Mammat Jumppaa osa 2.

Mammat jumppaa osa 2. Tämän tekstin kirjoittaja on Katri Viirret, jonka kanssa olemme olleet lavalla molemmat ensimäistä kertaa.  2 vuotta sitten Fitness Classicissa milloin meitä oli koko bikinissä vain 9 osallistujaa ja kaikki kilpailtiin samassa sarjassa pituuteen tai ikään katsomatta. Nyt voi jo kilpailijalistasta huomata kuinka laji on ollut siitä saakka aivan valtavassa kasvussa. Kiitos Katrille tästä postauksesta ja tässä hänen tarinansa. Katrin blogia voit seurata myös täältä fityoutoo.fitfashion.fi

minäben

 

Ennen lasta ei osannut edes kuvitella, miten elämä muuttuu äidiksi tullessa! Mä en edes muista miltä tuntuu, kun ei ole ketään huollettavana! On täysin eri asia olla vaikka parisuhteessakin ja lapseton, kun että on lapsi(monilla toki useampi). Jonkun toisen tarpeet menee AINA sun omien tarpeiden edelle ja sen mukaan niitä aikatauluja on lähdettävä rakentamaan. Mulle ei ole kuitenkaan koskaan tullut mieleenkään, että vähentäisin, saatikka lopettaisin urheilun lapsen saannin jälkeen! Jos on tahtoa niin löytyy keinot – näin mä olen ajatellut äitiyden ykköspäivästä lähtien. Kysymys on siitä, mitä asioita haluaa ja mitä arvostaa. Kaikille sen listan yläpäässä ei ole treenaus, mutta se pitää mut kunnossa fyysisesti ja etenkin henkisesti!

Mä oon itse ollut joskus 80-kiloinen ja aivan rapakunnossa. Ihailin treenattuja naisia ja aloitin joka maanantai uuden dieetin. Mulle käänteentekevä kohta oli se, kun lopetin selittelyyn ja tekosyyt. Olin suoraansanottuna helvetin kyllästynyt, että aina jostain tursus ja yritin epätoivoisesti mahtua normaalikoisiin vaatteisiin. Söin omasta mielestäni kuitenkin aika terveellisesti ja sit pyysin Tunturin Katarinalta apua ruokavalion kanssa, tästä on jo viitisen vuotta. Selvisi, että söin aika päin pyllyä ja aterioihin tuli jotain järkeä. Sain muiden kateudesta ja ”taivastelusta” voimaa! Työyhteisössä saa helposti sekopään leiman kun alkaa syödä lounaaksi salaattia. Ikävä kyllä näin on monessa työpaikassa.

Kyllä mullekin sanottiin että sit kun saat lapsen niin ei sitä noin vaan lähdetä treenaamaan. Mä olin kaksi viikkoa synnytyksestä ekan kerran treenaamassa, koska olin palautunut synnytyksestä hyvin. Kunto oli toki huonontunut ja karmee löllö keskivartalossa mutta mulla oli kova usko että pääsen kuntoon! Toisin kuin yleensä ihmiset, en odottanut tuloksia kahdessa viikossa. Meni n.10kk ja mä saavutin toivomani tulokset. Olen arjessa energinen, enkä vain makaa sohvalla. En myöskään ole sairas juuri ikinä.

 

Kolme tärkeintä vinkkiäni äitiyden ja treenin yhdistämiseen tulee tässä:

  1. Hanki salijäsenyys läheltä! Tämä pätee ei pelkästään äiteihin vaan ihan kaikkiin! Ei auta mitään, jos säästää hinnassa parikymppiä kuussa, jos matkan takia ei jaksa lähteä treenaamaan. Kannattaa myös hyödyntää salin mahdollista lapsiparkkia. Se on onnen omiaan leikki-ikäisille lapsille ja paikalla on täysi-ikäiset, koulutetut aikuiset.

  2. Jaa vastuu puolison kanssa jos sellainen on! Imetyksen toki ymmärrän, mutta usein meillä äideillä on tapana ”omia” lapsi itselleen. Meillä mies on hoitanut lasta aina (imetin 9kk asti) ja heillä on lapsen kanssa nykyään jo aivan omat jutut ja kuviot :). Lapsi on nauttinut suunnattomasti myös isänsä kanssa olemisesta ja minä olen nauttinut niistä omista hetkistä.

  3. Osta kotiin kahvakuula ja/tai levytanko (pumppitanko). Sen jälkeen teetä ohjelma kotijumppaan ammattilaiselta tai kopioi vaikka urheilulehden sivuilta! No niin, nyt hävisi sitten ne loputkin syyt treenata! Kotona pystyy tekemään AIVAN yhtä hyvän treenin kuin salillakin.  


Energistä päivää toivottaen
 
Katri Viirret
 

Mammat jumppaa osa1

Monelle äidille tuntuu liikkuminen olevan täysi mahdottomuus. Otinkin yhteyttä muutamaan fitfashionin bloggaajaan ja halusin kuulla heidään tarinansa ja jakaa sen teille ja myös itse saada taas pientä motivaatio kärpästä liikkumiseen.  Tässä on Elina Nenosen oma tarina http://ellujumppaa.fitfashion.fi Tässä on linkki Elinan Omaan blogiin Ellujumppaa 🙂 Kiitos Elinalle tästä postauksesta ja tällä viikolla on myös tulossa muiden bloggajien tarinoita -Umppu

Viikko synnytyksen jälkeen
Viikko synnytyksen jälkeen

N. kk synnytyksestä
n. kk synnytyksestä

Usein kysytään kuinka (tavoitteellinen) treenaaminen/ liikunnan
harrastaminen onnistuu alle kouluikäisten lasten vanhemmilta, kun
kädet ovat täynnä töitä muutenkin. Tai kuinka puolison treenaaminen
vaikuttaa vanhempien väliseen suhteeseen. Kuinka yhdistää perhe- ja
työelämä sekä treenaaminen?

Jo ennen esikoistyttömme syntymää harrastimme mieheni kanssa
säännöllistä liikuntaa. Tuolloin en treenannut aktiivisesti
brasilialaista jujutsua, mitä mieheni on taas harrastanut vuodesta
2006 lähtien. Satunnaisten BJJ -treenien lisäksi lähellä sydäntäni oli
kuntosaliharjoittelu. Meidän molempien vielä opiskellessa
ammattikorkeakoulussa ja minun vielä työskennellessä samanaikaisesti
treenasimme silloin, kun siihen suinkin pystyimme. Aikaa ei ollut,
mutta sitä tehtiin kalenteriin, jotta olisi mahdollisuus harrastaa ja
pitää itsestään huolta - sama pätee tänä päivänä!

Lapsen syntymä pisti palapelin palat sekaisin eikä treenaaminen enää
onnistunutkaan silloin kuin itse halusi vaan nyt oli elettävä lapsen
ehdoilla. Ensimmäinen synnytykseni päättyi 36h jälkeen hätäsektioon,
minkä vuoksi synnytyksestä palautuminen vei tavanomaista enemmän
aikaa. Raskausaikana olin päättänyt, ettei minusta tule
pullataikinaksi muuttunutta äitiä vaan pidän itsestäni huolta lapsen
syntymästä huolimatta. 6 viikkoa synnytyksestä tein ensimmäisen
kuntosalitreenini. Aluksi tein 1-2 treeniä viikossa, minkä lisäksi
vaunulenkkeilin lähes päivittäin - pieni vauva oli helppo laittaa
vaunuihin ja lähteä kävelemään!

Ensimmäiset treenini kuntosalilla tein yksikseni, mutta puolisoni
silloisen kesäloman päätyttyä otin vauvan mukaan salille. Treenasin
aamuisin, jolloin kuntosalilla oli useimmiten vain muutama muu minun
lisäkseni. Esikoistyttömme katsoi minua turvakaukalostaan
nappisilmillään, kun ladoin rautaa tankoon, mutta useimmiten hän
nukkui päivän ensimmäisen päiväunet minun treenatessani sillä välin.
Jos tytöllä sattui olemaan huono päivä, en treenannut tai
vaihtoehtoisesti treenasin illalla, jolloin mieheni oli lapsenvahtina
sen aikaa. Imetin tytön ennen lähtöä, pumppasin rintapumpulla vielä
maitoa varastoon ja lähdin treenaamaan.

2 kuukautta synnytyksestä aloin käymään BJJ -treeneissä. Pari-kolme
kuukautta treenasin BJJ:a kaksi kertaa viikossa. Treenien aikana
mieheni oli tyttäremme kanssa - välillä kotona, mutta toisinaan mukana
tatamin reunalla. Tyttäremme oli alle 2 viikkoa vanha, kun oli
ensimmäistä kertaa mukanamme haistelemassa painisalin ei-niin-raikasta
ilmaa. Minun treenien päätyttyä, oli miehen vuoro tehdä omat
treeninsä. Meillä on siitä erinomainen tilanne, että meistä
vanhemmista kumpikin tietää, mitä liikunta toiselle merkitsee.
Yhteistyöllä molemmat pääsevät treenaamaan tasapuolisesti. Kun BJJ
-treenien määrä alkoi omalla kohdallani lisääntyä, otimme usein tytön
mukaan painisalille. Lapsen tuominen tatamin reunalle tuntui
luonnolliselta, koska myös treenikavereidemme lapset olivat/ ovat
treeneissä mukana. Isommat lapset leikkivät sivummalla aikuisten
painiessa kun taas perheen kaikista pienimmät tapittavat
turvakaukaloistaan.

Minun palattua takaisin työelämään sama tyyli treenaamisen suhteen on
jatkunut. Me molemmat osallistumme lapsen hoitoon tasapuolisesti,
jotta molemmille jää myös sitä vapaa-aikaa liikunnan parissa. Aikaa
meillä kaikilla on 24h vuorokaudessa, mutta itse päätämme kuinka sen
käytämme! Kuntosalillani on lapsiparkki, missä tyttäreni viihtyy
erinomaisesti ja painisalilla hän on meidän (tai tällä hetkellä vain
mieheni) mukana, mikäli minä olen iltavuorossa).

Treenaamme mieheni kanssa, koska haluamme pitää itsemme hyvässä
kunnossa. Yöheräämiset eivät tunnu niin raskailta, kun pitää itsestään
huolta liikunnan avulla, koska liikunta antaa positiivista energiaa!
Itse koen olevani parempi äiti, mitä paremmin voin - niin fyysisesti
kuin henkisestikin! Jos lapsen kanssa on ollut raskas päivä, hetken
hengähdystauko liikunnan parissa piristää eikä hautaudu negatiivisten
ajatusten alle. Lapsen syntymän myötä arki pyörii tiiviisti työn,
perhe-elämän ja treenaamisen ympärilllä, mutta se ei meitä haittaa.

Elina Nenonen