Ehkä sitä joskus saalaa toivoo saada olla rauhassa

Oon TAAS asettanut itseni tilanteeseen, että vapaa-aikaa ei oikeastaan ole ollenkaan ja töitä on tullut tehtyä niin monta päivää putkeen, että en edes muista, koska mulla on ollut vapaapäivä. Se on ihanaa, että töitä todellakin riittää ja niitä saa tehdä, mistä todellakin oon onnellinen. Joskus mulla tulee kuitenkin työn ja vapaa-ajan kanssa pulmia mihin en vaan ole keksinyt mitään ratkaisuja. Tai lähinnä kysymys kuuluu koska olen töissä ja koska olen vapaalla. Vaikka yrittäjät on oikeastaan aina töissä niin joskus salaa toivoisin, että myös mun vapaa-aikaa kunnioitettaisiin. Jos mulla vaikka on Sunnuntai ainut vapaapäivä, niin en kovin mielellään päivystä kalenterin ääressä varailemassa aikoja ja olenkin sitä varten hankkinut nettiajanvarauksen jo 5 vuotta sitten. Syitä on monia miksi en halua esimerkiksi työhön liittyviä asioita whatsuppiin, faceen tai tekstareihin…………. Yksi on se, että kun vastaan siihen niin en saa heti vastausta ja saatan poistua kalenterilta. Toinen on että luen tekstin, mutta unohdan vastata. Kolmas on se, että toivoisin ihmisten ymmärtävän ystävällisesti, että oon aina aika kiireinen ja haluan joskus vain olla omassa rauhassa ajattelematta  työ asioita. Neljäs syy onkin käänteinen: teetkö itse esimerkiksi klo 23.45 arkisin töitä ja päivystät kalenterilla tai sunnuntaina? En tiiä kuinka tämän kaiken kauniisti sanoisin ja niin, että en haluaisi millään tapaa loukata ketään, mutta mulla on erikseen työnumero mistä tavoittaa työaikana työasioissa ja muuten nettiajanvaraus mikä palvelee 24/7. Tietenkin on poikkeustapauksia olemassa, mutta joskus jotkut viestit on jopa vähän agressivisi tms. Usein juurikin nämä ”piinaajat” vielä peruvat aikansa viime metreillä ja eivät ymmärrä sitäkään, että menetetty työ johon tilalle ei saa uutta asiakasta on 0E/h. Ehkä tämä asia kampesi nyt sanoiksi, koska oon tällä viikolla herännyt viestiin klo 5.25, jossa kysytään värjäys aikaa ja meinasin saada paskahalvauksen, että mitä on sattunut ja herännyt myös yöllä 1.30 samaan kysymykseen ja samaan halvaukseen….

IMG_8161
House of Brandon

Vaikka rakastan tätä hommaa niin se ei silti oo mun koko elämä. Meille tuli tänään uusi mullistava uutuus töihin, eli Color Wow. Tämä tuote on tarkoitettu hätäapuun tyvikasvua vastaan. Joskus, jos saattaa tulla yllättävä meno tai kampaamokäynti venähtää niin tällä tuotteella saat tyvikasvun nopeasti piiloon. Saatavilla on useita eri sävyjä ihan platinanvaaleasta mustaan. Hinta on 39,90eIMG_8154 IMG_8153Laitan lisää kokemuksia, kun olen päässyt itse hieman testaamaan tuotetta enemmän. Uskon, että tästä tulee suosittu juttu ja toimii todellakin nykypäivän kiireisessä maailmassa.

Nyt vielä paluu Arnoldin kisaan ja viikonloppuun…. Reissu oli oikeesti ihan mahtava ja mulle ensikertalaiselle täynnä elämyksiä. Mää en oo koskaan nähnyt sen näköisiä ihmisiä kun sielä oli ja vielä niin paljon samassa tilassa. Messuhalli oli todella iso ja useassa kerroksessa ja nähtävää oli paljon. Kohokohta oli tietenkin Nathalia Melo ja iso Arska, joka oli livenä oikeesti ihan sairaan iso. Tai no ainakun multa kysytään kuvailemaan jotain niin aloitan se oli aika pitkä…… ja sehän ei toki johdu omasta pituudestani. Se mikä oli huvittavaa niin todella suuri osa miehistä oli aivan sairaan lyhyitä, jopa mua lyhempiä mikä on omituista, koska Suomessa en tiedä kun yhden mua lyhemmän ”täyskasvuisen miehen :). Pakko kyllä myös sanoo, että vaikka itsekkin oon joskus vähän erikoinen niin tsiisus mikä friikkisirkus se osittain oli. Mun verkkokalvoille jäi saparopäinen mummo podari ja Hulk Hoganin wannabe versio, eli pappa kuka ehkä kuvitteli olevansa saman näköinen, mutta ei kuitenkaan kaikki ollut mennyt ihan putkeen.. Sielä todella näki niitä ihmisiä kenelle fitness tai oikeastaan bodaus on se elämäntapa ja valitettavasti ainakin omasta mielestä ihan liian moni nainen oli rumasti sanottuna pilannut itsensä sillä. Mun mieleen ei ole koskaan ollut naisella miesmäinen vartalo ja siihen vielä lisättynä ne jumalattomat hinkit ja huulet jotka olisi voinut olla jo vartalon alapäästä… No toisaalta mikä minä olen ketään tuomitsemaan ja varmaan he katsoivat mua samalla silmällä ”pikku raakile”. Meidän viereisellä osastolla oli mies kenellä oli astianpesuaineen vihreät piilarit, ripsaria, poskipunaa ja huulikiiltoa. Kun häntä katsoi silmiin ”nikkasi hän ”silmää heilauttelemalla nopeasti rintalihaksia 🙂 Voi kunpa mun ilmeen olisi saanut taltioitua.

IMG_7921Messuilla huomasi todellakin mitä ammattilaisuus tietyissä lajeissa vaatii. Pro kisassa mitä olimme katsomassa oli siis naisten vapari fitness ja miesten kehonrakennus. Tässä pikku näyte siitä mitä ne vaparit oli parhaimmillaan https://www.youtube.com/watch?v=l8gWrUqgplo Miesten kehonrakkenus oli oikeesti niin hienoa katseltavaa, mitä jo eilen hehkutin, mutta samaa ei vaan voi sanoa naisista. Tai no oikeastaan ”naisista”….. Voittaja Oksana Grishina oli ainut kenenkä ohjelmasta tykkäsin https://www.youtube.com/watch?v=qG2yfLhU9mY mikä näytti hienolta ja jäljellä oli vielä jotain naisellisuutta. Jokaisesta kilpailijasta näytettiin ennen ohjelmaa pieni pätkä ja varsinkin naisten pätkät oli jo kamalaa katseltavaa. Isoa leukaa ja möreetä ääntä. Se on ilmeisesti menestyksen hinta siinä lajissa.

IMG_7911 IMG_8082Bikini kilpailijat ainakin amatööripuolella olivat kauniita. eastlabs.ru osoitteesta löytyy lisää kuvia bikinifitneksen overall voittajasta kenelle Biancaneve kävi lahjoittamassa upean voittajantakin. Takkeja käytiin paljon kyselemässä osastoltamme ja miten niitä voi saada. Toistaiseksi niitä annetaan vain kilpailujen voittajille niin sm-kilpailuissa (ainakin tieääkseni on ennen jaettu) kun tulevaisuudessa varmasti myös Arnoldeissa. Takki olisi ollut kuumaa kamaa, jos ne olisi ollut kaupan. Sen voi siis saavuttaa muttei ostaa. Seurasin tarkaan bikiniä sen minkä kerkesi töiltäni ja pakko sanoa, että ensimäistä kertaa vuoteen tuli sellainen olo, että haluan joskus vielä olla tuola lavalla. Tiedän, että se vaatisi multa todella kovaa treeniä ja pitkän työn ja tiedän myös että nyt en silti ole siihen valmis. Olen koko vuoden keskittynyt oman yritykseni pyörittämiseen ja olen saanut todella paljon aikaiseksi ja tiedän, että en olisi pystynyt treenamaan sillä tavalla millä olisi pitänyt. Vaikka oon aina sanonut, että aika ei ole tekosyy niin ainakin omalla kohdallani se on ollut ihan aito ja aika vaan ei ole riittänyt treenaamiseen, vaikka tiedän sen oleva tärkeää myös oman jaksamisen kannalta.

IMG_7961Musta oli hienoa, elää muiden onnistumisissa mukana ja kannustaa iho kananlihalla Suomalaisia, koska tiedän todellakin mitä se vaatii. Kun puran omia kisa juttujani niin tiedän ja voin sanoa rehellisesti, että mulla on mennyt paljon silloin ohi. Pitää tehdä mistä nauttii ja en ole yhtään sen huonompi ihminen vaikka pidänkin pientä taukoa.

IMG_9410 IMG_9411Kun kilpailessani olen todella pieni nii tiedä, että jos haluan eteenpäin on juurikin sillä merkitystä mitä teen kun en ole dieetillä. Jos nyt lähtisin valmistaumaan kilpauihin näyttäisin varmaan ihan samalta kuin ennenkin. Lepo tekee välillä todella hyvää ja jos haluaa kehittyä on se vaan välttämätöntä myös sen kehityksen kannalta. Ne ketkä bikinissä pärjää maailmalla on niillä takana todellakin urheilua lapsesta asti ja usein sali treeniä monta vuotta takana. Jos halutaan mennä eteenpäin miksi kilpailla kokoajan, jolloin kehitystä ei tapahdu kun vaihtoehtona on treenata pari vuotta ja mennä sitten uudestaan. Kilpailuja tulee ja menee ja laji on jäänyt pysyäkseen. Myös oman mielen kannalta varsinkin nuorilla naisilla tauko tekee todella hyvää. Seuraan paljon somessa kilpailijoita jotka laittavat kehityskuvia. Toisilla ero on selkeä, mutta toisilla ei huomaa mitään, vaikka kuvien välillä on 2 vuotta eroa. Liikaa kilpailuja liian tiuhaan ei vaan ole hyvä ratkaisu, jonka voin itse todistaa. Oon oppinut paljon itsestäni ja oppinut myös tiedostamaan mitä ja kuka haluan olla. Olen ne tärkeimmät asiat jo saavuttanut elämässäni ja loppu onkin vain plussaa.

IMG_1397IMG_1400Voitto on joskus mahtava tunne ja sitä ei voi sanoin kuvailla, mutta tappioista olen kasvanut eniten ja saanut voimaa tulevaan.

-Umppu

Arnold Classic Europe 2014

Ristus mikä reissu. Mistäs oikein aloittaisin…. Matkahan oli mulle puhtaasti työreissu ja hääräsin messuilla aamusta iltaan Biancaneven osastolla. Vapaa-aikaa ei todellakaan ollut vaan joka ilta kirjaimellisesti sammuimme sänkyyn 🙂 Meidän osasto oli suoraan kisalavan edessä, joten ehdin katsomaan kaikki Suomen kilpailijat Hanna Saarion suoritusta lukuunottamatta, mikä kilpailtiin eri kerroksessa. Hanna oli ihan jäätävässä kunnossa ja sijoittui omassa sarjassaan 4:ksi.

IMG_7915 IMG_7916 IMG_7923 IMG_7925 IMG_7928

Meidän osastolta ei puuttunut väriä, eikä kimallusta. Oli todella suuri kunnia olla viemässä kotimaista, erittäin laadukasta urheilu ja fitness vaateliikettä Biancaneveä maailmalle. Vilinää ja vilskettä ritti meidän osastolla ja varsinkin viimeisenä päivänä, kun lähes kaikki naistensarjat oli ohi. Meidän myydyin tuote oli ehdottomasti Esbelt korsetti, jota on nyt myös saatavilla nettikaupasta http://www.biancaneve.fi/product/1509/ibanema-corset-s-black Lähes kaikki bikinikilpailijat halusivat tämän, sillä korsettihan on ollut Jenkeissä jo kauan pro-kilpailijoiden salaisuus. Nyt se on saatavilla pohjoismaiden yksinoikeudella Biancanevestä.

IMG_7973 IMG_7983 IMG_8034 IMG_8074

Lisäksi valikoimiin on nyt saapunut uudet seepra, kirsikka ja abstract kuosit, joita on saatavilla verkkokaupoista.

http://www.biancaneve.fi/product/1541/b-lean–housut-abstract

http://www.biancaneve.fi/product/1540/b-lean–housut-cherry

http://www.biancaneve.fi/product/1539/b-lean–housut-zebra

Olin ensimäistä kertaa ”ulkomailla” kilpailuissa ja tsiisus minkä kokoisia äijiä sielä oli. Munhan oli pakko tunkee itteni niiden kanssa kuvaan, koska koomisuudella ei ollut mitään rajaa.

IMG_7931 IMG_7940 IMG_7963 IMG_8138

Sittenpääsin meidän ”Tampereen” pojan Killen kainaloon. Kille Kujala sijoittuin aivan mahtavasti omassa sarjassaan sijalle 2. Jos en nyt ihan valehtele niin se on kovin suoritus mihin koskaan Suomalaiset mehet on yltänyt ainakin lähi vuosikymmenillä. Suuret onnittelut Killelle vielä Mitallista.

IMG_8125

Kyllä sitä saadaan olla ylpeitä Suomalaisista. Eihän se mitallitulitus siihen loppunut. Vanha tiimi kaverini Piia Pajunen kun asteli lauteille, oli peli jo pelattu. Kun näin Piian vaparin olin ehdottomasti sitä mieltä, että se oli paras. Kävin heti Minnan juttusilla kyselemässä tilannetietoa, että miltä näyttää. Fysikkakierroksella Piia oli ehdottomasti paras ja sieltähän se voitto sitten todellakin ansaitusti nassahti ja vielä overall voitto. Piia Pajunen ilmeisesti saa näistä voitoista ammattilaiskortin. Se tunne oli aivan mahtava ja vuodatin parit onnen kyyneleet. Ei muutakun mestari syliin 🙂

IMG_8057 IMG_8069 IMG_8099 IMG_8100

Sitten bikiniin, mikä tietysti kiinosti mua eniten. Suomelta kilpaili Sari Perälä junioreissa, Miia Lahti ja Jasmi Qkvik. Se mitä näissä kilpailuissa oli voittajilla ja Suomen tytöillä ei tarpeeksi, oli lihakset. Varsinkin Miia Lahti oli mielestäni parhaimmassa kunnossa koskaan, mutta valitettavasti lineupissa vieressä seisoi Suomen bodyfitness lihasmassan omaavia tyttöjä. Arnoldissa kärkisijoilla olevilla tytöillä oli todella suuret jalat ja muutenkin ne olivat todella isoja. Biancaneven osastolla oli meidän kanssa Egle Eller Nabi Eestistä, joka sijoittui hienosti omassa sarjassaan sijalle 2. Egle on todella lihaksikas ja ihan perkeleen kireä.

IMG_7949
Miia ja Jasmi

IMG_7952

IMG_7981
Mun idoli Nathalia Melo

IMG_7996Suomessahan on ollut tapana rokottaa liian suuresta lihasmassasta, mutta ilmeisemmin siitä ei ole kun haittaa kansainvälsesti. Toisaalta on kurjaa kun jokaisessa kilpailuissa haetaan ihan erilaista fysiikkaa ja sitä kun ei voi puolessa vuodessa muokata oikein mihinkään. Hieno nähdä kun nämä samat naiset kilpailevat Nicolen kisassa Suomessa mikä on ränking silloin. Hienoa on silti, että Suomi oli edustettuna lähes kaikissa sarjoissa. Mun messut kruunasi valokuva mun oman idolin Nathalia Melon kanssa <3

Oli hienoa tutstua Eveen, Johannaan ja Egleen ja viettää ihanat messut laatu läpällä varustettuna. Suurin kiitos kuuluu tietenkin Rouva Biancanevelle, joka järjesti koko homman ja sain edustaa tuotteita minkä takana seison 100%:sti. Biancaneve on myös Nordic Fitness Expoilla, jolloin osastolle kannataa hyökätä saadakseen itselleen korsetin ennekuin ne myydään lopuun. Myös kirsikat ja muut ovat myynnissä silloin.

IMG_7944 IMG_7947 IMG_7966 IMG_7978 IMG_7997 IMG_8004 IMG_8047 IMG_8086 IMG_8106 IMG_8137 IMG_8131Pääsin myös elämäni ensimäistä kertaa katsomaan miesten pro-kehonrakennusta ja pakko sanoo, että olin niin fiiliksissä. Jumaliste mitä könttejä ja miten sieltä nahan alta voikaan paljastua, mitä kummallisimmista paikoista patteja. Vapaaohjelmat olivat kuin sirkusta ja todella nautin showsta. Suomessa on hieman erilainen taso kun ammattilaisissa ja niistä huomasi, kuinka ohjelmiin oli oikeasti panostettu, eikä niitä oo tehty edellisenä iltana.

En oo myöskään nähnyt missän nii paljon saman mittaisia miehiä kun minä, mutta toki koko oli hieman eri 🙂 Nyt alan purkaa matkalaukkua ja kirjoitan huomenna vähän intesiivisemmin

-Umppu the bodybuilder