Mukavuusasteen ylitys 110%:sti

Nyt tulee hieman poikkeavaa teksitiä, sillä tänään oon vain ja ainoastaan leiponut koko päivän. En oo itse niin leivonnaisten ystävä enkä oikeastaan oo koskaan edes leiponut. Ensinnäkin kauppareissu tuntui kestävän tuntu tolkulla, kun piti ostaa 4 eri sorttia sokeria ja kaikkee muutakin mitä en koskaan kaupasta osta. On meinään srösseliä jos jonkun väristä.

Oon todella yllättynyt kuinka helppoa leipominen on, mutta myöskin todella sotkuista hommaa. Tajusin myös, että käytännössähän leivontaan tarvitaan jauhoja, voita ja sokeria :). Nyt kun olen niitä itse valmistanut niin vielä vähemmän tekee mieli syödä. Järkyttävä määrä just kaikkea sellaista mitä kenenkään kroppa ei missään määrässä tai muodossa tarvi, mutta miksi sen pitää olla niin hyvää? No mutta väänsin pikku kätösilläni pari piirakkaa, jotka oli elämäni ensimmäiset. Oon kokenut sellaista onnistumisen riemua tänään, sillä kaikki leipomukset meni heti kerrasta putkeen.

Todellakin oon siirtynyt tänään täysin oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja painanut leivonnaisia 110 lasissa. Täällä kodissa muuten tuoksuu aivan ihanalle <3. Mulla on tänään ihka oikee vapaapäivä ja ei mitään sovittua ohjelmaa. Koti pitäis toki siivota juhlia varten, mutta siihen on aikaa vielä useampi päivä. 
Tosiaan Maanantaina nassahtaa 30 vuotta mittariin ja pelon sekaisin tuntein odotan kuinka monta ryppyä mulla on aamulla lisää naamassa. Nyt kisoihin valmistautuessa alkaa ihon hoidolla olemaan todella suuri roolli. Mulla on huomenna kuvaukset, johon laitetaan kisaväri ja samoin tiistaina toiset. Nyt kuorin ihon joka kerta ennen suihkua ihonkuorintahanskalla, sekä jantanan omalla kuorintavoiteella mikä tulee mukana pussissa. Biancaneveen on tullut muuten lisää värejä, joten hakekaa omanne, tai sen voi tilata nettikaupan kautta. Suihkun jälkeen levitän BodyShopin sulkaa bodybutteria oikein kunnolla iholle (niin että purkki kestää sen 1-3 viikkoa). Se on aivan sairaan hyvä rasva ja pitää ihon kosteana 48 tuntia. Jos iho on kuiva kisaväriä levitettäessä siitä tulee hirveä ja läikikäs ja lopputulos ja kokonaisuus on epäsiisiti. 
On todella outo tunne kun en stressaa kisoista juuri ollenkaan ainakaan vielä. En tiedä on kyseessä jo pieni kokemus tulevasta  vai mikä, mutta valmistelut on ollut niin ”helppoo” verrattuna edelliseen. Toki aina kannattaa miettiä lähtötilannetta kun kisoihin on valmistatumassa. On ehdotonta (oppinut itse kantapään kautta) että koko muu elämä on balanssissa. Jos käyt läpi todella raskaita asioita elämässä niin älä silloin kilpaile. Niitä tulee aina uusia. Itse tiedän että luovuttaminen on mulle lähes mahdottomuus, mutta nyt olen jo viisaampi ja tiedän, että jos joskus tulevaisuudessa eteen tulee sellainen tilanne, että pitäis kilpailla ja omassa elämässä ei oo kaikki hyvin niin en lähde dieetille. 

Mää oon muutaman vuoden aikana toteuttanut mun unelmia oikeastaan aika urakalla : menin naimisiin, sain lapsen, perustin oman yrityksen ja  ostimme ihanan talon. Kaikki ne asiat on todella hyvin ja nyt lähden toteuttamaan niitä unelmia lajini parissa. Elän päivä kerrallaa joka on mulle todella hyvä tekniikka. Nyt keskityn kevään kisoihin aivan täysillä ja mietin jatkoa sitten kun kisat on ohi. Lajia en lopeta missään tapauksessa, sillä olisihan se aivan mahtavaa olla vaikka jokupäivä Pro-kortti lompakossa :), mutta tie sinne on vielä oksia täynnä. Unelmat pitää olla suuria ja haasteellisia, sillä se jaksaa motivoimaan ja yrittämään aina ja yhä uudelleen. Mää en ikinä lähde kokeilemaan mitään vaan hakemaan jotakin minkä olen jo etukäteen päättänyt. Haluan olla joskus itse se ketä nyt ihannoin (Nathalia Melo, India Paulino, Nicole Nagrani) lajini parissa. Haluan myös olla hyvä äiti, vaimo ja pomo ja kaikki vaatii kehittämistä kokoajan. Koskaan ei voi jäädä paikoilleen ja ajatella että on valmis. Mää en oo ainakaan koskaan valmis ja kun saavutan jonkun unelman on mulla jo usein ennen sitä seuraava unelma jo suunniteltuna joka on aina jotain suurempaa ja hienompaa.

Saamattomuus on turhauttavinta mitä tiedän ja ehkä juuri siksi parhaat ystäväni on luonteeltaan osittain samanmoisia, eli DREAM BIG. Myös ne ystäväni on ne ketkä sanoo välillä mulle, että paina jarrua ja ne onkin ehkä ainoat ketä oikeasti kuuntelen, sillä tiedän että taustalla on aitoa oikeaa välittämistä eikä kateutta tai ketkeruutta. Mun ystävät on myös kulkeneet mun mukana kaikissa kisoissa ja on tulossa Classiciin myös. On aivan mahtavaa omistaa sellaisia ystäviä kun Lisko ja Z-sipiläinen <3 Moni jaksaa jauhaa jauhamiseen asti "kiitos tukijoilleni, kiitos kannustuksesta ilman teitä en olisi tässä, jne. Loppukädessä kuitenkin elät elämääsi itse. Jos esim kilpailuihin lähtö on mielestäsi uhraus :älä tee sitä. Jos tarvitset kokoajan "mielistelyä tai hirveää tsemppausta kun kaikki tuntuu uskomattoman vaikeelta ja kun joudut olemaan syömättä, juomatta, juhlimatta jne älä lähde sillä homma ei ole sinua varten. Jos eka oot menossa voittaan ja viimeisillä viikolla ootkin jo tyytyväinen finaalipaikasta: älä lähde, sillä oot jo mielessäsä luovuttanut. Urheilu on vapaaehtoista hommaa ja siitä pitää nauttia, koska teet sitä itsellesi. Tappioiden kuuluisi vahvistaa ja antaa sitä "hoettua" motivaatioo ja halua toteuttaa kaikki asiat paremmin kuin viimekerralla. Jalat maassa on paras tapa edetä ja turha leijuminen ilman tuloksia kannattaa jättää kokonaan.

Realistinen pitää olla. Jokainen muistaa varmaan ne karmeat vanhat Idols alkukilpailut, jossa oli jos jonkinmoisia esityksiä ja rehellisesti voin sanoa, että laulan itsekkin paremmin vaikka laulamisen jaloa taitoa mulle ei oo suotu. Osa kilpailijoista kuvitteli olevansa hyviä kun Äiti oli aina sanonut että osaan laulaa……. Tässä taas nähdään se realistisuus. Vaikka kuka sanois sulle että sää voitat ei aina ole se sama asia, että voitat. Mää odotan kovatasoista kisaa ja haluan taistella menestyksestä, sillä kukaan ei ole ylivoimainen 🙂

Nyt alkaakin värinlevitys opeeraatio vol 1 🙂

-umppu

primebody

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta