I love Raimo

Voihan Raimo minkä teit. Kattelin just koneelta Jutta ja super dieetit viimeisimmän jakson missä oli aivan huippu tyyppi Raimo. Raimo kertoi heti alussa, kuinka on sohvaperuna ja liikunnan vihaaja ollut lähes koko elämänsä. Äijä sai aivan huippu tuloksia ja luovuttaminen ei tullut mieleenkään. Siinä on hyvä esimerkki kun haluaa oikeasti, niin tuloksiakin syntyy. Samoin se mitä itse aina hehkutan se HYVÄ olo. Sitä ei voi ymmärtää ennenkuin sen kokee itse. Pirteys ja reippaus ja väsymyydestä ei tietoakaan <3 Aivan huippu motivaattori kaikille, myös minulle. Oon ehkä sen verran tunteellinen, että pari kyyneltäkin tirautin Raimolle

Tänää menin poikkeuksellisen myöhään treenaan, koska vietin tavallaan vapaapäivää. Vuorossa oli kädet ja rinta ja lopuksi tein vähän aeroobista treeniä. Olo on hyvä ja energinen, koska olen kantapään kautta oppinut anatamaan itselleni aikaa ja oppinut myös lepäämään.

aamu naama

Wolffilta menin töihin, jossa oli vuorossa valmentajani Minnan tukkan laitto. Kimmo olikin jo vihjannut, että vaimo olis kipeesti parturin tarpeessa ja siinä oltiin Kimmon kanssa täysin samaa mieltä. Hieno tukka tuli ja laitoin Minnalle mukaan myös uudet Moroccanoil tuotteet, että ne säilyvät myös kotona upeina 🙂

Saan usein palautetta, mun oikein kirjoituksesta. Parannan sitä kokoajan ja uskon, että hiljaa hyvä tulee:). Uskon kuitenkin, että mun asiani tulee perille on ne yhdys-sanat sitten päin helvettiä kirjoitettu tai ei. Myönnän oon ehkä lintsannut ne tärkeimmät tunnit koulussa ja keskittynyt niihin luoviin juttuihin, eli liikunttan, kuvikseen ja käsityöhön, joista olen saanut itselleni myös mahtavan ammatin ja luonut uran. Kaikilla meillä on vikoja ja yks niistä on mun oikeinkirjoitus 🙂 hahahaha

Katselin tossa just kevään kisojen osallistujalistaa ja totesin, että bikin alle 163cm on tällä hetkellä ehdottomasti suosituin. Body lehdessä luki, että kansainvälisissä kilpailuissa on sarja alle 158cm, mutta Suomessa ei sille ole tarvetta…….kohta on meinaan pygmit rulaa. Muistan kuinka riemuissani olin yli vuosi sitten, kun kuulin bikiniin tuevan alle 163cm sarja ja nyt ehkä hyppisin kattoon, jos tulisi sarja alle 158cm, sillä se olis se mun juttu. No asioilla on tapana järjestyä ja toivoa saa aina 😉

Tasan 2 viikkoa ja sitten täräytän lentokoneella Espanjan lämpöön. Thaimaa on nyt unohdettu ja väliäkö sillä? Loman aion pyhittää perheelle, levolle ja intohimolleni treenille. Hotellissa ei ole kuntosalia, mutta kuntoilu huone ja uskon, että sieltä löytyy joku laite, millä voin tehdä aeroobiset ja aina sielä on muutama käsipaino. I phoneen saa ladattua ohjelman Fitness Trainer, jossa on todella paljon liikkeitä, mitä käytän usein lomalla, koska silloin joutuu soveltamaan. Kuulostaa ehkä vähän pöhköltä, mutta mulle se on ollut oiva apu. Itsellä ei kuitenkaan ole kuin 1,5 vuotta treeniä takana ja mua ei hävetä myöntää, mutta en todellakaan tiedä kaikkea tästä lajista ja treenauksesta. Fitness Trainerin avulla löytyy hyviä liikkeitä varsinkin silloin, kun ei ole täyden varusteiden salia käytössä ja esim kotioloissa treenavalle.

Kuva Kreikasta toukokuulta

Pelkillä käsipainoilla, kahvakuulalla ja levypainoilla, voi tehdä yllättävänkin hyvän treenin unohtamatta omalla painolla treenausta. Loma viikko, voi olla se mun ”kevyt viikko treenistä, jota en yleensä koskaan pidä. haha. Mulla on ollut yks ihan hirvee stressin aihe ja tänään sain koko homman selvitettyä ja ai että kun oon niin onnellinen (kiitos siitä mun maailman ihanimmalle perheelle, papalle ja äidille), että jos en olis dieetillä avaisin pullon kuplivaa. Hyvistä asioista kannattaa iloita, sillä ne antaa niitä supervoimia niiden vaikeiden asioiden yli

-Umppu

primebody

10 vastausta artikkeliin “I love Raimo”

  1. Vinkkinä yhdyssanoihin: jos ensimmäisen sanan jälkeen ei voi lisätä ”-kin” -loppua, se yleensä kirjoitetaan yhteen. Esim. ”loma viikko” -> lomakin viikko -> ei sovi = yhdyssana. 🙂

  2. Umppu, hei ja kiitos vastauksestasi. Suosittelemasi tuotteet ovat seuraavaksi ostoslistalla. 🙂 Kiitos ihanasta blogista, olen täällä sen löydettyäni viihtynyt, ja aion jatkossakin lukea ja seurailla. Tsemppiä kaikkeen, treenataan hyvin! <3

  3. Olisin myös vielä kysynyt (äskeisen kommentin jatkoksi), mitä makua siitä ehdottomasta suosikista oot käyttänyt ja suosittelet? 🙂 Fitnesstukusta löytyi vain Gaspari Superpump MAX, 640 g -tuotetta ja Gaspari SizeOn Max. Perf. 1588 g -tuotetta eri mauin (olikohan se oikea nimi?). Kiitos avusta. <3

  4. Hei vielä, ja kiitos nopsasta kommentista. En löytänyt sivulta proteiinijauheista mainitsemaasi merkkiä.. Voisitko katsoa, ja pistää tänne linkin? Kiitos paljon. <3

  5. Mun mielestä sun tekstit on parantunu tän blogin myötä todella paljon, vaikka tekemistä vielä onkin.terkuin nimimerkki rinnakkaisluokalla yläasteella

  6. Moikka!Täällä kirjoittelee parikymppinen nuori, joka on seuraillut blogiasi tässä muutaman kuukauden ajan. Vaikka itse tykkäänkin lukea blogeja, joissa oikeinkirjoitus on hyvää, on mielestäni blogisi erittäin hyvä nimenomaan sen sisällön takia. Vaikka itse en harrasta fitnesstä, enkä juurikaan edes kuntosalillakäyntiä, tekstisi todellakin uppoavat tähän muuten liikunnalliseen nuoreen. Erityisesti minua on inspiroinut kirjoituksesi ulkonäköpaineista, syömisestä ja ruokavaliosta, sekä motivaation löytämisestä. Aivan mahtava blogi, keep up the good work!

  7. Mä oon tosi huono käymään salilla, mutta kotona on kahvakuulaa, käsipainoa, kuminauhoja jne jne, siihen päälle lenkit, niin ihan ok haukkarin ja pohkeet noinkin.saa siis lissu tavallinen treenaaja 🙂 pääasia kai nkin, että sä teet jotain!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta