valehtelisin, jos sanoisin kasvaneeni äitiyteen kivutta. Laihduttamisen ja treenin kautta yritin saada ääntäni kuuluviin itselleni: olen edelleen kaunis ja haluttava, vaikka olenkin äiti. Tuo oli itselle kasvun paikka vetää överit, tajuta, että hyvä olo itseen ei kumpua peilistä vaan vahvasta itsetunnosta. Nyt kolmen lapsen äitinä ja kuntosaliyrittäjänä pitää koko ajan pitää homma lapasessa, etten vertaa itseäni parikymppisiin lapsettomiin kisaajiin. En pysty enää millään samaan kuin he, mutta voin itse olla oman elämäni parhaassa kunnossa juuri nyt. Ja vaikka lanteilla roikkuu raskauden taisteluarvet, ne ovat mulle voiton merkkejä. En vaihtaisi tämän hetkistä kroppaani ja olotilaan mistään hinnasta siihen 15 kiloa hoikempaan, mutta hyvin epävarmaan, itseä halveksivaan ja itselle todistelevaan minään. On hienoa vanheta ja ymmärtää itseään, vain sillä tavalla on mahdollista olla onnellinen nahoissaan 🙂

    Hieno ja ajatteleva blogikirjoitus!!

    • Juuri näin. On saavuttanut elämässä jotain muutakin kun itsensä 😉 jos näin voi sanoa 🙂 On opittava myös vanhenemaan. Se ei tarkoita että pitää rupsahtaa, mutta on turha 30v:nä kuvitella olevansa 20v. 🙂

  11. Hei,

    Tämä postaus oli taas oikein mahtava, osasit pukea monia ajatuksiani sanoiksi. Kuten yllä joku kommentoikin, liika fitness vie liikaa ihan perheettömän nuoren naisenkin elämästi. Ei se ole elämää, että treenien ulkopuolella on niin väsynyt, että ei ajatus kulje. Ja kuten sanoit, se että ei tee kaikkea överiksi, ei tarkoita sitä että olisi se toinen ääripää eli sipsien kanssa sohvalla.

    Nykyään kuuntelen omaa kroppaa hellästi ja jos tulee yhtään liian väsynyt olo, niin treenien kevennys. Jos alkaa ahdistamaan syöminen, niin höllätään otetta ja syödään ihan sitä mitä huvittaa. Näin sujuukin treenit ja ruuat oikeen mielekkäästi ja silti terveellisesti, kunto on suorittamisen poistumisesta huolimatta erittäin hyvä.

  12. Aivan ihanan tunteikas kuva!itse 3kuukauden äitinä olon jälkeen rupesin tietty jo vetistelemään->hormonit.. mulla on raskauden jälkeen ja liikuntakiellon jälkeen kroppa aivan masentava.kiloja +10 ja yritän kovasti niitä tiputella. Yritän olla maltillinen ja ilman ihme dieettejä päästä entisiin mittoihin.mutta työn takana on!tuntuu että koko elimistö on jossain horrostilassa eikä paino vaan tipu 😀 voihan se olla että tuo uusi unirytmikin vaikuttaa jollain tavalla..sehän se pointti mulla oli että kiitos motivoivasta blogista!

  13. http://primebody.fitfashion.fi/2015/02/18/fitness-ei-ole-lapsiperheen-harrastus/

    Rakas Umppu

    Otappa nyt se sädekehä pois pääsi päältä ja laskeudu alas vuoreltasi.

    Kun olet nyt haukkunut eronneet, Fitness kisaajat noin yleisesti, työttömät ja nyt sitten kisaavat äidit, olisiko hetki aikaa miettiä mikä on mennyt pieleen.
    Väität ettet arvostele vaan puhut itsestäsi…..katsohan otsikkoa uudelleen……

    Olen 3 lapsen äiti. Entinen ja nykyinen BF-kisaaja.
    Valmistaudun kevään kisoihin.
    Treenaan kovaa ja paljon, sitä en kiellä. Treeneihin ja aerobisiin menee noin 17-20 tuntia viikossa.

    Lapset kulkevat jonkin verran salilla mukana, leikkihuoneessa on pelejä, paperia, kyniä ja leluja. On telkkari ja systeemit jos niitä tarvitaan. Tabletti aukeaa myös tarvittaessa.
    Valmentajan tsekkauspäivänä on lapsi ollut mukana. Ihana kiva retki 200 km:n päähän, pääsee katsomaan piirrettyjä tabletista, kahvilaan mehulle ja pullalle ja joskus jopa ostoksille, jännittävää ainakin 8,6 tai 4- vuotiaan silmissä.
    Minulla on myös vähintään 1 yleensä 2 totaalivapaapäivää viikossa. silloin pelataan, leikitään, liikutaan, leivotaan, tehdään kotihommia, pöököillään ja pötkötellään. Välitetään toisistamme.
    Olen toki joskus väsynyt ja kiukkuinen, mutta niinhän mä olen normaalistikkin. Korotan ääntä välillä, olen joskus karjunut ihan pää punaisenakin…noh jokainen 3 pienen äidin lapsi tietää, että joskus ei vaan muuten saa ääntään kuuluviin.
    Mä olen ihan tavallinen äiti, en täydellinen mutta ihan pirun hyvä !

    Syön omia ruokiani ja eri aikaan näin dieetillä, istun kuitenkin aina ruokapöydässä heidän kanssaan.
    Syömisistäni on keskusteltu. Lapsille on selitetty, miksi äiti syö nyt eri tavalla ja eri aikaan, he näkevät minun kuitenkin syövän, määrällisesti paljon myös näin dieetillä.
    Muutakin kuin parsaa ja kanaa…..
    Lapset tietävät, ettei sokeri ole hyvästä, heillä on karkkipäivä ja joskus hyvää saa muulloinkin. Äiti syö sitten taas karkkia kun kisat on ohi. Tankkauspäivänä äiti syö ihan hassuja. Miksi, sekin on selitetty. Lapsista oli hauskaa saada joulupuuroa helmikuussa 🙂
    Offilla ollessa, kun leivotaan istun tuoreen pullan kanssa samaan pöytään ja nautimme tuoreesta pullasta maidolla.
    Lapset saavat siis ihan oikean käsityksen ruoasta ja elämästä.

    Minä ostin myös lapsilleni liput kisoihin. Ipanat ovat askarrelleet kannustuskyltit ja toivovat tietysti, että äiti voittaa.
    Tästäkin on keskusteltu. Toki äiti yrittää voittaa, mutta aina ei voita ei vaikka kuinka haluaisi. Tärkeintä on, että yrittää ja antaa kaikkensa, teki sitten mitä tahansa !

    Kadunvarret ja netti ( sinunkin blogisi ) on täynnä pehmopornoa, puolialastomia ihmisiä. Miksi se olisi lavalla eri asia ? Nättejä ruskettuneita naisia blingbling biksuissa. ei se ”laihuus” paista lavalta silmään, koska kaikki näyttävät samalta. En koe mitenkään pahana, että lapseni tulevat kisoihin, päin vastoin !
    Minä en koskaan, en koskaan ole laittanut yhtään kuvaa itsestäni alusvaatteissa nettiin,enkä laita ! Se ei mielestäni kuulu äidin rooliin, ellei se ole työtä. Pelkkä seksikkäänä makaaminen ei ole työtä, tarkoitan nyt alsuvaatemalleja tai muita vastaavia.
    Kuntokuvissakin minulla on aina vähintään shortsit ja toppi. Niitäkin olen postannut 1 kappaleen blogiini. Kisa kuvat ovat eri asia !

    Se että sinä vedit överiksi ei todella tarkoita sitä, että me kaikki kärsimme siitä. Meillä vietetään erittäin tasapainoista ja ihanaa elämää, vaikka äiti urheileekin. Tässä maailmassa on niin paljon erilaisia äitejä.

    – Yksi on johtavassa asemassa ja joskus jopa viikon pois kotoaan. Kun hän tulee kotiin hän on muutaman päivän kotona lasten kanssa, toimii lasten ehdoilla ja antaa kaikkensa ja välittää. Huono äitikö ? EI !

    – Yksi opiskelee iltaisin sairaanhoitajaksi 2-3 kertaa viikossa työn ohella. Viikonloppuisin hän leikkii ja on lasten kanssa antaa kaikkensa ja välittää. Huono Äitikö ? EI

    – Yhden lapsi syntyy 4,5 kk liian aikaisin, muut lapset laitetaan kotihoidosta päiväkotiin, jotta elämästään taisteleva saisi parhaan mahdollisen alun ja tuntea myös äitinsä sylin ja rakkauden, joka on vastasyntyneelle elinarvoisen tärkeä ja saattaa pelastaa tämän psyykkisiltä ja fyysisiltä ongelmilta jatkossa. Toiset ovat päiväkodissa päivät ja illat äitinsä ja isänsä kanssa. Joskus äiti joutuu olemaan sairaalassa myös iltaisin, jotta sairaalassa makaava lapsi saisi lämpöä ja rakkautta myös iltaisin, koska kiireiset sairaanhoitajat, eivät ehdi pitää sylissä. Kun äiti on kotona hän on lastensa kanssa ja välittää. Huono Äitikö ? EI !

    -Yksi on muusikko keikoilla illat ja nukkuu aamupäivisin kun lapset on hoidossa ja sitten iltapäivisin on lastensa kanssa läsnä ja välittää. Huono Äitikö ? EI !

    Yksi joutuu luopumaan lapsestaan, koska on itse sairas tai pahimmassa tapauksessa siksi, että lapsi on sairas ja omalla toiminallaan sairastuttaa myös koko muun perheen. Tekee elämänsä vaikeimman valinnan koska välittää…….Huono Äitikö ? EI!

    – Yksi näyttää barbilta silikonitisseissä, irtoripsissä, tukkajatkoissa ja rakennekynsissä, arvostelee muita ja tuuppaa ruudun täyteen pehmopornoa……välittää lapsestaan niin ettei enää lähde kisaamaan, koska tietää sen olevan liian kova paikka. Huono Äitikö ? EI

    – Yksi ei välitä lapsestaan, ei ole läsnä ikinä, ei rakasta, ei ole äiti…….Huono Äitikö KYLLÄ !

    Sinulla on mielipide, aika moneenkin asiaan. Kirjoitat joskus ihan tärkeistäkin asioista. Toivoisin kovasti, että joskus miettisit asian toistakin puolta. Noh jahka pääset tähän ikään, niin aukenee sinullekin, ettei maailma ole aina niin mustavalkoinen. Se on erilainen ihan jokaisen tallaajan silmissä. Kaikki valinnat eivät aina ole sellaisia, etteikö niissä olisi toistakin puolta. Sinun valintasi ei ole välttämättä minulle se oikea, ole siis ystävällinen, äläkä tuomitse minua valinnoistani ! Sillä juuri sen sinä kirjoituksellasi teit !

    • Lueppa teksti uudelleen kun kirjoitan siinä ISOLLA että kirjoitan vain omasta elämästäni.Ehkä sinäkin näät tämän asian joskus eri silmin <3

    • Voit sanoa kirjoittavasi itsestäsi, mutta kyllä sinulla julistava sävy on. Miksi muuten mesoisit itsestäsi täällä ”suurella äänellä”, ettet oikein onnistunut? Sinä et onnistunut (mielestäsi) ja piilosanoma ”ei se muillekaan hyväksi ole”.

      Fitness ei ole lapsiperheiden juttu >> aivan selkeä statement.

    • Koita jo päästä asian yli kun et sitä näköjään ymmärrä. Mulle on ihan sama mitä vaikka sinä teet jos oot siinä hyvä niin anna muniin tehdä omaa juttuani ❤️

    • Huomasitko, kun kirjoitit tätä tekstiä, että suurin osa lapsiesikin elämästä menee kuitenkin sinun fitness juttujen mukana. Vaikka suot heille aikaa ja varmasti olet hyvä äiti, mutta mieti kuinka voisit nämäkin hetket viettää perheesi kanssa.

    • Anteeksi mitä juuri luin????? Mulla on A; 1 lapsi ja B; mun fitness on ollut jo jäähyllä pitkän aikaa. Laji ei ole perheessäni millään lailla esillä tällähetkellä ja tuskin tulee olemaankaan. Ja nimenomaan vietän kaiken mahdollisen ajan perheeni kanssa. Aivan typerä kommentti,,, sori

  14. kirjoitat niin asiaa!! Nimenomaan, vaikka kuinka sanoisi, että hoitaa treenit ns. omalla ajallaan, niin kyllä kisaaminen ja dieettaaminen varmasti väkisin vaikuttaa koko perheeseen. Mulla on 2- ja 5-vuotiaat lapset ja rakastan liikuntaa, olen treenaillut puolimaratoneille ( en veren maku suussa), mutta olen mielestän aina pitänyt siitä huolen, että se ei vaikuta perhe-elämään. Olemme lasteni isän kanssa molemmat urheilullisia ja kesäisin meillä onkin tapana tehdä juoksulenkkejä lasten kanssa (toinen juoksurattaissa ja toinen fillaroi), se on ihan parasta, vanhemmat saa liikuntaa ja samalla näyttää lapsille liikunnallista esimerkkiä <3.

    Toinen asia, mikä mun mielestä diettaavan äidin pitäisi ottaa huomioon on se, että minkälaisen esimerkin antaa kasvaville lapsilleen ruokavalion suhteen. On sanomattakin selvää, että lapsille on hyvä opettaa terveellinen ruokavalio, mutta lapset on sen verran fiksuja, että ennen pitkää alkavat ihmetellä mitä varten äiti syö melkein poikkeuksetta eri ruokaa kuin muu perhe tai kantaa ruokansa mukaan tupperwarekipoissaan. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka jatkoromaanin, mutta säästän lukijoita ja jätän tämän tähän.. 🙂

    Tykkään sun tyylistä kirjoittaa, uskallat sanoa oman mielipiteesi, vaikka siitä joku ehkä mielensä pahoittaakin.

    Ihanaa loppuraskautta!

  15. Heippa! Tosi rohkea ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Rehellistä tekstiä siitä ettei aina tarvii kaunistella kaikkea ja esittää itselleen, saatikka muille, että pystyy handlaamaan ihan kaiken ja aina 🙂 Olet upea !

  16. hei! En yleensä kommentoi mutta nyt oli niin kaunis teksti. Olen itse vasta parikymppinen opiskelija ja tällä hetkellä treenaan ensi vuoden kisoihin. Kun tähän hommaan lähdin niin sanoinkin, että tää on mun elämän paras hetki tehdä tää: mulla on aikaa, jota voin välillä antaa vaan itelleni. Koska jos mulla ois lapsia ja työ niin en mä pysyis tähän kaikkeen mitä teen nyt. Moni ehkä ymmärtää tän tekstin väärin; kyllä perheen äiti voi ja pitäisi urheilla koska sekin tuo sitä lisäjaksamista, mutta ei fitness urheilu todellakaan aina ole sitä oman jaksamisen edistämistä. Paljon voi urheilla myös lapsien kanssa tai niin kuin omat vanhempani jotka vei mut treeneihin ja ite siksi aikaa salille. Kiitos Umppu tästä, tämä oli nimenOmaan rehellinen teksti.

  17. Jotenkin ihanaa lukea sulta tämmöstä tekstiä! Muistan itse hyvin ne ajat, kun fitness oli sulle kun uskonto, mutta kaikesta oppii ja melkein kaikkee pitää kokeilla, että tietää. No ei nyt ihan kaikkea 😀 Muistan hyvin kun kirjotit joskus aikaa sitten, että fitness/bodykansa suorastaan ”nauraa” niille, jotka käyvät jumpassa. (okei vähän karkeasti sanottu, mutta jotain tuohon suuntaan) Että jumppa ei oo mitään liikuntaa tms. kun ei rautaa nostella. Muistan kuinka se vaikutti muhunkin sillä tavalla, että ajattein oonko mä nyt ”nolo” kun käyn jumpassa?! 😀 Mutta kuten sanottua, ajat on tuosta muuttuneet. 🙂 Silti edelleen jotkut fitnessihmiset ajattelee, että heidän tapa on ainoa oikea tapa elää. En kestä semmosta ajattelumallia. Ykskin kerta kaupassa ostin ihan terveellistä peruskotiruokaa, ja viikolnopun kunniaksi lastasin kassahihnalle myös karkkipussin, auta armias kun takanani oli oikeen V-body muija joka katso mua päästä varpaisiin, ja sitten katsoi sitä karkkipussia…. En ajatellut päässäni tilannetta, vaan se meni juurikin näin 😀 Toinen mitä jaksan ihmetellä, on se, että kerran näin ravintolassa yhden bodypariskunnan, jotka olivat offilla, ja näyttivät ihan tavallisilta pulliaisilta, vatsamakkaroineen sun muineen. Pointti oli siis se, että esim. yleisurheilijat, voimistelijat, juoksijat, uimarit yms.yms. pysyvät melkeinpä kaikki ympäri vuoden hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa! Jaksan ihmetellä, että mitä järkeä on tiputtaa paino niin että ollaan kuivia kun sahara, ja hetken päästä mätätään… Tää nyt meni ehkä hippasen yli ja ohi aiheen, mutta oli pakko avautua! 😀 Ihana lukea sun tekstejä.

  18. Hei,

    olen Anskun kanssa samaa mieltä siitä, että tässä keskustelussa on turhaan hyvin mustavalkoinen leima. Joko tai. Esim. se, että fitnessurheilu on narsistista itsensä kuvailua vähissä vaatteissa tai että dieetti on automaattisesti tyyliin ”äiti on väsynyt, vihainen ja aina salilla – ja pahimmassa tapauksessa raahaa lapsetkin salille”… Oikeasti? Minusta fitness on hieno urheilulaji, ihan siinä missä jooga tai jumppa tai vaikka koripallo. Se on minusta hienoa aina, jos ja kun äitikin voi ja saa harrastaa ja jopa innostuu siitä – ja tekee sitä itselleen. Niitä velvoitteita ja odotuksia ja uhrautumista ja joustamista muiden eteen ja puolesta kun on muuten siinä elämässä ihan varmasti. Ei se tee kenestäkään huonompaa äitiä. Ja kyllä äitikin saa asettaa tavoitteita ja kilpailla, jos se tekee onnelliseksi. Ei se tarkoita, että sitten vähemmän rakastaisi lähimpiään tai lapsiaan. Väittäisin jopa, että onnellinen äiti toteuttaessaan itseään, on parempi äiti. Ei ole mielestäni ainoaa ja oikeaa tapaa elää, itselleen tai perheelleen. Rakastava ja läsnä voi myös olla fitnessurheileva ja kilpaileva äiti, ihan niin kuin moni muukin, olipa kotona, töissä, opiskelemassa tms. Onnellisuus ja rakkaus on tärkeintä, kun on tahtoa, löytyy myös keinot tähän. Iloa ja valoa kaikille perheellisille harrastajille ja kilpaileville – ja myös sinulle Umppu! <3

    http://fitnessfilosofi.blogspot.fi/

    • Ilmeisesti teidän molempien sisälukutaidossa on jotain mitä en itse ymmärrä. Kirjoitan tässä itsestäni enkä arvostele ketään. Kirjoitan kuinka väsynyt itse olin ja kuinka huomasin, että se ei enään antanut mulle mitään. En ole kertaakaan sanonut ETTÄ FITNESTÄ HARRASTAVA ÄITI ON HUONO ÄITI ja toivoisinkin sen menevän perille. miten voin loukata tekstillä jotain jos se on vain minun elämästä ja kerron kuinka minä olin väsynyt?

    • Moi vielä Umppu,

      🙂 Ymmärrän kyllä, ettet halua loukata tekstilläsi, vaan kertoa omasta kokemuksestasi. Minusta se on OK ja mielipiteitä on monia ja niitä saa esittää. Et ehkä halua arvostella ketään, etkä osoitella sormella, mutta oman kantasi – ja hyvin selkeän sellaisen – esität kyllä tekstissäsi ja se voi tuntua monesta harrastavasta ja kilpailevasta loukkaavalta ja syyttelevältä. Esim. ”Fitness on jees jos sitä ei ota liian vakavasti, mutta mun mielestä se ei sovi lapsiperheelle ainakaan jatkuva kilpaileminen ja ruoan tarkkailu.” tai ”Lapsi ei ansaitse sun dieetti kiukkuja tai muutakaan siihen liittyvää. Lapsen paikka ei oo kuntosalilla odottamassa äidin treenejä varsinkaan jos äiti ei ole valmis olemaan lapsensa kanssa samaa aikaa vaikka puistossa ja nimenomaan aktiivisena.” tai ”Lapsen mielestä äiti voi näyttää pelottavalta ja kilpailut eivät muutenkaan ole lastentapahtuma.” Siinä on jo enemmän mielipidettä ja julistamista, kuin vain kokemuksen jakamista. 🙂 Mutta kuten sanoin, mielipiteitä on monia ja tämä on sinun foorumisi niitä esittää. Olen seurannut blogiasi pitkään ja seuraan varmasti edelleen. Halusin vain tuoda niitä harmaan sävyjä tähän hyvin mustavalkoiseen keskusteluun ja sanon oman kantapään kautta koetun mielipiteeni: fitness on lapsiperheen harrastus kilpailuineen kaikkineen, ihan siinä missä moni muukin harrastus ja kilpailu- tai työ tai opiskelu tai tai… Perheitä (tukiverkkoineen) on erilaisia, ihmisiä on erilaisia, äitejä on erilaisia, tilanteita on erilaisia, rakkautta ja läheisyyttä voi antaa monella tapaa – ja fitnesstäkin ja kilpailutoimintaa voi tehdä monella lailla jne. Se, mikä itselle on toiminut tai ei ole toiminut, ei välttämättä toteudu samalla lailla muilla. Ei ole parempaa tai huonompaa tapaa elää – tai harrastaa. On vain erilaisia. 🙂 Surullista minusta vain tässä on se, että usein juuri äiteihin ja äitiyteen kohdistuu paineita ja odotuksia ja luodaan yhtä ja ainoaa tapaa tehdä asioita. Suvaitsevaisuutta ja armeliaisuutta soisin enemmän juuri äideille. <3

    • Kiitos tästä kommentista, mikä oli hyvin asiallinen. Eihän asiat oo koskaan niin mustavalkoisia ja juuri siksi kirjoitin mitenkä juuri itse olin kokenut tämän. En tietenkään kokenut asioita silloin samalla tavalla vaan oli vain fitness. Siksi toivonkin näiden ihmisten jotka ovat loukkaantuneet tästä miettimään asiaa ulkopuolelta sitä fitnesskuplaa. Mää tiedän miltä tuntui kun joku silloin arvosteli mun äitiyttä kun kilpailin ja revin hirveet herneet, mutta nyt ymmärrän mitä he tarkoittivat.

      Mulla on lähellä paljonkin tuuttuja jotka kilpailevat ja ovat äitejä. Toiset hoitaa kaiken hyvin ja toiset ei. Se ei oo mun asia, mutta tiedän miten haluan itse hoitaa asian.

      Jos näitä asioita kysyy lajin ulkopuolisilta ihmisiltä ihmisiltä on ne aina täysin eri mieltä kun lajissa olevat ja varsinkin siinä kuplassa. Mulla on aina ollut vahvat mielipiteet ja seison niiden takana. En kirjoita blogia ollakseni laupias ja koita mielistellä kaikkia, mutta en tietoisesti halua loukatakkaan. Useinhan se vaan on niin että joskus joku teksti saattaa osua ja vähän hieman kolahtaa ja suututaan ja sormet syyhyten haukutaan mut, vaikkei olla ymmärretty mun tarkoittamaa asiaa ollenkaan.

  19. Täytyy kyllä sanoa että upeaa tekstiä. Sulla on kyllä järki päässä ja jalat maassa! Kerrankin olen löytänyt sellaisen blogin missä raapaistaan pintaa syvemmälle, ei ole aina sitä ”minä,minä,minä” läpätystä 🙂 Sun itsevarmuus on myös ihan mahtavaa,sellaisen jos jokainen löytäisi itsestään,olisi tämä maailma hieman parempi paikka:) Tsemppiä tuleviin koitoksiin! -Antsku

  20. Niin, no, tekstin voi lukea monella tavalla, vastaanottajasta riippuen. Kaiketi fitness tai mikä tahansa muu laji jota harrastetaan kilpailumielessä vie aikaa ja rahaa, ja ihmisen vuorokaudessa on yleensä vain se 24 tuntia. Siksi ei voi saada kaikkea, se ei vain ole mahdollista.

    Harrastukset ja varsinkin äidin harrastukset ovat usein kuin punainen vaate, joka aiheuttaa rajuja reaktioita, näissä keskusteluissa. Keskustellaan siitä mitä naisen pitäisi tehdä perheen hyväksi. Kyllähän niissä perheissä usein on isäkin, kuinka usein isän harrastuksista keskustellaan. Olen jo sen verran vanhempi, että minua huvittavat nämä sukupuolisidonnaiset jutut jotka tuntuvat jatkuvan vuosikymmenestä toiseen. Onko ok että isä korjailee autoa tuntikausia tai juoksee maratoneja. Kuka uhrautuu. Onko huono isä jos on highflyer hommissa ja ainoastaan viikonloppuisin kotona. Uskomatonta kyllä naisen uravalinnoista ja harrastusvalinnoista jaksetaan keskustella paljon enemmän.

    Vastaus lienee se että kenenkään ei pitäisi. Itse ajattelisin näin : mitä tahansa teetkin, jos se on sinun unelmasi ja läheiset kannustavat ja tukevat, siitä vaan. Jonkun unelma on yrityksen perustaminen, jonkun unelma fitnesskisoissa lavalle nouseminen. On tärkeää että mitä teetkin, tiimi kotona tulee sinua mikä tahansa se koitos onkin. Koska harva pärjää ihan yksinään.

    Itse tunnen monia pienten lasten äitejä jotka ovat mestareita järjestämään aikataulunsa, ja vastaavasti sellaisia, jotka eivät halua elää aikataulutettua elämää, tai kunnianhimoista elämää ylipäänsä. Meitä mahtuu joka junaan. Tärkeää lienee se, että ei ole onneton valintansa kanssa, koska jos niin on, siitä kärsii jokainen, mukaanluettuna sinä itse.

    Fitness ei ole huonoin harrastus mutta kilpailut ovat eri asia kuin harrastus ja nostan hattua kaikille kilpaurheilijoille jotka pystyvät yhdistämään perheen ja harjoittelun, tavallinen tallaaja tuskin pystyy yhdistämään välillä harrastusta ja perhettä ja duunia…mutta urheilijoilla jotka sinne kisoihin menevät onkin aika erilainen draivi kuin meillä muilla.

    Tsemppiä kaikiille.

  21. Kuolema opetti mut elämään; kun sun vuoro tulee lähteä niin mietitkö sä sun rakkaita ja elämää niiden kanssa sun parhaana aikana vai sitä kun söit kanaa ja raejuustoa ja heräsit neljältä lenkille? Oikeasti; miettikää ihmiset ennen kuin on liian myöhäistä❤️

  22. On ilo lukea blogia, jossa kirjoittaja kertoo mielipiteitään rehellisesti ja ryhdikkäästi.
    Löysin tänne ihan sattumalta…

    Isäni oli viiden hengen perheessämme ihan ”urheiluHULLU” ja kilpailuhenkinen suomalaiseen tapaan; jos ei voittoa tule, kilpailu on hävitty ja tavoitetta ei ole saavutettu. Hänen kokonaiskuva elämästä oi pelkistetysti; urheilu on pirun tärkeä asia, henkeen ja vereen.

    70-luvulla ei vielä kuntosaleja pienissä kaupungeissa ollut, mutta isäni perusti oman kuntosalin olohuoneeseen rautatankoineen ja puntteineen. Hän omi myös omaa aikaa joogalle ja meditoinnille, palautumiselle ja levolle olohuoneessa. Me muut saimme luvan olla hiljaa silloin.

    Hän hiihti kilpaa ja hiihtää edelleenkin 75-vuotiaana Finlandia hiihdon 50-kilometriä. Kovakuntoinen äijä se on!

    Minustakin piti kasvaa urheilija. Mutta minusta tulikin laskettelija, hiihdon ope, joka kiersi ympäri maailmaa, mutta ei saanut koskaan mitään mitallia mistäkään kisoista. Mä vaan ”hengailin” isäni mielestä. Veljet saivat samaa huutia, koska olivat lähteneet samalle tielle ”jossa painovoima vie ylös ja saman tekee alastulokin…paskanmarjat se mitään urheilua ole!!”

    Kun kolmekymppisenä sain ensimmäisen lapsen, lähdin toisena synnytyksen jälkeisenä päivänä lenkkeilemään. Vaadin saada tilaa itselleni tunnin päivässä urheilemiseen, jotta raskauden jälkeiset kilot karisevat. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla oli sama juttu. Urheilu, liikunta ja miltä mä näytän. Se oli tärkeintä, jälkikäteen ajateltuna ihan hullua.

    Kunnes kaikki muuttui. Mieheni kuoli liikenneonnettomuudessa nuorimmaisen ollessa 3-vuotias. Kun poliisi seisoi kotiovellamme ja kertoi asian, ensimmäinen ajatus oli ” nii-iin…mut ne mun treenit…” Niin syvälle olin mennyt itseeni ja itsekkyyteeni…tai johonkin.

    Meni monta vuotta, ennen kuin löysin liikunnan tuoman ilon takaisin.

    Ei enää rutiineja; salille, uimahalliin, köysikiipeilyyn, pilatekseen, kuntonyrkkeilyyn ja ties mihin. Menen tai olen menemättä, en koe siitä huonoa omaatuntoa. Pidän hellin käsin itsestäni huolen liikkumalla ja terveellä ruokavaliolla, elän ja koen silti paremmin, kuin suorittamalla. Olen jo kokeillut ja kokenut ne äärirajat itsestäni, ne täytyi kokea, että osaan nauttia elämästäni. Silti hamuan sitä korkeinta vuorta, sitä suurinta huippua, mihin kiipeän ja mistä lasken.

    Jokaisella meistä on tapamme elää hyvää elämää ja saada mielihyvää siitä, jokaisella on oikeus ja tarve tehdä elämästään tärkeä ja ainutlaatuinen, omalla tavallaan.

    Kaikkea hyvää!

  23. Silloin kun elät yksin niin aivan sama mitä teet koska olet vastuussa vain itsellesi, se on sitä elämän aikaa kun voi kokeilla ääripäitä. Kun olet parisuhteessa tai perheellinen niin mielestäni olisi hyvä miettiä ja suhteuttaa mitä minä itse tästä saan, mitä puolisoni ja mitä lapseni, onko tämä sen arvoista kaikkien meidän kannalta. Puhun kaikista lajeista, harrastuksista ja yrittämisestä. Empun käyttämä ”kupla” -sana on hyvä kuvaus sille mihin moni jumiutuu ja sen takia kannattaisi aina olla ystäviä niiden ”omien juttujen” ulkopuoleltakin jotta olisi perspektiiviä siihen mitä minä tällä hetkellä olen tekemässä ja onko se sittenkään se kuuluisa maailman napa vai jopa pakokeino sitä kuuluisaa ”oikeata elämää”?
    Parasta tätä hetkeä Kaikille

  24. Musta on tosi hienoa, että tuot esille fitneksen ulkonäkökeskeisyyden. Toki monet osaavat suhtautua lajiin kilpaurheiluna siinä missä muihinkin lajeihin, mutta olen pistänyt merkille tämän fitnessbuumin myötä, että monet fitness kisaajat ja harrastajat ovat turhan pinnallisia ja itsekeskeisiä. Hyvässä kunnossa voi olla ilmankin sen kuuluttamista koko maailmalle, ei se kilpailu ole oikeasti kaikkia varten. Se vaatii paljon asiantuntevuutta ja ihan omanlaista panostaan lajiin. Siksi onkin ihanaa, että tiedostat, ettei elämäntilanteesi ole nyt otollisin lajille. Haluat olla hyvä äiti ennen kaikkea, arvomaailmasi on siis kohdillaan ja olet tehnyt hienoja ratkaisuja. Jatka samaan malliin! 🙂

  25. Ihmeellisen herkkänahkaista kansaa nää fitnesstyypit. Ei sen vertaa itsetuntoa ole, että osattais erottaa kirjoittajan henkilökohtainen näkemys omasta toiminnastaan ja koko fitnesskansan teilaaminen, heti napataan herne nenään ja hyökätään puolustuskannalle. Jos ihminen kirjoittaa siitä, miten itse toimi, miten koki sen jälkeenpäin huonona valintana, niin se on aika kaukana siitä, että tämä ihminen kirjoittaisi, että kaikkien kohdalla ne valinnat olisi huonoja ja että koko laji olisi peestä. Taitaa vaan porukkaa ottaa päähän se, kun joku uskaltaa avata suunsa tuon touhun kääntöpuolesta, joka ei todellakaan ole normaalin ihmisen tervettä touhua (fitnesstouhua todella läheltä seuraavan maallikon hoitoalan ammattilaisen silmissä). Sori nyt vaan.
    Umppu, sä kirjoitat todella hyvää tekstiä, sulla vaikuttaa olevan jalat maassa ja järki päässä. <3 Oon onnellinen puolestasi.

    • Juuri sitä se on ja juurikin ne herneen vetäjät on niitä kuplassa eläviä valitettavasti. En yleistä kaikkia lajin harrastajo, sillä tunnen heitä paljon ja usein mitä kauemmin lajissa mukana olleet ymmärtävät kaikki asiat paljon paremmin 🙂

  26. Kyllä se niin on että vaikka kuinka aluksi sanot että tämä on omasta kokemuksestasi niin toisin kokevat ottavat herneen nenään ja se on ihan normaalia. Esim. suora lainaus tekstistäsi: ”omasta mielestäni jälkeenpäin katsottuna fitness ei ole lapsiperheen harrastus”. Näinhän se on, sinun kokemuksesi valossa isolle osalle lapsiperheitä se ei sovi (etkä voi puhua vain omasta perheestäsi). Mielestäni olet rohkea ja mielenkiintoinen kirjoittaja. Kerrot ihanan kärkkäästi oman mielipiteesi ja blogiasi on mukava seurata. Välillä minuakin ärsyttää, mutta se on juuri se syy miksi palaan sivullesi uudelleen. Hyvän kirjoittajan tunnistaa siitä että se herättää tunteita. Enemmän hyvässä mutta ehdottomasti myös välillä pahassa. Blogisi olisi aika järkyttävä jos joka mielipiteen perään pitäisi kirjoittaa että muilla asia voi olla toisin. Vihaan niitä blogeja, joissa haipataan vain omaa elämää vaahtokarkkikuplan sisällä ja kutsutaan itseään life coachiksi. ”Ajattele positiivisemmin” ”kaikki rakastavat minua ” ”en uskalla kirjoittaa mitään mikä voi suututtaa jonkun” ”haluan miellyttää kaikkia”- blogit oksettaa. Kuka niitä jaksaa lukea?!
    Pieni vinkki sulle umppu: Älä ota itseesi negatiivisista kommenteista, et pääse niitä pakoon kuin lopettamalla kirjoittamisen ja toivottavasti et tee sitä 🙂 Niin se vain on että kaikkia ei voi miellyttää ja joku suuttuu aina, so what! Mukavaa kevättä ja onnea uuden perheenjäsenen odotukseen 🙂

  27. Hyvin kirjoitettu. Itse olen kovasti haaveillut alan vaihtamisesta, eli pitäisi opiskella ja tehdä töitä samalla. Olen miettinyt ja miettinyt asiaa mitä tekisin. Olen päättänyt että aloitan opiskelut mutta maltillisesti. mulla on aikaa vaikka kuinka opiskella uus ammatti, ei tarvi missään tietyssä ajassa opiskella. Haluan elää perheeni ehdoilla, en halua herätä joku päivä siihen että kadun sitä kun joudun olemaan paljon pois kotoa ja en halua että lapseni tulee muistamaan kun äiti oli paljon menossa. Itse elänyt perheessä jossa oli vanhemmilla oma yritys, maatila ja isä kova urheilija. Voit kuvitella. Äiti meidät kasvatti! Miehelläni taas vanhemmat kummatkin yrittäjiä, sitä ikäluokkaa jotka tekevät töitä 24/7 vaikkei tarvisi.Puhuimme asiasta jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää että niin paljon vietetään perheenä aikaa kun vaan on mahdollista. Ja se on toteutunt ja on ihanaa tehdä perheen kesken juttuja! Ne joiden pitää selitellä tekemisiään (esim tämä ansku täällä jolla oli pitkät sepustukset) kovasti, antavat itsestään sen selvän kuvan että katuvat jollain tasolla sitä kun ovat päätyneet tekemään sitä mitä haluavat, lapset roikkukoot mukana. Ihan sama mitä selittää, sen kuvan siitä vaan saa. Itse olen ollut tämä perässä roikkuja lapsi ( nukkunut mm. traktorissa jotta sain olla isän kanssa).. ja voin kertoa että ei siinä kovin kivat muistot jää vaikka kuinka vanhempi kuvittelee tekevänsä oikein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta