Anna mun kirjoittaa

Kaikki ei aina ymmärrä syytä miksi ihmiset kirjoittaa blogia. Osan mielestä jopa siinä ei ole mitään järkeä. Ainakin itse pidän sitä tietynlaisena päiväkirjana minne puran omia ajatuksia ja mietteitä ehkä päivällä puhumistani aiheista, jotka saattavat painaa mieltä tai siitä, kun vaikka olen onnistunut jossain asiassa ylittämään itseni ja olen ylpeä saavutuksestani. Vähän kuin tietynlainen ajatuspankki minne tyhjenneään miele päivän jälkeen. En kirjoita blogia sen vuoksi, että odottaisin siihen innoissani kommentteja ja haluaisin kamalasti keskustelua, tai haluan hirveästil ukijoita. Joskus kommentit on hyvinkin raketavia ja asiallisia, mutta joskus niin ala-arvoisia, että tekisi mieli estää koko kommentointi. Usein ne onkin niitä nimettömiä nettikiusaajia 🙂 🙂   Tiedän että varmasti herätän tunteita niin puolesta kun vastaan. Ne ketkä mut tuntee OIKEESTI läpikotaisin,  joita on vähemmän kun luulettekaan 🙂 tietää mitä tarkoitan teksteillä. Ne ketkä ei tunne ja  provosoituu jokaisesta lauseesta varmasti jo salaa mielessään inhoo mua lukee jo koko tekstin narisevalla ärsyttävällä äänensävyllä ja  kirjaimellisesti ymmärtää tekstin omalla haluamallaan tavalla.

IMG_6621

 

Niin paljon kun jotain kyrsii mun kirjoitukset niin yhtäpaljon mua kyrsii joskus  joidenkin kommentit.  Antakaa mun kirjoittaa mun päiväkirjaa rauhassa ja kirjoitakaa te omaanne. Joskus teksti osuu johonkin ja niin se vain on. Joskus ei kannata avata blogia jos viha sisällä on jo tuloillaan pihalle vaan jättää suosiolla lukematta niin elämä on huomattavasti helpompaa 🙂 Luen myös itsekkin kirjoituksia joista tunnistan joskus itseni, mutta en koskaan ajattele (jollei siihen ole yhdistetty nimeäni ja kuvaani) että toi kirjoittaa nyt musta. Saati että meen räyhäämään jollekkin tietämättä asian lopullista perää.. Mun on pakko sanoa, että jos voisin niin muuttaisin todellakin maailmaa, mutta kun se ei aina vaan oo mahdollista niin ymmärtäkää hyvät ihmiset, että mun mielipiteet on yks hiirenpaska muiden joukossa. Seison aina sanojeni takana ja mun ei niitä tarvitse muutella miellyttäkseni mahdollisimman montaa, koska sitä kutsutaan mielistelyksi. Jotkut tuntuu olevan välillä iin helkkarin herkkänahkaista porukkaa että huh huhu.  Asioista voi olla ihmiset eri mieltä ja se on ihan fine, mutta pitää myös joskus pystyä hyväksymään sen toisen mielipide ja toisen tavat, vaikkei niitä sisimmässään hyväksyisikään.

IMG_6618

Sain eilen sellaista paskaa niskaani kirjoituksesta, jota en mielestäni olisi ansainnut. On asioita mitä en hyväksy ja on asioita mitä muut ei hyväksy. Itse kunnioitan todellakin vanhoja perinteitä ja uskon niihin ja olen valmis yrittämään taistelemaan monestakin asiasta. Ihmistä voi oppia rakastamaan uudelleen ja jos tuntuu mahdottomalta on siihenkin asiaan ihan koulutettuja ihmisiä joilta kannattaa pyytää apua ennen viimeistä.   Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista ja luulis jokaisen sen ymmärtävän, että jos kirjoitan jostain asiasta niin en tarkoita sillä jokaista ihmistä maapallolla ja kirjoitankin lähes aina, että ei voi yleistää, vaikka totuus on että monessakin asiassa voi yleistää… Mää usein mietinkin sitä kuinka joku voi tuohtua nin paljon ihmisen kirjoituksesta jota ei edes tunne? Jos on oikein provosoituvaa tyyppiä niin lääkärikirja käteen ja sitä lukemalla voit todeta  että oot todellakin sairas ja kas kummaa alkaa joka paikka kutiaan. Itse mietin asioita monelta eri kantilta ja onkin hienoa saada asiallisia näkökantoja, mitkä on ehkä itsellä jäänyt pois pohtiessa.

IMG_6416

Oon myös miettinyt keneltä se on pois jos esimerkiksi vaikka minä olen onnellinen? Hah ai niin unohdin, että mullahan on ”taydellinen” avioliitto ja ”täydellinen” perhe kaverini sanoja lainatakseni. Faktahan on se että suhteessa opitaan vuosi vuodelta elämään vaikka aina se ei vättämättä ole helppoa. On kyse sitten parisuhteesta tai ystävyydestä niin niissä molemmissa on niitä ylä ja alamäkiä. Mää en ole koskaan pitänyt itseäni täydellisenä enkä tuu pitämäänkään. Tiedostan todella hyvin ne omat heikkouteni ja huonot puolet, joita koitan kokoajan kehittää, mutta toki rehellisesti sanottuna oon juurikin sitä mitä edellä sanoin: onnellinen.Omaan tietyn persoonallisuuden ja teen tiettyjä asioita mikä tekee juurikin musta mut, enkä haluakkaan olla kukaan muu, mikä on loppujen lopuks ihan hiton raskasta.  Oon tehnyt todella paljon töitä sen onnellisuuden eteen ja se ei ole kasvanut puussa, josta sen olen poiminut. Oon vuodattanut lammikon kyyneileitä, joita tulee vieläkin välillä ja raatanut kädet verillä jta myös teen välillä vieläkin. Yksi asia mikä mulla on aina ollut mielessä on että älä koskaan luovuta, koska selviät kaikesta.

IMG_1657

Ootteko koskaan miettinyt kuinka usein raha näyttelee suurta osaa meidän elmässä? Kuinka moni on valmis olemaan surkeassa parisuhteessa (esimerkkinä) vain ja ainoastaan sen takia, että esimerkiksi mies tuo leivän pöytään ja vaimolla on rajaton luotto. Töitä ei tarvitse tehdä eikä edes mietitä mistä se  raha sinne tilille tulee. Mikään ei ole koskaan ilmaista aina ne viulut joku maksaa. Tässäkään en tarkoita että kaikki jotka elävät liitossa missä on paljon rahaa olisivat onnettomia ja eläisivät siinä vain rahan takia, mutta joku pahoittaa juuri siitäkin mielensä, sillä on saattanut ostaa juuri eilen ihanan laukun miehen kortilla..  Huomaatteko kuinka asioilla on monta puolta? kaikki ymmärtää ne juurikin sillä omalla haluamallaan tavalla…. tän pikku lauseen jälkeen olen joidenkin mielestä kateellinen rikkaille ihmisille (mitä en todellakaan ole) ja toiset ovat kanssani samaa mieltä. Niin se homma vaan pyörii ja soppa on valmis…

Katkeruus on se pahin juttu mikä tuhoaa meitä sisältäpäin. Oppikaa antamaan anteeksi. Oppikaa ottamaan vastaan varsinkin silloin itse sitä annatte ja tarkoitan tällä kritiikkiä. Kun suututtaa nuku jokus yön yli ja mieti asiaa uudelleen, voiko syy ollakkin joskus sinussa. Onko sun vuoro pyytääkkin anteeksi, vaikka odotat sitä itse? Onko sulla aina oikeus loukkaantua vaikka oot saattanut loukata jotain toista vielä pahemmin? Älä syyllistä jos et ole ymmärtänyt alkuperää ja sisälukutaidossa on pahoja aukkoja..

Tähä loppuun Rikun ja Tunnan 10 käskyä

1. Usko johonkin

2. Älä luule, että jumalasi on parempi kun jonkun toisen

3. Laiskottele sopivasti

4. Kunnioita kaikkia

5. Suojele kaikkea elävää

6. Rakasta

7. Anna tarvitseville

8. puhu totta

9. Iloitse siitä mitä sinulla on

10. Tarpeeksi on riittävästi

-Umppu

primebody

12 vastausta artikkeliin “Anna mun kirjoittaa”

  1. Hyvä teksti Umppu! Jatka samaan malliin vaan!! 🙂 Useimpia blogeja en jaksa lukea mutta tän mä luen joka kerta. Kiitos hyvistä ajatuksistasi.

  2. Aloitin juuri blogin ja olen viimeiset päivät pyöritellyt mielessäni kuinka tarkkaan rajaan aihealueeni, mitä oikeasti uskallan paljastaa itsestäni ja miten olla loukkaamatta muita. Tykkään kovasti suorasta linjastasi. Epäilemättä se ei varmasti miellytä kaikkia. Jatka samalla linjalla!

    • Niinpä. Sehän siinä usein onkin, että jos kirjoitat asioista niin silti moni lukia ei todellakaan tiedä sitä sun todellista elämää ja mitä sielä on taustalla ja kuinka oikesta saatat tietää monestakin asiasta vaikket ole siitä koskaan kirjoittanut. En todellakaan itsekkään tänne kirjoita sen syvällisemmin esimerkiksi mun parisuhteesta, koska se on ihan mun ja mun miehen välinen asia enkä muutenkaan liian henkilökohtaisista mistä en voisi muuten puhua ääneen. Moni bloggaaja onkin omasta mielstäni tylsiä kun teksteillä koitetaan aina miellyttää kaikkia ja mielistellään, mikä on aivan muuta kun se ihminen blogin takana. Toise on rohkeampia kun toiset eikä siinäkään ole mitään pahaa ja kaikki lukee itselle mielenkiintoisia aiheita. Itse olen lopen kyllästynyt noihin mielensäpahoittajiin jotka suuttuu kaikesta ja ruokki vihaansa lukemalla itseään ärsyttäviä tekstejä ja purkaa kommenteillaan sisäistä pahaa oloa muihin…

    • Minäkin tykkään lukea viestejäsi vaikka olen 53-v. naisihminen. Olen myös perusonnellinen ihminen ja teen asioiden eteen kaiken voitavani. Kun hoitaa asiansa hyvin ja ei turhista asioista murhetta kanna, perusonnellisuus on helppoa säilyttää. Meidän perheelle ei varsinaisesti ole mitään ikäviä asioita sattunut mutta ikäviä asioita jotka koskettaa meidän perhettä niitä on kyllä paljon ollut vuosien saatossa mutta niistä kaikista selvitään perheen, sukulaisten ja ystävien tuella.
      Olemme olleet mieheni kanssa 27 vuotta yhdessä ja meillä on hieman päälle parikymppiset ”muksut”. Olemme antaneet paljon aikaa lapsillemme. Ei olla oltu kavereita vaan ollaan tehty yhdessä asioita jotka kaikkia kiinnostaa. Ollaan oltu läsnä sekä henkisesti, että fyysisesti. Nuoremme ovat tasapainoisia ja saamme olla heistä ylpeitä. Vaikka olemme ”uhranneet” lastemme harrastuksille paljon myös omaa aikaamme se ei ole mennyt missään vaiheessa hukkaan. Samalla olemme tukeneet muidenkin nuorten harrastuksia kun olemme toimineet urheilujoukkueiden taustahenkilöinä.
      Olen aina ajatellut, että olet oikealla tiellä lapsesi kasvatuksessa, siksi olikin mukava kuulla, että teille on tulossa perheen lisäystä. Toivottavasti pidät pääsi ja oman linjasi tässä arvosteluryöppyjen myrskyssä.
      Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!

  3. Hyvää uutta vuotta Fitfashionin aidoimmalle bloggaajalle! Kiitos mielenkiintoisista ja hauskoista hetkistä kanssasi. Ensi vuonna vauva ja 2016 tai 2017 lavalle, sulla on sitä säteilyä mitä ei monella ole. Kaikkea hyvää koko teidän perheelle!

  4. Tästä saamastasi negatiivisesta kommentoinnista (josta hoidin oman osani): kyse ei ole välttämättä siitä, tai ainakaan mun osalta, että lukija sinua tuntematta ”inhoaisi” sinua tai sinun mielipiteitäsi. Kyse on pikemminkin tavastasi kirjoittaa tätä julkista päiväkirjaasi. Kirjoitat asioista faktoina, ilman sen kummempaa kokemusperäistä tietoa. Et osaa kirjoittamalla ilmaista selkeästi, mikä on sinun oma hlökohtainen mielipiteesi ja mikä taas on piinkovaa tietoa. Kaikki mielipiteesihän eivät ole yhtä kuin vankka tieto. Jos sinulla on oikeus omassa julkisessa päiväkirjassasi kritisoida muiden ihmisten tapaa elää, niin kai meillä muilla on sitten oikeus kritisoida sinun tapaasi tuomita?

    Mitä tulee tähän onnellisuuteesi ja ”täydelliseen elämääsi”: se ei kyllä erityisesti ilmene mielestäni blogistasi. Olen lukenut sitä nyt vajaa pari vuotta ja mielestän sinulla oni aina jotain ”pielessä”. Milloin se on yrittäjäverotus (kuten usein on), milloin se on fitness -laji, milloin kyseisen lajin ja kuntosalien typerät ihmiset ja milloin muiden tapa elää. Lähes joka kirjoituksessa on perusnegatiivinen sävy. Ja väliin kirjoitat ”minun täydellinen perheeni nyt ja lapsuudessani”. Miksi koet maailman niin kovin negatiivisesti, jos kaikki ympärilläsi on niin ihanaa? Tässä on selkeä ristiriita.

    Ja miksikö käyn sitten täällä lukemassa kokemastani huolimatta? Koska koen oman elämäni kovin mutkattomaksi sinun tekstiesi lukemisen jälkeen. Koen olevani joko tyhmän ykisnkertainen tai sitten vaan todella positiivinen… Ja lisäksi haluan nähdä kuvia töistäsi, koska ne ovat todella kauniita. Blogista näkemäni perusteella olet todella omalla alallasi ja ammattilainen. Mutta valitettavasti tiedän useita, jotka ovat poistuneet lukijoistasi tämän perusnegatiivisuuden kautta. Mutta sinähän et kalastele lukijoita, joten sillä tuskin on merkitystä.

    Toivon kuitenkin sinulle positiivisempaa uutta vuotta, onnea odotukseen ja hyvää jatkoa työssäsi.

    • Pakko sanoo tähän väliin, että en ehkä kirjoita tänne ihan kaikkea mikä myös tarkoittaa sitä, että esimerkiksi oma tietämykseni jostain asiasta saattaa olla hyvinkin syvällä vaikken sitä tänne kirjoitakkaan. Toki kirjoitan aina omia mielipiteitä, mutta niinhän se on että ne älähtää kehen kalikka kalahtaa. Asioita saa mielestäni esittää myös tuomitsevasti, koska kaikkien ei tarvitse mennä massan mukana ja tuskin itsekkään hyväksyt kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.

      Ja ihan vaan selventääkseni: yritysverotus on päin oersiitä ja sen tietää kaikki yrittäjät, jotka on suurinosa kanssani samaa mieltä (ehkä sinulla ei ole tästä omakohtaista kokemusta) 🙂 Fitness laji on muuttunut ja todella on erilaista kun ennen ja siksi olen kirjoittanut siitä, koska se on nykyään niin pinnallista. En ole hetkeen käynyt salilla niin tuskin olen sielä olevista ihmisitä paljon kirjoitellut…

      Tästä huomaa kuinka olet poiminut todella ne negatiiviset asiat blogista etkä todella nää mitään positiivista……………… Sitä on paljon ainakin omassa elämässäni.

      Sun kannattaa siirtyä ehkä kokonaan vaikka meidän liikkeen instagramin puolelle niin saat mitä haluat eli kuvia niistä kampauksista….

      Peace&love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta