Mitä sitä on kukaan sanomaan

Vappu…. voihan vappu… Eilen keskusteltiin ylipäänsä vapusta. Vappuhan on työväen juhla, mikä on muuttunut vuosien varrella aika rankallakin kädellä. Nykyäänhän se perustuu armottomaan useita päiviä kestävään juhlintaan, vappuasuihin, ilmapalloihin, serpentiineihin ja muuhun sälään. Moni juhlapäivä kaupallistuu ja menettää sen oiken merkityksensä vuosi vuoden jälkeen. Onhan sitä itsekkin tullut juhlittua vappua kaupungilla, mutta siitä on jo useampi vuosi aikaa. Meillä se menikin rattoisasti, kun kummipoika perheineen oli kylässä. Grillailtiin ja katseltiin lapsien touhua, joka on useimmin paljon hauskempaa, kun aikuisten 😉 Ei sitä vanhana enään jaksa 🙂 Sitä miettii usein tuttuja, jotka on aina kaupungilla juhlimassa ihan ilman mitään juhlimisen aihetta, no mikäs siinä mitä sitä on kukaan sanomaan miten tätä elämää kuuluisi elää. Toki ajattelin itse vedellä ainakin tonne ysikymppiin ja nähdä vielä maailmaa, eli mulla on vielä 2/3 jäljellä.

Mulle vapaapäivät merkitsee usein lepoa ja sitä, että en ole tavoitettavissa puhelimella. Kiireisen arjen keskellä on pystyttävä rentoutumaan. Pyhäpäivät on loistavia siihen, sillä silloin kaikki muutkin ovat vapaalla. 

Joskus, kun olin nuori urheilija, en tiennyt mitään vielä elämästä. Olen 80 luvun lapsi ja silloin ei olla saatu mitään helpolla. Ei ollut sosiaalistamediaa, ei kännyköitä, ei mopoautoja, tietokoneita ja oikeasti elettiin tavallaan huoletonta elämää. Suurin hitti oli korvalappustereot, minne tungettiin kasetti ja kun patterit oli lopullaan alkoi laulu hidastumaan hahahaaa. Mutta olen onnellinen siitä ajasta ja juurikin siitä , että olen syntynyt silloin. Me opimme jalon taidon leikkiä. Kuljimme pyörillä jokapaikkaan ja söimme terveellisesti, koska silloin ei juurikaan ollut valmisruokia. Karkkipussitkin oli 1/4 nykyajan koosta ja usein silloin ostettiin kioskilta irtsareita. Olen yös elänyt 90-luvun laman, jolloin ylimääräistä rahaa ei ollut. Ensimäinen työpaikka oli jo yläasteella ja mulle on pienestä asti opetettu, että rahan eteen on tehtävä töitä. Nykypäivänä vanhemmat kylvää lapsilleen rahaa, joka on aivan väärin omaa ajatusmaailmaani kohtaan. Raha on ansaittava, jolloin sitä oppii arvostamaan.

Rehellisesti täytyy sanoa, että usein arvosta ihmisiä enemmän, ketkä on jotain merkittävää tässä maailmassa kokenut, enkä oikeastaan pidä minään niitä ketkä on se lusikka persuksissa syntynyt, joiden eteen kaikki tuodaan. Jos et ole itse rahojasi ansainnut, et myöskään osaa niitä arvostaa tai saatika ymmärtää, että joku muu on tehnyt töitä saadaksesi sen rahan. On huulua, kun nykyään yläasteella tyttöjen koululaukut on LouisVuittonia ja meillä ne oli usein sarjakuva aiheisia reppuja. Maailma on muuttunut, mutta onko se muuttunut ollenkaan hyvään suuntaan?
Oon erittäin kiitollinen vanhempieni antamasta kasvatuksesta ja siitä, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä. Meidän perheessä ei olla koskaan pröystäilty hienoilla autoilla tai pukeuduttu merkkivaatteisiin, tai laukkuihin. Rahat on laitettu ruokaan, perheen hyvinvointtin ja lasten harrastuksiin. Vanhempani ovat olleet hyvin vaatimattomia. Arvostan myös lajini parissa niitä vanhempia kilpailijoita ja vielä enemmän niitä kenellä on lapsia. Moni asia muuttuu vanhemmuuden myötä ja arvomaailma heittää häränpyllyä. Silloin se elämän tärkein asia on se oma lapsi ja perhe, eikä se omanapa. Vanhemmuus antaa aivan erilaista perspektiiviä näkemykseen maailmasta. 
Oman elämänsä supersankari Vili, jonka maailma murtui, kun äiti oli unohtanut viedä tarhan naamiaisiin häkkimiespuvun, jonka iskä lähti viemään kesken työpäivää. Hauskaa vappua kaikille 
-Umppu

primebody

2 vastausta artikkeliin “Mitä sitä on kukaan sanomaan”

  1. Niin huippua tekstiä taas 🙂 Pidän niin tosta sun asenteesta ja arvoista! Tosi mukava lukea tätä sun blogia, kun niin monessa asiassa ajatukset ja mielipiteet kohtaa täysin. Tsemppiä jatkoon, jatka samaan malliin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta