Helpotuksen huokaus

Se olis huomenna viimeinen rutistus niin treenin suhteen, kuin töidenkin. Lomalta paluu on aina tavallaan rankkaa, koska pitää taas saada itsensä työmoodiin ja se vie aina oman aikansa. Hommaa ei helpota kasaantuneet työt ja pitkät päivät. Eipä jää aikaa turhalle pohdinnalle. Olin ihan oikeesti jo valmis luovuttaan koko homman alkuviikosta, koska loman jälkeen painoa oli tuulut 4 kg lisää. Onneks kaikki on ollut nestettä ja se on nyt lähtenyt liikkeelle. Ja mikä parasta mun menkat alkoi. Eli lauantaina, kun on kisat on se menkkapöhökin poissa. On tää laji omalla tavallaan todella haastavaa, sillä on niin monta asiaa mitkä vaikuttaa, mutta mihin et itse voi vaikuttaa. Kukaan ei kysele kuinka perse ruvella oot juossu rappusia tai ihan mitä tahansa vaan kaiken ratkaisee päivän kunto.

IMG_8938 IMG_8940

 

Tässä muutamia otoksia Maanantain kuvauksista Mikko Karekiven kanssa. Mikko on myös suunnitellut sporttivaateita miehille ja jos sattuu kiinnostamaan niin yhteyttä voi ottaa [email protected] Mun määnkändi toimi elämänsä ekaa kertaa mallina ja tässä muutama kuva asusteista ja mun ihanasta pronssiveistoksesta. Juuso kisaa nyt määnkiinissä ja mää oon siitä niin ylpee. Juuso on treenannut salilla nyt vasta 1,5 vuotta ja taustalla on jääkiekkoa useita vuosia. Lähtöpaino ennen dieettiä on ollut 105kg ja nyt on sellainen 85kg, eli -20kg. Muutos on ollut niin huikee ja mahtava, että täytyy hattua nostaa. Mies ei ittestään oo sen ylimääräistä meteliä pitänyt ja tehnyt homman omalla tyylillään, mikä on musta ihailtavaa. Jos joku teee hommaa vain itselleen niin se on Juuso <3

IMG_8944 IMG_8945 IMG_8949 IMG_8953 IMG_8956 IMG_8959

 

Noi kuteet on aivan sairaan mageita ja todellakin vetää verran niihin helvetin rumiin ”kiiltäviin” sali verkkareihin. Suomalaisilla miehillä on muutenkin mun silmään salilla aivan karseita vaatteita. Löysiä housuja ja teltta paitoja. Muutenkin jos jotain kiinnostaa tai haluaa kuvauttaa itseään esim kisakondiksessa niin mulle voi laittaa esim s-postia [email protected] niin annan mielelläni Mikon yhteystietoja yms. Lisäksi tehdään Mikon kanssa yhteistyötä, eli mahdollisuus on myös että mää laitan tukkaa ja meikkiä jne. Mikko on yks taitavimmista kuvaajista ketä tiedän. 

IMG_8937

 

Tänään tuli postissa uusin Pinni lehti, missä oli meidän omasta PRIME collectionista otoksia. Ihan mahtavaa ja kohta voidaankin sitten julkaista virallisesti meidän mallisto. Kuvaajana toimi jälleen kerran Mikko, jonka kanssa homma toimii aina. 

Juuso on viä lomalla joten mulla on oma kokki kotona ja tänään oli ihana yllätys kun tulin kotiin niin koko kämppä kiilsi puhtautta. On se vaan niin ihanaa kun on ihana mies <3 

http://www.biancaneve.fi/product/1238/jan-tana-ultra-one

ultra_1-skin_prep_new_-small

 

Vielä jos joku on vailla kisavärejä niin äkkiä Bancaneveen hakemaan omat ja glaze myös. Kisaväriä kannattaa mun kokoisen ihmisen varata ainakin 2 purkkia ja miesten varmaan 3kpl. Joskus saattaa väri ihon oman PH:n vuoksi alkaa vihertään ja se on pestävä pois ja tilalle pitää laittaa uutta väriä, siksi kannattaa ola väriä tarpeeksi varattuna. Myös Expon kisoja varten kannattaa hankkia värit ajoissa talteen. Mää alan nyt paineleen untenmaille, koska aamulla on herättävä jo taas kukonpierun aikaan, koska meen jo 8 töihin ja sitä ennen on ehdittävä tehdä aamulenkki, treeni ja poseerata ehkä viimeisen kerran ennen H-hetkeä. Kaikki tarvittava on nyt tehty ja nyt alkaa se nauttiminen kultapiiskun maku kurkussa;) Toivotan ”tsemppiä” (LOL) kaikille kisoihin menijöille ja viimeistään Jyväskylässä nähdään <3

-Umppu

primebody

5 vastausta artikkeliin “Helpotuksen huokaus”

  1. Oletko sekä Jyväskylässä että Tampereella vaikka paikka SM-kisoihin aukeaisi jo huomenna? Vai miten se menee 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta