Fitnesselämää

Toiset elää fitnesselämää, mää ilmeisesti elän kaksoiselämää. Kokoajan liikunnallisuus ja hyvinvointi saa suurempaa jalansijaa Suomessa. Samalla myös fitness ja sen sisällä olevat lajit kasvattavat edelleen suosiotaan. Tavallaan fitness on elämäntyyli, jota itsekkin elän, mutta elän myös sitä aivan täysin normi arkea ja teen sitä normi työtä. Sinänsä kumpikaan ei ole yhtään sen ”hohdokkaampaa”. Omasta mielestäni fitnestä elämäntyylinä voi ehkä kutsua vasta silloin kun teet sitä ns.työkses. Joko valmennat, josta saat leipäsi tai kilpailet ammattilaisena. Pro kilpailuissahan on raha palkinnot ja usein jo sillä tasolla kilpailevat omistavat huippu sponsorit. Jenkeissä pro kilpailijat toimivat myös monen tuotteen mainoskasvona. Ammattilaisuus myös luonnollisesti tarkoittaa sitä, että tekee sitä työkseen, eli ainakin suurinosa Jenkeistä ei käy ns normi töissä ollenkaan ja se mahdollistaa aivan erilaisen harjoittelun ja valmistautumisen kilpailuihin.

Mää sain eilen yhdeltä lukijalta niin ihanan palautteen, että oikeasti tuli oikein tippa linssiin. On mahtavaa, jos voin kannustaa edes vaikka yhtä ihmistä maailmassa terveellisempään elämään ja saamaan sellaisen vartalon missä viihtyy <3<3<3<3 Jatka samaan malliin -8kg. Tänään mulla oli vapaapäivä, jonka vietin siivoten. Oltiin Vilinkaa kotona ja puuhasteltiin yhdessä. Perus kaupassa käynti kuuluu päivän rutiineihin. Nyt ajattelin testata ja selvittää paljon mainostettua PRO-rahkaa ja verrata sitä ihan tavalliseen maitorahkaan.

PRO rahkassa oli 11g proteiinia, kun normissa oli 10g, mutta PRO rahkassa oli 9,6g hiilaria joka on kaikki sokerina ja tavallisessa on 4g joista sokereita 1,2g. Syön siis jatkossakin tavallista maitorahkaa, silla PRO rahkan maku ei makuhermojani saanut syttymään. Olen mainoksen uhri ja ostin taas helevetin ”kätsyjä pyykkipesulimapusseja

Ei sitten ainakaan kaadu. Nää vois olla tolle meidän Maikullekkin hyviä, kuka riipas eilen varmaan purkillisen fairia astianpesukoneeseen ja kyseli neuvoja  facessa mitäs tässä pitäs tehdä. Lopputuloksen voittekin arvata.

Ostin myös uuden fitbody lehden, jonka lukasin pika pikaa läpi, muutama ihan hyvä juttu, mutta on BODY-lehti se mun lehti. Fit body sopii ehkä paremmin niille alkajille ja liikunnasta ja hyvinvoinnista kiinostuneille. En tiedä muuten onko ollut koskaan puhetta siitä, että fitneksessäkin on eri liittoja. Esim kannessa poseeraava Elina Tervo kilpailee eri liitossa ja on voittanut euroopan mestaruuden, mutta ei ole koskaan kilpaillut suomessa……. On hullua, että samassa lajissa voi olla useita mestareita. Meidän liiton Anna Virmajoki siis näytti tältä ja Annahan on myös Euroopan mestari. Kaikki voi tehdä oman tulkintansa.

Se minkä huomaan itsessäni kasvavan, on se kilpailu nöyryys . Toki kisoihin mennään tekemään parhaansa ja aina lähdetään voittamaan, mutta esimerkiksi bikinin kohdalla mikään ei ole mahdotonta. Jos lajin harrastajia on tällä hetkellä yli 100 ei ole todellakaan pois suljettu asia, ettei niitä mustiahevosia sieltä putkahda. Tottakai tähdätään aina sinne huipulle ja olen huomannut itsestänikin kuinka ne kansainväliset kilpailut alkavat kiinnostamaan entistä enemmän, mutta ne paikat voi mennä kenelle tahansa. Ole siis askeleen edellä muita:) Mielestäni et voi rankata itseäsi millekkään sijalle ennen kun olet kilpaillut edes kerran ja nähnyt sarjasi tason. Näissä lajeissa on myös usein etuna aiemmat kilpailut ja kilpailu kokemus. Jos määkin täällä hirveeseen ääneen huutelisin, että mää niin tuun ja voitan ja olisinkin vaikka viimeinen niin itsellehän se vaan olisi noloa vai kuinka? Se nöyryys on hyvä asia ja sekin kehittyy kilpailemalla. Ja mustakaa, että se olet sinä ketä arvostellaan, ei sun taitosi tai mikään muukaan.

Meillä on onneksi Kimmo kuka pistää akkiä takasin maanpinnalle, jos sellaista alkaa tapahtuun 🙂 BTW tosiaan oon myös sielä instagramissa umppu nimellä, eli sieltä voi seurailla kuvilla elämääni:) Se onkin hauska ohjelma, kun sielä voi seurata niitä omia idoleitakin melkein reaali ajassa.

Ja siitä tulikin mieleen, että keskiviikkona räjähtää JL ja Suomen keikka. Sielä nään yhden idoleistani livenä ja kuinka ihanaa <3 Hän on täydellinen esimerkki kauniista hyvästä äidistä, kenellä on myös mahtava ura. Toimii omana innoittajanani ja esikuvana.

Mää laitoin jo eilen vähän joulukoristeita <3 Mun lemppari juhla ehdottomasti ja odotan sitä aina, kun kuuta nousevaa. Huomenna olis jalka treenit ja päivällä poseerausta Minnankaa. Pitäs tehdä uutta T-kävelyä kevään kisoihin ja se on kans asia mitä pitää oikeasti harjoitella ihan hirveesti ja siinä ei ole koskaan liian hyvä.

– Öitä

primebody

4 vastausta artikkeliin “Fitnesselämää”

  1. No täällä ilmoittautuu toinen blogistasi inspiroituva 🙂 Elokuusta -12kg. Näytät kauniilta ja elinvoimaiselta, haistattelukommentteja lähettelevät raukat ne kadehtii! Se nostaa omaa motivaatiota kun lukee tätä blogia, ehkä se minäkin vielä joskus näytän tuolta <3 Tsemppiä sinulle jatkoon /A-M

  2. Itse en oikein koko lajista mitään tiedä/ymmärräkkään, mutta pari puolituttua on alkanut treenaamaan ns kunnolla. Ja voi ettienettä kuinka mua vihastuttaa (en ole katkera lihava sohvaperuna :D) se, että sitä vaan halutaan näyttää niin v’tun hyvältä että voi laittaa facebookkiin vähän kuvaa reenistä ja kropasta ja plaplaplaa!!! Ja just se että joku tavallinen tallaaja on yht äkkiä kiinnostunut tästä muoti-ilmiöstä ja on niiiiin olevinaan. En väitä ettäkö se olis hyvä, että vaan löllöilis sohvalla, mutta tuntuu että jotkut tekee sitä vaan siks kun se on niin cool ja on niin hyvännäkönen… itse entisenä kilpaurheilijana meinaan sitä, että se fiilishän on ihan parasta kun voittaa, ja vitutttaa jos ollaan siellä hännillä, kun tuntuu näille uusille barbeille olevan KAIKKI muu siinä tärkeetä.. ärgh. en tarkota sua:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta