Kaikilla on joskus oikeus olla heikko

Mun on pakko sanoo, että oon ollut jo hetken todella heikko ja haavoittuvainen. Nyt kuitenkin koen valoa ja tuntuu, että energia on pikkuhiljaa palaamassa. Oon tunne ihminen ja usein kun on vaikeaa pidän kaiken sisällä, kunnes ne tulee kirjaimellisesti pommina ulos ja se pommi on todella raskas kantaa. Kevät on uudistumisen aikaa ja oonkin päättänyt, että nyt on mun vuoro. Oon painanut kohta 3-vuotta kun höyryveturi eteenpäin ja nyt kun olen hetken pysähtynyt oon miettinyt jälkeenpäin miten oon edes onnistununt siinä. Kisaa, dieettiä, töitä, yritystä, fitnestä,  kotia, perhettä ja kaikkea maan ja taivaan välillä.

IMG_2870
Kuvaus Elise Kulmala

 

Kun päästää kaiken pahan sisältä ja uskaltaa olla rehellinen on autuus sen jälkeen aivan uskomatonta. Kadotin fiiliksen kaikeen, mikä ei ole mun tapaista, mutta nyt tuntuu, että suurien päätösten myötä oon askeleen lähempänä sitä päämäärää. Kun elämä on liian stressaavaa on vaan tehtävä valintoja ja miettiä mitkä niitä aiheuttaa ja miettiä ratkaisuja. Käyminen pohjalla antaa uskomatonta energiaa ja oot entistäkin varmempi  ja tietoisempi mitä oikeasti haluat ja mitä et halua. Tänään kun heräsin, mulla oli niin mahtava fiilis ja tunne siitä, että kaikki järjestyy.

IMG_2895

 

Mulla on moni tilanne nyt auki, mutta en odota mitään muuta kun tulevaa niin innoissani, että kohta ratkeen. On tulevaisuus mitä tahansa on sen oltava parempaa. Kaikkien on pakko pysähtyä joskus miettimään asioita, jos niihin haluaa muutosta. Kun haluaa muutoksia on joskus tehtävä isojakin päätöksiä ja ratkaisuja. Se on yhtälailla pelottavaa, mutta samalla myös jännittävää. Meillä on tänä viikonloppuna Fit Diamondsien teamipäivä, mutta koin että mun on nyt otettava aikaa itselleni ja olla vaan, vaikka kuinka olisin halunnut olla mukana. Oon varmaan Joulukuussa ollut viimeksi 2 vapaapäivää putkeen  vapaalla ilman mitään sovittu menoa tai työkeikkaa, joten oon ottanut ilon irti ja pussaillut ja halinut lastani koko päivän. 

IMG_2896

 

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja niin myös tällä. Mulla on nyt sellainen fiilis, että kaipaan tietynlaista rauhaa elämääni ja ehkä äitinikin saa rauhan, kun on jo moneen otteeseen sanonut, että hän odottaa koska näkee mun seesteisen elämänvaiheen 🙂 🙂 . Kun palaset on hukassa ei mikään toimi ja se tilanne mulla on ollut päällä jo hetken. Nyt kuitenkin on hyvä ja energinen fiilis tulevasta ja ulkona paistava aurinko ja mullan tuoksu vie todellakin asiaa eteenpäin. Do what you love, love what you do <3

IMG_2897

 

Ehkä voisin sen kunniaksi aloittaa huomisen aamun kevyellä aamu reippailulla nuuhkien energiaa keväästä 🙂 Kaikki ketä kiinnostaa sana fitness, olet sitten kuinka tavallinen tyllerö on mahdollista osallistua Studio Facen fyvinvointi kurssille, missä käsiteellää aihetta fitness. Olen itse sielä kertomassa omia kokemuksia ja aisaparina mulla on mieskarkki Joona Niemi .

Haluatko tietää enemmän Fitneksestä? Oletko kiinnostunut lajista? Tule 23.3. alkavalle Studio Facen Fitness-kurssille kuulemaan lisää. Opettajinamme alan asiantuntijat! Tiedustelut [email protected]

1957902_574001902696295_1351602774_o
Joona Niemi Kuvaus Mike Siren

484892_570201276409691_583130293_n

Keväisi juttuja myös hiuksien parissa, josta voit luke lisää PRIMEN omasta blogista http://primehairandbeautydesign.blogspot.fi/2014/03/mita-kevat-tuo-hiusmuotiin.html

Ihanaa viikonloppua kaikille…….. Umppu is back <3

 

 

 

 

primebody

11 vastausta artikkeliin “Kaikilla on joskus oikeus olla heikko”

  1. ..mulla ja vähän samaa vikaa..helposti unohtuu ”pysähtyä” ja funtsia välillä..patoan asioita pitkään ja hartaasti.. sit repee 😀 nyt opetellut rauhoittumaan ja elämään hetkessä 😉 rauhallisempaa ja iloista kevättä toivotellen 🙂

    kouvolan tytöt 🙂

  2. Sulla on ihanan rehellinen tapa kirjoittaa. Arvostan tosi paljon, että et kaunistele asioita, mutta pysyt kuitenkin positiivisena. Inspiroivaa 🙂

    Http:// houdiinitaikoo.blogspot.fi

  3. Upeaa tekstiä, Umppu. Ja mikä hienointa, omassa elämässäni (samaa ikäluokkaa elellään) on ihan samanlaisen vaiheen aika. On jotain todella suurta, että jaat näitä ajatuksia meidän lukijoiden kanssa blogisi kautta. Asiat ovat vaikeita – omien pelkojen kohtaaminen, oman päämäärän, arjen ja motiivien kyseenalaistaminen ja ITSENSÄ kohtaaminen. Kiitos, että annat ymmärtää, että emme ole näiden mietteiden kanssa yksin.
    Onnellisuus ja tasapaino eivät tarvitse olla päämääriä, joita kohti pusketaan, vaan ne ovat koko ajan meidän ympärillä. Tasapainoisina ja elämäämme tyytyväisinä (ilman katkeruuksia joka ilmansuuntaan) voimme tarttua ja toteuttaa niitä juuri nyt.

    Kaikkea ihanaa elämääsi ja puhkeavaan kevääseen (ja ollaan silti välillä ihanan bling bling, nautitaan hassuista asioista ja ollaan niin järjettömän ihanan turhamaisia 🙂 )

  4. Mahtava kirjoitus Umppu! 🙂 Melko nuoresta iästäni huolimatta olen miettinyt viim. puolen vuoden aikana täysin samanlaisia asioita. Kuka olen, minne olen menossa, mitä haluan? Tuo on NIIN totta, että täytyy käydä välillä ihan pohjamudissa, että huomaa joitakin asioita. Itselläni se oli vakava ylirasitustila, mikä avasi omat silmäni. Tsemppiä ja voimia kevääseen, oot ihana! <3

  5. Elämä on välillä hektistä, mutta liian kauan se sitä ei saisi olla. Itse luulen että reilu vuosi sitten olin jonkinlaisessa lievässä ylirasitustilassa, kroppa ja mieli yksinkertaisesti vaati lepoa, eikä vain treenistä vaan yleensäkin elämän hektisyydestä. Silloin alkoi iso asioiden ja menojen priorisointi ja se teki hyvää. Voimia ja energiaa sinulle kevääseen! 🙂
    http://outinfitness.fitfashion.fi/

  6. Moi Umppu! Ei liity postaukseesi tällä kertaa vaikka hyvä teksti oli taasen 🙂 Oon aina ihaillu sun upeita hiuksia. Nuo tämänhetkiset on niin ihanat et täytyy kysyy, onko niihin tehty liukuvärjäys ja/tai raidoitusta? Kiva tuo vaalea efekti! Kun haluaisin just tuon tyyliset, en vaan tiiä miten selittää kampaajalleni. Tämänhetkisissä hiuksissa mulla on tummanruskea pohja ja vaalea liukuvärjäys latvassa. Yleisvaikutelma on silti mielestäni aivan liian tumma. Auringonpaistetta sinulle ja kiitos jos ennätät vastata! <3

    • tukkani on ollut tumma ja latvaa on pikkuhiljaa vaalennettu. Tyveä on pehmennetty raidoilla, joita ei ole aina laitettu tyvestä asti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta