Biancaneven collection 2013

Voi stsiisun mikä päivä oli eilen. Tosiaankin oltiin Hiljasen Maikun kanssa PRIMELLÄ jo kello 6.00. Ei ollut se kukkokaan pierassut vielä silloin 🙂 Oli niin kivaa nähdä Maikkua pitkästa aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Luvassa oli siis Biancaneven malliston 2013 kuvaukset. Maikusta tehtiin uus imagokuva ja siihen tuli hieman erilaista juttua. Hiukset laitettiin rullille ja meikkiin sitten saatiinkin menemään reilun tunti aikaa, muta lopputulos oli mahtava. 

IMG_8056 IMG_8059 IMG_8064

 

Mulla oli töissä vielä yksi asiakas ja lähdinkin siitä suorilta ajelamaan Turkuun Nana Simeliuksen studiolle. Tai no siis Raisioissa oli pääkallopaikka. Studiolla oli aivan mahtavat puitteet ja tilanne oli odottava ja jännittynyt, kun pääsin paikalle. Maikulle tuli sekä ihoon, kynsiin ja varmaan lähes jokapaikkaan strasseja ja Paula ja Elina olikin jo niiden kimpussa saavuttuani. Maikusta tuli upea ja häntä on kyllä niin mukava tehdä, sillä on valmis kaikkeen, mitä pyydetään. Maikun vanhasta sirkus taustasta oli todella hyötyä tässä kuvauksessa.

IMG_8068 IMG_8070 IMG_8072 IMG_8074 IMG_8079 IMG_8080 IMG_8081Kuvista tulee niin upeita, etten malta odottaa valmiita otoksia. Maikku kisaa nyt keväällä fitneksessä ja omaa kyllä siihen lajiin kaikki sopivat ominaisuudet. Ollaan aloitettu tää homma samoihin aikoihin pro elite teamissä.

IMG_8083 IMG_8128

 

Sitten alkoikin tapahtuun. Aloitettiin itse malliston kuvaukset. Malleina oli Anna Virmajoki, Sara  Chafak ja Yasine Samb. Maliisto on Biancaneven ensimmäinen ja tulee myyntiin elokuussa. Malistossa on panostettu laatuun, käyttömukavuuteen ja materiaaliin. Malistosta tulee niin huippu ja vaatteet oli aivan super tyylikkäitä. Siinä sitten kuvailtiin, kiharrettiin ja meikkailtiin ja töitä riitti. Harvoin sitä tulee tehtyä 16H töitä putkeen, mutta todellakin kaikki oli sen arvoista. Rakastan työtäni ja nää on niin superkivoja päiviä ja ihanaa vaihtelua.

IMG_8092 IMG_8093 IMG_8100

 

Kaikki mallit oli upeita ja tunnelma oli rento kaiken sählingin keskellä. Meillä oli meitä viihdyttämässä studiossa myös hauska karva kaveri 🙂 Elina ja koko Biancaneven porukka on kyllä tehnyt valtavan työn mallison eteen ja oon niin onnellinen heidän puolesta. Tiedän miltä tuntuu saada oma mallisto purkkiin, minkä toteutimme myös PRIMEN kanssa alkuvuodesta, joka on nähtävissä seuraavassa PINNI lehdessä. 

IMG_8129 IMG_8106

 

Myös henkilökunta kuvattiin ja tein heille niin kampaukset ja meikit siinä huiskeen lomassa. Loppuun otettiin fiiliskuvia ja kuvattiin Saran Missi puvut, mitkä on myös Biancaneven käsialaa. Jos nainen voi olla kun koru niin hän oli juuri sitä. Ei voinut kuin tuojottaa sitä kauneutta ja kimallusta. 

IMG_8108 IMG_8113 IMG_8114 IMG_8116

 

Kuvaukset opettaa myös monella tavalla. Eilen huomasin sen kuinka tärkeää olisi työstää hius jo märästä tukasta astija saada pohjalle kunnon föönaus ja todella tukevat tuoteet, että kampaus säilyy hypittäessä ja pomppiessa, sillä sain olla kokoajan kohentamassa hiuksia. Samoin meikki sulaa liikkuessa helpommin ja puuteria kului urakalla. Kun malli hiemankin hikoo alkaa kampaus litistyyn koska se saa kosteuttaa päänahasta, ja tein kaikki kampaukset kuivaan tukkaan. Tämä on hyvä tieto tulevia kuvauksia varten. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni tummalle mallille meikin, johon olin todella tyytyväine, sillä siinä on monta muuttujaa versus perus Suomalainen ”maitonaama”. Värit tulee niin upeasti esille. Tumman ihon meikkaamisessa pohjasta tulee helposti harmaa, joka kuvissa ei näytä hyvälle ja nyt sekoitinkin kolmea eri meikkivoidetta pohjaan. 

IMG_8124 IMG_8127 IMG_8130 IMG_8131

 

Ihan viimeinen shotti oli Yasine ja vesi. Sielä pääsi kuvausapulaiset oikein hommiin, kun sai luvan kanssa kastella upean gasellimaisen mallin. Onneksi tämä kuva otettiin, sillä siitä tuli yksi parhaista otoksista. Kaiken kaikkiaan mahtava päivä ja antoisa. Haluan kiittää koko kuvausporukkaa ja malleja, sekä Biancan väkeä. Nyt vaan mallistoa odotellessa.  Olin eilen niin rätti, kun pääsin kotiin siinä 11 aikaan, koska herätys oli ollut jo 4.30 🙂 Eilen ei treenattu ollenkaan ja nyt onkin aamulenkin vuoro. Ihanaa Sunnuntaita kaikille 

-Väsynyt, mutta onnellinen Umppu

 

primebody

4 vastausta artikkeliin “Biancaneven collection 2013”

  1. Wau miten upeita stailauksia. Olet kyllä todella taitava ja mahtava työssäsi Umppu! 🙂 Onko tuo Hiljasen Maikku ottanut silikonit? Aiemmin nimittäin muistan häne olleen todella pienirintainen kun taas nyt hän näyttää muodokkaalta, vaikka on vielä dieetillä. No joka tapauksessa onnea teille molemmille kisoihin ja näistä kuvista tuli kyllä varmasti upeita!!

  2. Mielettömän upeita stailauksia! ♥

    Kiitokset vielä täältäkin suunnalta kesälookin päivityksestä, hiusten sävystä tuli kyllä aivan täydellinen! 🙂

    Terkuin,
    Tyytyväinen asiakas 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta