Fuckin Maanantai

Eilen illalla mun piti lähtee illalla vielä ”kevyelle lenkille reippaalle kävelylle, mutta toisin kävi. Ei se kävely tuntunu miltään ja sohjoa oli maassa niin paljon, että juokseen oli pakko alkaa, tai muuten ei olis edes päässyt eteenpäin. Väärät vaatteet tekee myös lenkistä haastavan, kun idioottina laitoin toppatakin päälle. Tiskirättejä satoi namaan ja takki oli niin sisältä, kuin ulkoa aivan märkä. Periks ei anneta perkele. Kotiin päästyä olin aivan loppu ja painelinkin suorilta petiin. Aamulla kello soi 4.45 ja taas suoraan aeroobiselle, aamupala ja treenaan.

Olin jo 9.00 aivan valmis päiväunille, mutta edessä olikin vielä työpäivä. Oon kärsinyt ketoosin aloittamisesta asti ihan järkyttävästä päänsärystä ja sille ei meinaa tulla loppua, samoin puhe pätkii ja muutenkin oon ihan pihalla 🙂 Eihän tätä oo enää jäljellä kun 2 kuukautta 🙂 🙂 Tänään päivää piristi, kun aamulla huomasin liikkeen puhelimessa viestin (oikein kuvan kera) lähtiskö rinsessa drinksulle……. kenellehän viesti oli tarkoitettu? Meitä on kuitenkin talossa 7 naista….. Meinasinkin vastata, että sopii T.Jarno 🙂 No pienet on ilot.

Valmistaudun jo innolla kesään ja olikin ihana huomata viikon loman jälkeen, että aamulla klo 9.00 onkin jo valoisaa ja päivä on mennyt pidemmälle. Mun uus suosikki on ehdottomasti Moroccanoilin Frizz, joka poistaa hiuksista sähköisyyden, pörröisyyden, antaa kiiltoa, nopeutta kuivumista ja tuoksuu aivan kesälle. Lähti vähän fiilistely limpusta, kun menin ja ostin uuden läpsyt.

Voisikin alkaa suunnitelemaan kesän reissuja lomia, niin jaksaa tän viimeisenkin synkän ajan ohi.  oon ollu illalla jo aivan poikki ja maannut vaan sohvalla, koska energiaa ei vaan oo…Mun uus ehdoton tv lempisarja on Geordie shore, mikä tulee mtv:ltä iltamyöhään. Aivan jäätäviä Brittipommeja kirjaimellisesti ryyppää ja rellestää. Mihet vetää pikku pumpin päälle ja painaa baariin ilman paitaa 🙂 Joskus se vahingonilo on vaan paras ilo ja voi vaan olla onnellinen siitä , ettei tarvi ite juoda pitääksen hauskaa.

Huomenna on onneks vapaapäivä ja menään treenaan Minnan ja Alonan kanssa jalkoja…. saa nukuttua hieman myöhempään..
-Umppu

primebody

6 vastausta artikkeliin “Fuckin Maanantai”

  1. Mä oon kanssa ihan koukussa Geordie Shoreen…niin hirveetä menoo ja tyyppejä, et ei voi olla ees kattomatta 😀 Kiitos hyvästä blogista ja tosi kiva, et jaksat päivitellä melkein päivittäin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta