Toiset on vaan perempia kuin toiset

Vili nukkuu ja istun tässä sängyllä hiki valuen tietokone sylissä nauttien lassillista viiniä 🙂 Meidän loma on ollut ihana ja täynnä rakkautta. Uskon, että palaan taas paljon rikkaampana täältä pois. Mulla on ollut myös aikaa itsekseni istuskella ja miettiä asioita kun sälli painaa puistossa hiki valuen.

IMG_6735 IMG_6742 IMG_6737 IMG_6738 IMG_6741 IMG_6743 IMG_6754 IMG_6758 IMG_6764

 

Varsinkin meillä Suomalaisilla on tapa kadehtia toinen toisiamme ja mietinkin aina siihen syytä. Johtuuko se siitä, että tukahdutamme tunteet ja emme voi olla sellaisia ihmisiä kuin haluamme olla? Ollaanko me jonkinlaisia vain siksi, että haluaisimme miellyttää muita. Usein kauan sisällä olleet asiat eivät pääse ulos , vaikka haluaisimmekin ja se aiheuttaa varmasti katkeroitumista. Katkeroituminen aiheuttaa negatiivisuutta ja samalla sen purkua muihin ihmisiin. Suuri osa käyttää ihan tuhottoman paljon energiaa toisten vihaamiseen. Sen energian voisi käyttää toisinkin, vaikka ihan vain olemalla onnellinen. Tein itse näitä havaintoja juurikin sielä puiston penkillä kun katsoin lapseni riemua ja salaa tirautin pari onnen kyyneltä.  Elämä ei tavalallaan kuitenkaan vain miettimällä parane vaan siihen usein tarvitaankin paljon mutakin.

En yhtään ihmettele, että Jutta Gustafsberg on valittu Suomen vuoden posiitivisempana henkilönä. Ainakin itse jokainen kerta kun luen Jutan mietelauseita tulen hyvälle mielelle ja teen itsessäni havaintoja. Tässä muutamia (lainattuja)

10422097_699016100145442_6819828950529169044_n

Varsinkin juuri tämä on juurikin sitä mitä olen monesti kirjoittanu, mutta nyt se on puettu yhdeksi lauseeksi. Itsekkin aina kuitenkin joskus mietin liikaa muita ja kuinka hienompaa ja perampaa muilla on, kunnes herään herään siihen todellisuuteen ja tajuan, että mullahan on elämässäni JO kaikki mitä tarvitsen. Unelmia pitää aina olla, mutta mitä sitten, jos niitä kaikkia ei saavutakkaan elmän aikana. Ja ainakin omalla kohdallani ne unelmat kuitenkin aina muuttu vuosien varrella.

10464331_699003070146745_9067775742977212381_nNe ihmiset, jotka usein pääsevät liian helpolla eivät ole kokemuksiltaan niin rikkaita kun ne joiden tie on kivinen. Samoin muiden ihmisten ymmärrys on ihan toista luokkaa. Jokaine haaste ja sen ylittäminen tekee sinusta vahvemman ja voimakkaamman ja usein onnellisemman.

 

 

10534134_700796366634082_5841869550314282239_n

Tämä lause sopii mainiosti myös tähän fitnessbuumiin ja ainakin muhun. Miksi mun tarvii nyt tehdä jotain mitä kaikki muutkin, jos se ei tunnu nyt oikealta. Itse ajattelen, että olen myös tietyllä tapaa rohkea kun teen niinkuin itsestä tuntuu, enkä tee niinkuin kuin mun pitäis tai muut olettavat mun tekevän.

10565191_699016306812088_4773085148670104402_n

Ihmiset jotka vatvovat vuodesta toiseen nitä samoja asioita vatvovat niitä varmasti vielä vuosien päästäkin. Jos et uskalla kokeilla mitään uutta niin ei sinulle koskaan tule tapahtumaankaan mitään.

10574244_701990623181323_8406363243461307823_n

 

Juuri näin se homma menee. Usein se ”virhe” on paljo parempi, koska niden kautta oppii tekemään asioita tosin. Menipäs taas vähän syvälliseksi, mutta mitäs sen väliä. Ei oo ainakaan mun blogi täynnä kaurapuuroa, parsaa ja belfieitä 🙂

-Umppu

primebody

7 vastausta artikkeliin “Toiset on vaan perempia kuin toiset”

  1. Kateellisuuteen, mikä joskus aina puskee pintaan, olen pyrkinyt opettelemaan uutta asennetta. Kun huomaan olevani kateellinen jostain mitä toisella on, käsken itseni kuvittelemaan omalle kohdalleni koko tuon toisen ihmisen elämän.

    Kun olen kateellinen ystävälleni, jolla ei ole tippaakaan selluliittia, huomaan etten olisi valmis elämään samanlaisen miehen kanssa mikä ystävällä on tai tekemään töitä ystävän ammatissa. Tai jos kadehdin ystävää jolla on paljon rahaa, en kuitenkaan olisi valmis elämään, jossa tuon rahan eteen on uhrattu niin paljon aikaa lasten ollessa pieniä.

    Samalla tämä ajattelutapa auttaa ymmärtämään paremmin sitä, että usein näemme ihmisten elämästä vain kulissit. Emme tiedä, vaikka niiden taakse kätkeytyisi paljonkin kipeitä ja vaikeita asioita.

    No, en se minäkään ole mikään täydellinen ihminen, mutta parhaani yritän, etten olisi kateellinen.

    Olen seurannut blogiasi jo pitkään. Mukava lukea vähän aikuisemman bloggaajan ajatuksia 🙂 Itse olen päälle nelikymppinen treenaaja.

  2. Kaikilla on hyviä ja huonoja puolia ja vahvimmilla on se joka tuntee omansa. Rehellisesti huomioi omat vahvuutensa, mutta ottaa huomioon myös heikkoutensa. Molempia voi myös kehittää. Molempia on meillä kaikilla, mutta ne on vaan erilaisia ja ehkä erilaisen elämänkokemuksen muokkaamia. Mä oon ainakin onnellinen siitä, että olen jo aikuinen yli kolmekymppinen kolmen lapsen äiti, jolla alkaa elämänkokemuksenkin pohjalta olla jonkinlaista perspektiiviä elämään. Oman elämänsä voi muodostaa juuri sellaiseksi, jossa viihtyy, eikä tarvitse miettiä, miten muut elävät. Vaikka mietinkin, joskus ja oon kateellinenkin, joskus, ainakin hetkisen, ennenkuin taas tajuan, että tää on mun elämä ja muut saavat tehdä ja olla miten ja millaisia haluavat. 🙂 Elämä ei oo helppoo, mutta eihän sen pidäkään olla, koska silloin olis tylsää. Kiva blogi sulla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta