Yrittäjä-ilta

Joulun tunnelma valtaa pikkuhiljaa ainkin omaa kotiani, mikä merkitsee vuoden parasta aikaa yrittäjälle, eli rauhaa ja rauhoittumista. Kukaan ei soita hiustenleikkuu aikaa tai tarvitse pikaisesti kampausta, vaan asiakkaat myös rauhoittuu. Minulle Joulu on vuoden tärkein ja merkityksellisin juhla, koska silloin saa olla perheen kanssa ilman aikatauluja ja kiirettä. Silloin on todella aikaa levätä ja kerätä voimia seuraavaan vuoteen, josta toivoo aina parempaa.

IMG_9461 IMG_9462Eilen tuli televisioista yrittäjä-ilta, mitä olin todella odottanut. Mukana oli puhumassa ja edustamassa ammattikuntaani Anni Kosunen, joka pärjäsi erikoisessa joukossa oikein hyvin siihennähden kuinka vähän puheenvuoroja hänelle annettiin, tai hänen asiaa ylipäänsä kuunneltiin. Ensinnäkin koko ohjelma oli loppupeleissä niin sekava kun sekava voi olla. Ensin sielä puhuu politikot, jotka ei todellakaan kaikki tiedä missä mennään. On startup yrittäjää, yli 200 hlöä työllistävää ja sitten parturi-kampaaja. Josko ohjelman vetäjät edes ymmärsivät, että näissä ihmisissä ei ole mitään samaa. Moni parturi-kampaaja niinkuin esimerkiksi minä -haluaa tehdä työtään ja menestyä. Me emme oikestaan voi viedä liikettä ulkomaille tai kasvattaa siitä miljoona bisnestä tai vaikka voisimme niin emme halua, koska olemme tyytväisiä saadessamme tehdä työtä millä on merkitys. (muutamaa poikkeusta lukkunottamatta) Tuntu, että ihmiset eivät ymmärrä mikä on pienyrittäjä. Kerron siis omasta näkökulmastani asiasta. Olen valmistunut vuonna 2002 koulusta jonka jälkeen aloitin heti työt. Vuonna 2006 siirryin yrittäjäksi toiminimellä, millä olen edelleenkin. Saan todella tehdä työtä mitä rakastan, mutta mitä kauemmin olen ollut alalla on se muuttunut kokoajan hankalammaksi ja TODELLA haluan työstäni palkkaa, koska mullakin on perhe elätettävänä, lainat maksettavana. Palkka mikä minulle kuuluu niinkuin jokaiselle palkansaajalle, mikä on itsestäänselvyys.

IMG_9318
Hair&makeup by Umppu photo Mikko Karekivi Model Piia Pajunen

Kerron teille hieman meidän pienyrittäjien verotuksesta alkuun. Kun mennään 2 vuotta taaksepäin meidän arvonlisävero nostettiin 9%:sta 24%:iin. Se nostettiin sen vuoksi, koska 9% oli ollut kokeilu alvi, millä katsottiin voidaanko sillä edesauttaa sitä, että voimme luoda uusia työpaikkoja. Työpaikkoja syntyi, mutta se päätettiin silti nostaa takaisin siihen 24%…. joka oli todella suuri virhe. Samaan aikaan  alkoi lama todella näkymään varsinkin meidän alamme palveluissa. Meidän oli nostettava hintoja saadaksemme uuden alvin sisällytettyä siihen, koska omaa palkkaansahan kukaan ei halua tiputtaa 15%. Hommahan meni sitten esimerkikis omalla kohdallani niin että: Ennen kuin alvi oli 9% ja ostot oli silloin 24% sain ostoja todella hyvin alvi vähennyksiin ja minun ei tarvinnut maksaa kertaakaan arvonlisäveroa tuon 9%:n aikana. Joskus jopa sain alvi palautusta, millä oli hyvä maksaa ennakkoveroja, joita maksan joka kuukausi n. 1000e. Kun alvi nousi ja lama oli päällä tarkoitti se sitä, että vaikka hintoihin oli lisätty alvi pieneni kassavirta, koska asiakkaita ei vaan yhtäkkiä ollut, mutta kulut olis silti samat ja tsiisu mitä sitten tapahtui…… Alvi mitä minun ei ollut tarvinnut maksaa moneen vuoteen olikin yhtäkkiä 2500e/kk johon lisään ennakko veron 1000e/kk…. Maksoin siis yksin omasta pussista pelkällä hiuksen kähertämisellä 3500e/kk pelkää veroa…. Siihen lisätään kaikki muut kulut: vuokra, vesi, sähkö, netti, kirjapitäjä, tarvikkeet, tuotteet ja kaikki maksupäätteestä nettisivujen ylääpitoon asti. Voitte laskea että montako histenleikkuuta teen vain siksi, että saan maksettua edes ne verot……..

IMG_7892Jos yhtään hiffaatte niin jokaisesta 100E:n palvelusta napsahtaa alvia heti  19,35e maksettavaksi, jonka jälkeen siitä maksetaan vielä verot, vähennetään ainekulut ja muut kulut ja loput jää meille kampaajille… Tämän alvin noston ja laman yhteinen potti oli se, että 1000 kampaamoa joutui sulkemaan ovensa. Osa meni konkurssiin ja osalla bisnes ei vaan enään kannattanut. Haluan tällä tekstillä tuoda esille juuri sitä, etä vaikka ainakin itse olen tehnyt muutoksia ja en ole jäänyt tuleen makaamaan niin todellakin juurikin se VALTIO tekee pienyrittäjän elämästä ja palkan saannista lähes mahdotonta. On turha jauhaa usko itseesi paskaa, koska en olis koskaan perustanut omaa yritystä jos en olisi itseeni uskonut. Myös ihmisten/firmojen joiden liikevaihto pyörii mijoonissa on turha tulla puhumaan asioista, mistä he eivät tiedä mitään ja tällä juuri tarkoitan esimerkiksi oman ammattiryhmäämme asioita. Pienyrittäjä masaa itse jokaikisen laskun ja jos niitä on paljon niin saattaa käydä niin, että palkkaa siinä kuussa ei vaan yksikertaisesti tule.  Teemme käsillä töitä, emme voi myydä massoille, aika on rajallista ja joskus on vaan pakko nukkua. Ainakin itselleni tämä on elmäntapa, mutta joku näissä säännöissä mättä ja pahasti, jos kaikki menee vain alamäkeä. Toinen on meidän sosiaaliturva. Tuskin kukaan parturikampaaja maksaa realistista yel-maksua ja syy siihen on, että se on ihan helvetin kallista. Olen itse maksanut minimiä, jolloin omalla kohdallani maksu oli n. 270e/kk. Maksu nousee vuosittain. Hiljattain halusin nostaa oman yellinin realistiseksi, koska minulla jäi kaksi työntekijää äitiyslomalle ja jos mulle jotain sattuu, mun on jostain saatava rahaa, että voin maksaa liikkeen kuluja, jotka juoksee kokoajan. Kappas kehveliä kun summa muuttuikin 1250e/kk…….. Kysyn vaan mitä vittua? Eli jos vähän ynnätään verot 3500e+yel 1250e= 4750e…  Kertokaa mulle mitä kohtaa mää en ymmärrä?????

IMG_9112Teen nyt n. 55h/töitä per viikko vähimmillään. usein teen vielä enemmän ja usein teen 6p viikossa töitä. Mulla on päivät täynnä asiakkaita, mistä saan olla onnellinen. Teen työpäivien lisäksi kaikki muut yritykseen liittyvät asiat vielä kotona, eli oon töissä lähes 24/7. Mulla on perhe ja oon äiti joka on mulle se tärkein asia tässä maailmassa… Kysyn kysymyksen: mistä mua rankastaan, että joudun peräsuoli pitkällä painaan duunia vaan, että saan verot maksettua????? Missä on mun palkka kovasta työstä? V: valtiolla…. Tässä on mun sanottavani asiasta.

IMG_7649 Tässä on teille myös kuva havainnollistamaan miltä näyttää yrittäjä joka on tehnyt 2kk putkeen töitä ja on  38 asteen kuumeessa valmistauessa seuraavaan työpäivään, kun ei ole varaa olla sairaslomalla.IMG_7841Tässä on toinen kuva kun painan töistä kotiin sadeviitta päällä mun helvetin rumalla skootterilla ja käsilaukkuna toimii ikeankassi, koska se on vedenpitävä. Mulla ei ole varaa ostaa autoo, mikä helpottais mun elämää suunnattomasti. Teen töitä ja todella olisin sen ansainnut jo monet kerrat, mutta ne rahat menee joillekkin aivan muille………….. #talousnousuun2015

Rakastan työtäni ja asiakkaitani ja toivon todella, että kova työni palkitaan

-Umppu

primebody

10 vastausta artikkeliin “Yrittäjä-ilta”

    • Kiitos. Teen tätä silti, cvaikka kiukulla, mutta koskaan en luovuta 🙂 Haluan vain antaa hieman perspektiiviä mitä se oikeasti on ja että myös meistä vlitettäisiin…

  1. Mä niiin kompaan sua!! Rakastan työtäni ja kyllä verojakin pitää maksaa että yhteiskunta pyörii mutta todellakin joku roti pitää tulla tähän!! Niillä ei oo eduskunnassa mikään haju reaaliteetista…. Todellakin muistan kun jäin äippälomalle kun rahaa tuli vasta kun lapsi syntynyt (ei mitään palkkaa eikä lomarahoja) ja mies yrittäjänä.. raha todella tiukassa koko ajan!! Stressi tyrehdytti maidontuotannon yms yms… Äippäraha maksetaan maksetuista yeleistä eikä tuloista ja jos maksat yelit todenmukaisesti niin se on n 1300-1500… ei oo pikkuraha verojen jälkeen!!! Ihanaa olla pienyrittäjä

  2. NIIN hyvä teksti!!! Itekki olen kampaaja, joskin työntekijänä toisella, mutta ymmärrän kyllä hyvin. oikeesti niimpä mitä vittua, ja sitte asiakkaat valittaa koska hinnat on ”Niin korkeet”. joskus tekis mieli alkaa vähä selittää että mitä siitä sitte jää kätee! 🙁

  3. Asioissa on aina puolensa, sulla sentään ammatti, jossa asiakkaat maksaa laskunsa, tuskin kukaan ottaa juoksukiharia ja jättää maksamatta, eli silloin kun teet sitä työtä, niin tiedät, että saat siitä rahat käteen tai tilille. Toista on yrittäjillä, joiden laskuja ei makseta ja siitä tulee luottotappioita, vaikka siis työ on tehty…

    Siitä oon samaa mieltä, että monien palvelujen alvia pitäis laskea, vois itsekin kuluttaa noita palveluja huomattavasti nykyistä enemmän. Toisaalta kun sitä alvia aikoinaan laskettiin, niin ei se kuluttajahinnoissa paljoakaan näkynyt, joten uskoisimpa, että uusikin lasku uppois inflaatioon ja yleisen kustannustason nousuun… Mun mielestä paras anti oli yrittäjäkeskustelun lopussa tullut ”Lopetetaan asioista nuriseminen!”.

    • Tässähän tätä on tehty jo monta vuotta ilman nurinaa, mutta jos olosuhteet menee vain huonommaksi ja kulut ja verot nousee kokoajan ja kohta on pilvissä niin pakko sitä on tehdä jotain…. Itse olen ennemmin tekojen kun valituksen kannalla, muuta minä en voi yksin tätä suomen systeemiä muuttaa..

  4. Umppu, oot aivan mahtava tyyppi! Tämäkin teksti pelkkää asiaa. Arvostan todella naisia, jotka eivät anna periksi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta