Mistä tunnistaa amatöörin

Vaikka oon koittanut olla kiva ja mukava niin nyt alkaa oleen mitta jo suurimmaksi osaksi täynnä. Haluan esittää kysymyksiä joihin toivon vastauksia kilpailijoilta 🙂 varsinkin kun kyse on perheestä ja vielä sellaisesta missä on mukana lapsia. Meidän perheessä fitness on ollut pöydällä vuodesta 2011. Se on tietyllä tapaa ollut ”osa” arkea ja jokapäiväisiä rutiineita. Välillä homma on mennyt huomaamatta ja välillä taas ei.

IMG_2956

Kun sitä kuulee muilta millaista dieetillä on niin varsinkin ne ensikertalaiset alkavat saamaan niitä ”oireita” heti ensimäisestä päivästä alkaen. (Olen myös kuulunut itse tähän super raskaaseen porukkaan). Kaikilla on ihan super kylmä kokoajan…. siihenhän ei voi vaikuttaa kun pukemalla vaatteita päälle :). On oikeus koko dieetin ajan laittaa kaikki aisat sen syyksi ja oikeastaan tehdä mitä haluaa, kiukutella, valittaa ja olla ihan täys kusipää välillä..Kun mä oon dieetillä, dieettiaivot, blaa blaa blaa.. Totuushan on rehellisesti se, että osa sun kavereista lähtee ja ihan turha selittää tässä se tosi ystävyys mitataan….. ei se homma mee niin jos aina vaan otat ja koskaan et mitään anna niin se vaan yksikertaisesti loppuu lyhyeen.Jossain vaiheessa kuorma tulee täyteen.

Käyt kaupasa ostamassa vain ja ainoastaan itsellesi ruokaa jotka kokkaat ja nekin vain itsellesi. Sun purkit, sun jääkaappi sun keittiö… Sulle on toisaalta ihan samantekevää mitä muut syö kunhan saat itse ne saakelin parsakaalis juuri oikeaan kellonlyömään. Millään muullahan ei ole väliä kun sun ruokailulla ja tietenkin koko puolenvuoden ajan…. Kaikki on vaan kiinni susta,

IMG_2977

Ai niin kokonaan unohdin: sun treenit, sun aeroobiset, sun posetreenit, sun hieroja, sun pitää levätä, ai niin et pysty toimimaan normaalisti ja unohdat kaiken ja ai niin mun pitää hoitaa välillä sunkin jutut… Ai niin ne kuntokuvat joka saakelin aamu ja ai niin sulle piti hakee ne värit, hoitaa sun ihoo, käydä kaupassa varata hotellit jne. Välillä asioita tekee ihan sokeasta rakkaudesta ja välillä pakosta 🙂

IMG_6690

Vaikka meidän perheessä on menty tää homma todella kivuttomasti niin nyt alkaa jo oleen aika tapissa tää mun sietokyky. Jos oon ollut aina valmis auttaa niin mulle todellakin riittää tässä vaiheessa yksikin negatiivinen lause. Silloin kun itse aloitin tän homman niin Juuso ei alkuun ollut todellakaan mukana tai tukemassa tätä juttua ja ymmärrän todella hyvin miksi. Nyt kun se on itse kilpaillut niin se tajuaa asiat ihan eri näkökulmasta, mutta luulis todellakin tietävän mitä se on siitä sivusta seuraajan näkökulmasta.

Ihan kun se maailma pyöris vaan sun navan ympärillä ja ihan kun oikeesti ketään kiinnostais kuinka paljon oot syönyt tänään kanaa ja parsaa. On hieno seurata niitä kilpailijoita kenellä on todella jo se vuosien treenaus takana ja hoitaa homman niin erilailla maaliin. Niitä voi jo oikeastaan kutsua ammattilaisiksi, vaikkei sitä titteliä vielä virallisesti omistakkaan. Kaikki menee kivuttomasti, hyvällä fiiliksellä ja rutiinilla.

On tietyllä tapaa ”sairasta” seurata joidenkin valmistatumista, joka koostuu vain sen oman kropa valokuvaamisesta eri suunnista. Onneks Juuso ei ole ottanut ittestään varmaan yhtään kuvaa, koska se olis mulle tässä tilanteessa jo liikaa. Oon valmis auttamaan, mutta siinä vaiheessa kun apu torjutaan ja se tulee vielä ”keskity sää vaan omiin asioihis” tyylillä takas niin se onkin sitten siinä. Tää on ehkä kirjoitus kilpailijoille, jotka kuvittelee, että ovat etuoikeutettuja tekeen ihan mitä haluaa ja päästään suustaan ihan mitä sylki suuhun tuo ehkä myös osittain mun rakkaalle miehelle 🙂 🙂 . Ihan vaan sanoakseni, että ei sillä pitkälle pötki. En nyt oikeastaan edes tiedä mistä tää mun viha kumpuaa, mutta jostain syvältä. Aina ei voi yleistää ja pakko sanoa, että on niitä ensikertalaisiakin jotka hoitaa hommaan ilman amatöörimäisiä elkeitä maaliin saakka. Ehkä mää vaan oon niin täynnä tätä ………… en tiedä

IMG_8247 IMG_8248 IMG_8249 IMG_8250

Voi olla että vaan kuvittelen koko tilanteen ja oikeastaan mua jo vähän naurattaa toi mun avautuminen:) Tällä viikolla hoidan itseäni ja omaa oloa ja meninkin tänään spontaanisti Mielikylpyyn. Mielikylvyssä tehdään rentoutusharjoituksia ja keskitytään syvään rentoutukseen. Tämä on meille kaikille ihmisille todella tärkeä työkalu stressin hallintaan ja muutenkin elämään. Ainakin itse kaipaan kokoajan tasaista ja rauhallista elämää ilman mitään draamaa, johon oon vaan jo niin lopen kyllästynyt. Mielikylvyssä on erilaisia tunteja mihin voi ilmoittautua netin kautta ja suosittelen lämpimästi. Ehkä munkin on vaan parempi mennä nukkuun ja vetää vähän fitness unta ja olla huomenna taas parempi positiivisempi minä <3-Umppu

primebody

11 vastausta artikkeliin “Mistä tunnistaa amatöörin”

  1. Yleensä en jaksa blogeihin kommentoida mutta nyt oli pakko. Erittäin hieno kirjotus. Itse olen myös huomannut samaa käytöstä painoluokka uheilijoilta. Eli moinen ilmiö ei vain ole fitness urheilijoiden etu oikeus vaan myös painoluokkaurheilijat kuuluvat samaan kastiin. Ei tietenkään saa ykeistää mutta ehkä nämä ensikertalaiset tai ne joilla homma ei ole hanskassa. Tosin siitä touhusta jää pois värit yms. Mutta vaakaa tuojotetaan joka päivä ja luullaan että se kaikkii vaan pyörii oman navan ja vaa an ympärillä. Ja sivusta seuraavana tämä itsekkyys vie jopa parisuhteen… itse en ole painoluokka uheilua tai fitnestä harrastanut mutta paljon muuta urheilua johon kuuluu ietynlainen itaekkyys mutta muiden huomioon ottaminen mielestäni unohtuu liian helposti.

  2. Erittäin hyvä kirjoitus ja pisti kyllä täälläkin päässä aivot rullamaan. Hyvin huomaa kun fitness on nykyään pelkkää minäminäminäkuvan tuijottamista ja unohdetaan kaikki muu ympärillä. Tuo syvärentoutus kuulostaa hyvälle, pitäisi varmaan kokeilla myös.

  3. Jännä juttu tuo kiukuttelu sun muu lahopäisyys. Toimin PT:nä, joten vietän paljon aikaa laihduttajien seurassa. Kun laihtumien alkaa laihduttajille tulee useimmiten parempi olo, he ovat virkeitä ja iloisempia. Rasva palaa ja homma pelittää. Heidän asenteensa ei ole se, että heti kun mennään miinuskaloreille kaikki menee automaattisesti huonommin. Ehkä ”fitness” -maailmassa puhutaan tästä dieetin aiheuttamasta mielialanvaihtelusta niin paljon, että se koetaan pakollisena osana kilpailuun valmistautumista ja mieli alkaa tuottamaan oireita vaikka niitä ei olisikaan. Tällöin inhimillinen moka ja unohdus mikä voisi sattua kenelle tahansa kuitataan naureskellen dieetin aiheuttamaksi. Tuo varmaan yhteenkuuluvuuden tunnetta? Samalla tavalla peruslaihduttajat usein syövät ja treenaavat vaikkeivat tietenkään niin rasvattomaksi asti ilma tekstissäsi mainittuja juttuja.

    Hyvä teksti oli kyllä ja on mielenkiintoista lukea samaan aikaan sekä kilpailijan, että omaisen näkökulmasta! 🙂

    • niin onhan tossa monta puolta ja koskaan ei voi yleistää, mutta juurikin loppuvaiheessa kun oon täysin jossain puutostiloissa niin tuntuu ettei kukaan tajua enään mitään 🙂

  4. Sori nyt mä en jaksa edes lukea kunnolla mut pakko kommentoida silleen rakentavana palautteena. Tuntuu että sun postaukset on aina hirveen negatiivissävytteisiä. Miksi sua vaivaa aina niin paljon mitä muut tekee?

    • Ei ne kyllä aina oo. Jos et jaksanut lukee kunnolla niin kannattais varmaan lukee kunnolla 🙂

  5. En aio nyt jaaritella ja jaaritella, mutta kiitos tekstistä. Oikeasti. Meillä kotona tuo tilanne (mies siis treenaa kilpailuihin, diettaa, bulkkaa, diettaa, bulkkaa), en ymmärrä mistään mitään enkä jaksa ymmärtää, nyt just menee hyvin muutamien keskusteluhetkien jälkeen, mut ei vaan mene kaaliin tuo minäminäminä-elämä. Eikä tuu menemään. Olit kiteyttänyt hauskalla tavalla tään koko touhun. Toisaalta mieheni puolustukseksi pakkoa sanoa, että vaikka tää elämäntapa on aika itsekeskeinen, niin kyllä se osaa välillä ottaa huomioon minuakin eikä muutu ihan totaaliseksi pissipääksi. Sillä sentään raja menee jossakin. Meilläkään ei valokuvailla omaa kroppaa, mut peilistä tsiigaillaan itteensä senkin edestä. Oon ottanu tässä aika neutraalilinjan, ja se meinaa sitä että jos mies kysyy onko minun mielestä reisien ympärys kasvanut silmämääräisesti tai ylävartalon lihaserottuvuus nyt parempi.. niin ei, en edes vastaa. Sanon kohteliaasti, että en tiedä kysy joltakulta joka tietää. Ja yksi ongelmistahan on se, kun ei valmentajaa voi ottaa ei niin millään, kun minäminä-asenteella mennään tässäkin – kaikki pitää tehdä ite ja osata ite ja huoh. Ja nimenomaan kun musta alko tuntumaan tuolta, että annan ihan helvetti KAIKKENI ja mitään en saa takas. Passaan, passaan, passaan. Keitän riisii sen _vitun_ 90 grammaa TASAN koska mies ei ite jaksaa treenien jälkeen persettään nostaa, ja silti tuntuu ettei saa ite koskaan mitään takas, ei huomioo missään muodossa. Ja joo, kappas vaan ku sanoin aluks etten aio jaaritella mut mitä tää nyt sit on? Apua. No.. pitemmittä puheitta kiitos vielä kerran tekstistä, nauratti, tulin hyvälle mielelle, ehkä tää tästä.

    • Eihän sinun ole mikään pakko miestäsi paasata, ethän ole hänen äitinsä. Kyllä mä vapaaehtoisesti ja rakkaudella ”palvelen” omaa miestäni esim. tekemällä jotain mieluista ruokaa, mutta en tee mitään hänen eteensä vastentahtoisesti sen takia että hän ei itse viitsi. En mä nyt mikään palvelija ole.

  6. Moi! Hauska kirjoitus, repesin aivan täysin! Itse olen sohvaperuna ja mies myös, mutta tekstisi sopii niin täydellisesti myös muusikon vaimona olemiseen!!
    Siis kun sulla on treenit, tai sulla on keikka ja tämä menee kaiken muun edelle…eli yritän siis löytää pinnaa itselleni! Kiitos päivän piristyksestä!

  7. Pakko kommentoida kun löysin tämän vanhan postauksen 😀 aivan huippu! Itse olen harrastanut kurinalaisesti salillakäymistä 3 vuotta tarkkoine syömisineen päivineen ja mieheni, joka ei harrasta urheilua, on kiltisti koko suhteemme ajan joustanut ja seurannut sivusta touhujani. Myöskin punninnut ja keitellyt niitä _vitun_ riisejä, kuinka joku tuolla ylempänä jo kommentoi. Mieheni kehuu minua, kannustaa minua ja tukee mua 100% tässä mun touhussani ja tykkää siitä kun pidän huolen kropastani. Oon viimeaikoina kummiskin alkanut kyseenalaistamaan, että haluanko elää näin rajoitteellisesti ja itsekeskeisesti loppuelämäni, toki vielähän se on helpompaa kun ei ole lapsia.
    Tää blogiteksti ja nämä kommentit tässä saivat mun ajatteluun vähän uutta näkökulmaa, että onko se pakko tehdä niin itsekkäästi ja minäkeskeisesti. Toki luen itseni niihin ihmisiin, jotka eivät aivan ääripäitä tässä hommassa ole, eli miehenikin saa huomiota ja palveluksia yhtä lailla (ehkä siksi tämä suhde toimiikin näin moitteettomasti ”fitness” harrastuksestani huolimatta). Mutta pisti ajattelemaan toden teolla vähän sitä miehen kanttia ja elämää hänen näkökulmastaan. 🙂 kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta