Voi kun olisi jo viikonloppu

Sairastaminen ei vaan oo mua varten. On turhauttavaa, kun ei pääse liikkuun ja kuvittelee, että kohta mulla ei oo liaksen lihasta missään…..nyyh…. Nyt vaan hammasta purren lepoa. Iloinen yllätys oli aamulla vaaka näytti 52, eli -3kg, joten kohta ollaan tavoitteessa, missä sen painon pitäs sitten pysyä dieettiin asti. Nyt oonkin ollut kokonaan viljattomalla, munattomalla ja pähkinättömällä 😉 ruokavaliolla ja näköjään toimii. Oon niin happy-hippo kun asia lukuisten lääkäreiden käyntien ja näytteiden ja verikokeiden jälkeen löytyi.

Tietää ainakin jatkossa mitä välttää.Uskon kuitenkin vahvasti myös siihen, että koko stressi kisasta, töistä yms on ollut osa syy koko tähän hommaan.Kaiken lauettua tulosa on tämä. Oon ihmistyyppiä, kuka reagoi aina kropalla kaikkeen. Viikonloppuna pääsen taas treenaan vihdoin  ja <3 sitä onkin jo odotettu. Kyllä se pieni lepo tekee välillä myös hyvää ja usein sen jälkeen on taas (muka) vahvempi kun koskaan.

Seuraava eteppi siis on Fitness Classic huhtikuussa, jonne tähtään. Loppu vuosi siis vaan treenataan ja kovaa ja vasta ens vuoden puolella alkaa keskittyminen siihen. Nyt on ihan uudet pläänit valmistautumista varten, jota innoissaan odotan. Nyt kun olen seurannut kansainvälisiä kilpailuja ja sitä, mihin suuntaanbikini on menossa, niin se ”muoti-ilmiö” saattaa olla yhden vuoden huuma. Kansainvälisissä kilpailuissa naiset on yllättävänkin kireitä ja myös lihaksikkaita eli linjaus on menossa siihen suuntaan. Ihan sama kun miesten sportti fysiikka, ei sinnekkään voi mennä baarista suoraan. sinänsä uusi linjaus on hyvä juttu,sillä se antaa lineupiin tuomareille helpomman tehtävän. (ehkä)

Tänään meillä oli  PRIMESSÄ vähän pientä kuvaus sessioo Mikko Karekiven kanssa. Otettiin uuden henkilökuntamme profiilikuvia, nettisivuille ja sitten personal trainer Joona Niemen promokuvaa. Joona kilpaili tänävuonna miesten Athletic sarjassa ja kahmaisi kirkkaimman mitalin :)Mikon kanssa yhteistyö on mutkatonta ja kaikki sujuu mallikkaasti. Olemme siis huippu teami. Joonan ja tyttöjen kuvia laitan myöhemmin näytille 🙂

Haluan palata vielä asiaan, mistä saan useinkin palautetta kuinka ”vihaan lihavia”. Se minkä voin rehellisesti sanoa on, että asia ei pidä paikkaansa. On eri asteita pyöreys, pulleus, lihavuus ja liikalihavuus. En vihaa näistä ketään, mutta se vaan on pakko sanoa, että sitten kun mennään sinne liikalihavuuden puolelle on se jo vaarallista ja epäterveellistä. Tämä ei ole ainoastaan mun oma mielipide vaan myös jokaisen lääkärin. Usein ihmiset jolla on sitä ylipainoa suuttuu juuri minulle (minun kirjoituksista)  ja saa suuttua, asia on vaan ymmärretty väärin. Ketään en tahallani loukkaa tai halua loukata. Trakoitus on herätellä ihmisiä. Usein juuri nämä ihmiset myös kokevat oikeudekseen ”haukkua” mua pikku-tankiks ;), oot liian lihaksikas että et näyttäis edes anorektikkona laihalta, näytät mieheltä jne. Asia on mulle ihan fine ja kestän sen. Kaikilla saa olla mielipide, mutta ulkonäkö ja terveys on kaksi aivan eri asiaa. Jokainen voi tässä asiassa taas vilkaista sinne peiliin. Mutta sen voin kertoa: kuntosalilla käynti ei ole SAIRAUS. Se on nimenomaan oman kehon hyvinvoinnista huolehtimista. Mikä on 30:n ikävuoden jälkeen helvetin tärkeää.

Mun pää tarkoitus ei todellaakaan ole haukkua vaan kannustaa ihmisiä terveellisempään elämään. Keskusteltiin töissä asiakkaan kanssa siitä kun, esimerkiksi firmat järjestää ilmasen viinan bileitä. Osa innosta kirkuen juoksee sinne JES ILMASTA VIINAA. Itse juuri kartan viimeiseen asti näitä paikkoja.Alkoholi on epäterveellistä ja piste. Samoin on roskaruoka varsinkin, kun soitä päivittäin syö.

Usein juuri ne roskaruoan ystävät on niitä, kenen vastustuskyky on heikko ja he saavat helposti kaikki mahdolliset sairaudet yms. Samoin roskaruoka vaikuttaa vireystasoon, ja ylipäänsä hyvinvointiin.Roskaruoka ja esim suklaat antavat energia piikkejä, jolloin energia taso nousee äkkiä, mutta tulee myös ryminällä alas. Silloin tunnet olosi väsyneeksi ja joskus samalla jälleen nälkäiseksi.  Jos vahingossa sanot siitä, että tiedätkö kuinka epäterveellistä toi on niin takas tulee:  mitä se sulle kuuluu mitä mää syön, anna mun syödä rauhassa.. Olisi hyvin tärkeää syödä n.3:n tunnin välein terveelistä ruokaa, jossa on tarpeeksi proteiinia ja pitkäkestoisia hiilareita. Se auttaa jaksamaan läpi päivän tasaisella energialla ja vältät MULLA ON HIRVEE NÄLKÄ tilanteen. Jokaisen olisi joskun hyvä kokeilla 2 viikkoa terveellistä ruokaa höystettynä liikunnalla ja voin vakuuttaa, että se on sen väärtti. Samoin me Suomalaiset ollaan oikeita leivän mussuttajia. ÖÖÖÖÖ Leipä ei oo terveellistä ei missään muodossa. Mitä pidemmälle viljaa on jalostettu kokojyväleipä versus valkoinen höttö paahtoleipä sitä epäterveellisempää se on. Kuituja saa muualtakin. Ehkä sitä täällä niin mainostetaan koska Suomi on viljapeltoja pullollaan…. Viljat tukkii suolistoa ja aiheuttavat useille meistä turvotusta ja vatsakipuja. Kokeileppa joskus 🙂

Tänään olin saanut myös söpön kirjeen Vilin tarhasta. Oon ollut jo muutamaan otteeseen tekemässä lapsille kasvomaalauksia. Alkuun ne pelkäs mua, mutta päätin maalata itselleni kissan naaman niin kauppa alkoi käymään kun syhelmää 🙂

Nyt ruokaa ja nukkuun 🙂
MUss PUss ja hei -Umppu

primebody

23 vastausta artikkeliin “Voi kun olisi jo viikonloppu”

  1. Voin kertoo et oot valinnu väärän lajin. Sun kroppaas ei sovi lihakset, näytät vaan nii läskiltä ja rumalta vaikka oisit kuinka ”hyvässä kunnosssa”, joten yhtä hyvin voit vaan lopettaa ton pelleilyn. Toi sun haippi menee ohi yhtäö nopeesti ku alkoki. Pian tajuat etti susta oo tohon. Et tuu ikinä oleen ees top kolmessa, koska sulla ei yksinkertasesti riitä siihen fysiikka. Sun kroppas on _HUONO_ eikä sille mitään voi. On ihan totta, kuka ikinä onkaan sanonu ton, et oot tankki. Et sää mieheltä näytä, mut sulla on HELVETIN HUONO KROPPA. Ehkä huonoin, mitä oon ikinä nähny hyväkuntosella ihmisellä. Et tuu pärjään tossa lajissa, tajua se ja jatka eteenpäin. Ehkä susta vois olla esim uimariks yms, kokeile jotain realistisempaa… C’mon ämmä!! Naurettavaa jotenki ku kerrot kuinka ”fitness on muuttanu sun elämäs ja näytät sen myötä muka paremmalta” ku todellisuudessa oot HELVETIN ruma…

    • Voisitko laittaa tänne oman kuvasi? Tahtoisin kovasti nähdä kauniin kroppasi ja hurmaavat kasvosi, sillä jos olet ulkoisesti yhtä kaunis kuin sisäisestikin, olet varmasti UPEA!!! 🙂

    • ton on melkein pakko olla trolli 😛 joka tapauksessa poden myöskin myötähäpeää. ruudun toisella puolella anonyymiyden takana on sitten varmaan varsinaanen veenus, hoho. nää on just näitä että ilmeisesti vaan vituttaa kun ei oma perse nouse ;D

    • Anonyymi 1. Siis minkä ihmeen tyydytyksen saa siitä että haukkuu toista ihmistä noin rajusti!! Jos Umppun naama ärsyttää niin paljon ni mitä sä pyörit täällä sen sivulla? Eikö äites oo opettanu et jos ei oo mitään hyvää sanottavaa ni älä sano mitään!? On eriasia sanoa oma mielipiteensä asiasta kun taas toi sun ylipitkä kirjotus missä haukut toisen ihmisen maasta taivaaseen! Kiinnostas tietää millanen paskahousu sie ruudun takana istuu.. anonyymina on helppo uhota! Tiedoks sulle että tollasista viesteistä Umppu saa vaan lisä puhtia ja motivaatio näyttää sunlaisille kusipäille mistä se on tehty! Terveisin Alona ( näin kirjeet ja muut viestit yleensä lopetetaa. Omalla Nimellä! Tee perässä!)

  2. Hei Umppu!Blogisi on ihana, ja olet fantastisen säteilevä persoona, johon olisi ilo tutustua myös elävässä elämässä :)! Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että bikinin jättisuosio tasoittunee vuoden-parin sisään, kun tytöt huomaavat, miten paljon laji oikeasti vaatii. Itse haaveilin kisaamisesta monta vuotta, ja vasta seitsemän vuoden kurinalaisen salitreenaamisen (josta vuoden PT:n kanssa) uskalsin lähteä mukaan valmennustiimiin – lavalle sitten huhtikuussa!Ymmärrän siis hyvin tuskasi siitä, että joku kuvittelee kahden kuukauden treeneillä ilman minkäänlaista pohjaa nousevansa kirkkaimmaksi fitness-tähdeksi… Tsemppiä treeneihin, vaikeudet on tehty voitettavaksi ja hienoa, että et anna liian siloiteltua kuvaa fitness-elämästä, vaan kuvaat sen ihanuuden ja kurjuuden kuten se on!

  3. Niin sitä itekkin alkuun vähän luuli et se on helppo, vaikka todellisuus on kaukana siitä! Kovaa treeniähän se vaatii ja omistautumista lajille. Ehkä itsekkin sen on tajunnut sen ”ensihuuman jälkeen mitä se todellisuudessa on !

  4. Ahhahhahhhah, jollain on vinksahtanut ihan totaalisesti. Ei voi kun nauraa! Jep, umpusta uimari? öööö…ensimmäinen anonyymi puhuu nyt todellakin asioista joista ei taida tietää yhtään mitään. Mutta kateellisia ihmisiä riittää joka paikassa, harmi jos hänen elämänsä sisältö on niin kuraa että tarvii tulla pönkittään tänne omaa itsetuntoaan. Noh, tulipahan aamun naurut. Tsemppiä umppu!

    • Sen verran voisin lisätä, että minulla ei ole mitään syytä olla umpulle kateellinen, sillä olen itse paaaaljon paremmassa kunnossa kun hän, olen kyllä tehnyt töitä kroppani eteen! Tulin lukemaan tätä blogia mielenkiinnosta kun ajattelin, että saisi lisää vinkkejä, mutta blogin kirjoittajana onkin naamaltaan nätti mutta kropaltaan ruma läski porsas, joka on aivan liian täynnä itseään. Kirjoitan kommenttini siksi, että palaisi oikin valas maantasalle. Ja sielläpä umppu sitten polkee paskassa kun tajuaa joskus vihdoin ettei tule tuossa lajissa pärjäämään…

    • Ja uimari-juttu oli lähinnä läppä, kunhan heitin jotain, kun en keksi missä lajissa umppu voisi ikinä edes pärjää tuolla fysiikallaan :DDD

    • Hei sinä Suomen timmeimmässä kunnossa oleva Suomen mestari.Mua ei haittaa vaikka oot mua paremmassa kunnossa, hyvät sulle!Oon kuitenkin parhaimmassa kunnossa, missä olen koskaan ollut ja oon itse siihen tyytyväinen. On noloa kun et voi Omalla nimellä edes jättää kommenttia, kertoo siitä omasta luonteestasi, mutta hyvää jatkoo sulle ja sun täydelliselle kropalleT. ”vitun ruma ämmä” joka on täysin lahjaton paska… Vai miten se meni?Noloo!!

    • Ohhoijaa, melkosen vitsin nakkas, ruma ja läski ja tulin etsimään vinkkejä 😀 😀 go Ulla-Riitta!

  5. Olet ihana umppu! itsekin oon maannut maanantaista saakka kipeänä ja vatsataudista selvinnennä! treenit peruttu koko viikolta ja viikonloppuna häämöttää anopin synttärit… eli seuraavat treenit vasta maanantaina! Olo on laiska ja tässä juuri puuro aamupalaa syödessä haaveilen muista herkuista kun ei maistu miltään! nyt tarvitsisi sitä selkärankaa !! auta umppu!! 😀 ja kiitos ihanasta blogista !<3

  6. Äläs ny perkele sorru mihinkään !!! Kun et voi treenata niin käytä kipeenä aika kehon huoltoon. Venyttele koko kroppa läpi ja lepää. Niin määkin oon epätoivoisesti yrittänyt 😉 nyt on niin sitkeetä tautia liikenteessä

  7. Odotas kun tulee 40v, sillon se tuska omasta vartalosta vasta alkaa. Itsellä lähestyy 50v kovaa vauhtia, ja täytyy sanoa että vaikeinta oli saada itsensä motivoitua treenaamiseen, eikä se olis onnistunu ellei työpaikan yhteyteen olis tullu salia, suuri kiitos työnantajalle.Itse yritän jättää lähinnä tuota valkoista viljaa pois ruoasta, mutta vaikeaa kun sitä tungetaan joka tuotteeseen.PS. oot muuten tosi sexy!-Markku

  8. Anonyymi 1: Oliko palautteesi aivan välttämötön? Kirjoitit todella typerästi!!!!! Onnea Umppu uimarin uralle ;)) – Santtu

  9. Surkuhupaisaa… luulin että tuollaiset kommentit, mitä alussa oli, kuuluisi jonnekkin teinilehtien keskustelupalstojen kirjoituksiin. No annetaan tuon, todennäköisesti 13 vuotiaan pojankoltiaisen kirjoitella. Kyllä sekin joku päivä aikuiseksi kasvaa, toivottavasti 🙂 Tsemppiä blogin kirjoittajalle! Suosittelen että jätät nuo lasten kommentit omaan arvoonsa, etkä niihin kiinnitä huomiota. Se huomiohan on se mitä he kaipaavat.

  10. Ruma läski porsas???? Ettei vaan nyt anonyymi sairastaisi suomalaisten perussairautta, kateutta. Umppu on kaunis, fiksu, periksiantamaton, ilmeisen hyvä äiti ja vaimo, hänellä on kaunis koti, oma firma jne..kyllähän siitä voi jotkut vetää pikku hernulaiset nenuun 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta