Yläpää ja alapää ja lisäks kirppu

Oikein antoisa päivä jälleen takana. Mitä olisikaan ollut aamu ilman lenkkiä? No ei mitään, mutta sen vedinkin hymyssä suin 🙂 Fiilis on hyvä ja olo on yllättävän energinen. Tänään sitten alkoi meidän kirppispöytä Radiokirppiksellä ja siinä sitten 45min vierähti pöydän laittamisessa. Kaikki vaan shoppaileen. Pöydästä löytyy vaatteita koosta 34-38, kenkiä, urheilu juttuja, lastenvaatteita ja kaikkee muuta mukavaa. Pöytä nro 32

IMG_9251

 

Siitä sitten painelin töihin ja vuorossa oli kauan odotettu kasvohoito. Varmaan jokainen paljon treenaava huomaa omista kasvoistaan, että ihoon tulee helposti epäpuhtauksia. Tai no mulla ainakin aina dieetillä, koska aeroobisen treenin määrä on kuitenkin versus normi aika suuri. Pitää myös muistaa, että fitness kilpailuissa arvostellaan myös kasvot ja ainakin itse haluan, että ihoni voi hyvin. Siispä petille makaamaan Miian hellään huomaan. Alkuun mulle tehtiin ultraäänellä koko kasvojen alueelle jonka jälkeen tehtiin oikein kunnon puhdistus. Mää oon vaan sellaista sorttia, että jos ei yhtään nipistä niin tuntuu, että hoito on turhaa. Kasvot alkaa vaan olemaan niin rasvattomat, että Miia joutui tekemään töitä saadakseen edes kiinni mun ihosta 🙂 Lopuksi sain nauttia kasvojen hieronnasta ja ihanasta virkistävästä naamiosta. Kyllä Miia osaa <3 

IMG_9155

 

Anubiksen tuotteet on parhaimpia tähän asti kokeilemistani ja sopivat urheiluhullun käyttöön mahtavasti. Rasvat imeytyy ja kuivuu nopeasti ja vaikka jälkihiki puskee ei rasva valu pitkin naamaa. Suosittelen kokeilemaan. Kaikihan tietää, että olen äiti ja ehkä joku muistaa vielä, että sain 30 raskauskiloa, jotka oli kohdistettu melkein vatsaan. Onneksi olin suht nuori, mutta tottakai raskaus ja synnyttäminen jättää omat jälkensä. Mulle on tehty kasvoihin mikroneulausta ja nyt naamion aikana se tehtiin vatsan alueelle. Kun kunto kiristyy niin valitettavasti vatsan nahasta huomaa, että se ei ole yhtä kiinteä, kun muualla vartalossa. Nyt kun on mun koko fitness ”uran” päätavoite niin nyt mennään meiningillä kaikki tai ei mitään. 

IMG_9252 IMG_9254

 

 

 

Tässä on se mun ”taideteos” mistä yritin höpöttää viimekerralla 🙂 Tein sen tänään valmiiksi, mutta edelleen siihen tarvitsee lisää valoa. Ja se on oikeesti livenä huomattavasti hienompi 🙂

IMG_9257

 

 

Töistä lähdettyäni, mulla oli tapaaminen Halosen Mirjan kanssa Diamond Clinicillä. Kyseessä oli edelleen mun vatsan alue ja pyysinkin apua ammattitaioiselta ja aina iloiselta Mirjalta. Hänellä oli heti ratkaisu ongelmaan. http://www.diamondclinic.fi  Mun vatsan alueelle tehtiin hoito, joka auttaa venyneen ihon palautumisessa, joka kiinteyttää ihoa ja tekee siitä nuoremman. Kun hoito tehdään sarjahoitona on vaikutus parempi ja menenkin sitten ensiviikolla uudestaan. Aine laitettiin papula tekniikalla ”nahkaan”. Hoito ei juurikaan tuntunut miltään (ei sattunut). Tässä on kuva heti hoidon jälkeen

IMG_9258 IMG_9260

 

Papulat laskeutui melkein samantien ja vatsan alueella ei ole minkäänlaisia tuntemuksia.

IMG_9264

 

 

Tämä on tunti hoidon jälkeen. Moni kärsii löysästä vatsanahasta ja valitettavasti tässä lajissa se voi olla se vaikuttava tekijä. Jos kyseinen hoito kiinnostaa niin puhelua Mirjalle. Diamond Clinicillä tehdään myös muita kosmeettisia hoitoja ja voit varata oman konsultaatiosi.

IMG_9262 IMG_9263

 

 

Siinä on vielä Mirjan yhteystiedot ei muutakun puhelin laulaan 🙂 Mun vatsa on aina ollut mun ongelmakohta ja en nää siinä mitään pahaa jos sille on jotain tehtävissä. Moni nainen ”kärsii” synnytyksen jälkeen oman kehon muutoksista, mutta kaikki ei tiedä, että niihin on mahdollista vaikuttaa ihan pienilläkin toimenpiteillä ilman kirurgin veistä. Toki fitness lajeissa on lähes jokaisella laitetut rinnat, sillä kehon ollessa minimi rasvoissa niin kaikki naiset tietävät mitä rinnoille käy. Tiedän, että ilman niitäkin voi pärjätä, joten se ei ole mikään must juttu ja liika on aina liikaa. Lavalla näkee myös todella isorintaisia kilpailijoita ja se ei aina ole välttämättä kilpailijalle eduksi, varsinkin jos pakara on pieni. Silloin vartalosta katoaa symmetrisyys ja X-mallia on vaikeampi saavuttaa. Monillahan homma lähtee ihan limpusta ja halutaan aina vaan isompaa ja suurempaa. Jossain se raja menee ja omasta mielestäni kuitenkin luonnollisen näköinen on kauniimpaa. Ei sielä lavalla tissien koolla kilpailla 😉 

IMG_9255 IMG_9256

 

Tänään hääräilin töissä saapuneiden tilausten parissa. Nyt on taas saatavilla Mscic:in meikkipohjia ja voiteita kaikissa sävyissä niitä kyselleet. Mineraalimeikit ovat ihania, koska ne ei tunnu iholla ollenkaan. Ne on hajusteettomia, parabeeniitomia ja todella kevyitä, mutta silti peittäviä. Oon niinhin ihan koukussa. Lisäksi tuli uutuus tuote Kevin Murphyltä. Joustavan tuen antava geeli. Uskon, että tästä tulee miesten uus suosikki. Nyt taas lisää kamaa kirppikselle ja illalla olis vielä jos energiaa riittää pistää omat harmaat piiloon 🙂 Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja etenkin kaikille kilpailijoille. Kaikki työ on nyt tehty ja nyt on meidän aika nauttia <3

-Umppu

 

 

primebody

Yksi vastaus artikkeliin “Yläpää ja alapää ja lisäks kirppu”

  1. UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    NEWNEWS.FI – Hottest news from all the world
    Aina ilmainen uutisportaali.
    Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
    Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
    Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
    Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

    http://www.newnews.fi/

    UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta