Piinaava kikkelimies

Tuntuu, että olis viikonloppu, vaikka tänään onkin Torstai. Vaikka oli pyhä niin olin koko päivän töissä, koska nyt on meillä melkein se vuoden kiireisin aika, kun on valmistujaiset ja on vaan saatava kaikki hommat tehtyä.

IMG_4639 IMG_4649 IMG_4646 IMG_4650

 

Olin hetki sitten Iltalehden kuvauksissa ja numero imestyi Keskiviikkona. Kuvat otettiin Tampereella Classic Gymillä. Oli varmaan elämäni ensimäinen ja viimeinen kerta, kun oma persus on iltapäivälehden etusivulla. Juttu oli kahden aukeaman kokoinen ja siinä oli haastateltu minun lisäkseni Sara Backia, Linda Manuellaa ja useita asiantuntioita. Kyllähän sieltä oli taas ne ”tärpit” poimittu lahjakkaasti esille ja ihan se mun tuoma asian ydin oli jätetty pois, mutta nämä on näitä 🙂

IMG_4668 IMG_4684

 

kaksi päivää on vietetty näiden serkuksien kanssa ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut riittämiin. Pojat tuli hakeen mua töistä ja käytiin koko porukka oikein ravintolassa syömässä. Se on mulle täysin arjen luksusta ja todella harvinaista herkkua. Lapset on niin aitoja 🙂

IMG_4686

 

Olin tuossa jo hetken polttamatta usean kuukauden, mutta liikkeen muutto oli niin stressaavaa aikaa, joten tietoisesti aloin taas idiottina polttamaan. Mua ärsyttää koko tupakka ja vaikka sitä välillä imenkin niin se haisee ihan karmeelta. Jos nyt olis se ihme tapahtunut, koska hankin itselleni sähkötupakan. Vaikkei tämä mitään terveellistä ole niin on se tyhjää parempaa. Saan sen oman hetkeni puhallella hyvää ilmaa sisään ja pahaa ilmaa ulos 🙂 eikä tarvitse edes lähteä ulos palelemaan 🙂

lanza

 

Muistakaa käydä primebodyn facesivuilla tykkäämässä kuvasta niin voit voittaa itsellesi kyseisen tuotepaketin. Se arvotaan huomenna 🙂 Ensi viikolla tulossa myös aivan huikee stailaus kilpailu, joten pysy kuulolla 🙂 Mut löytää myös instagramista @umppu ja twitteristä @UmppuK jota en siis todellakaan osaa käyttää 🙂 On tää somettelu rankkaa hommaa..

Otsikkokin kertoo, että liikkeellä on piinaavia ihmisiä. Mietin usein ihmisiä, joilla on tavallaan kaksi persoonaa: minä ja sosiaalisenmedian minä. Tuntuu, että on ihmisiä, jotka kommentoivat jokaiseen asiaan mitä teet, mutta kun tapaat ne kadulla niin he eivät suunnilleen edes tervehdi…. No mutta asiaan. Tänään on ollut kummallinen päivä, koska oon saanut todella erikoisia viestejä. Toinen oli iäkkäältä naiselta, joka kertoi koko elämäntarinansa ja haki ilmeisesti ystävää….  Mun on oltava rehellinen ja en nyt ensimäisenä itse etsisi facesta kavereita vaan koittaisin saada ihan live kontaktia ihmisiin. Vaikka sosiaalinen käyttäytyminen vaatii osalta hirveää rohkeutta niin kasvot kasvoja vasten se on huomattavasti aidompaa ja kantavampaa. Sitten tämä kikkelimies… Mielestäni täytyy olla päässä vikaa ensinnäkin kun ottaa valokuvia omasta alapäästään saati sitten lähettää niitä ”viattomille kotirouville”. Pakko sanoo, että en syty sitten kirveelläkään on sitten minkä mittainen lohikäärme tahansa. Mikä saa ihmisen pään niin sekaisin, että tekee moista kysyn vaan? Tekstinä oli tossa sulle silmäniloo…. 

IMG_4660

 

Mulla ei tulis pieneen mieleenkään lähettää kuvaa omasta kukkasestani ja laittaa vielä viseti perään maistusko torttu………………. Ihmiset on hulluja….. Muutenkin omakohtainen mielipide miesten ”selfieistä” pelinkautta alasti käsi kukkaron päällä on oksettavaa. Saati sitten että näytetään kaikki… Siinä se yks-silmänen Alfin nenä tuijottaa sua silmästä silmään. Voi luoja

tumblr_mhdpauttji1qexm93o1_500

Kai tästä on kömmittävä nukkumaan kun alkaa oleen tunteet hieman pinnassa hehehe

-Umppu

primebody

4 vastausta artikkeliin “Piinaava kikkelimies”

  1. ”Maistuisko torttu?” Voi reps 😀 😀
    Kikkelikuvat on kyllä niin ihmejuttu. Hämmästyttävän yleistä ottaen huomioon miten epäseksikäs joku lähikuva vehkeestä on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta