1,5 viikkoa H-HETKEEN

Nyt alkaa jo jännittää. Tänään taas hyvin nukutun yön jälkeen oli ilo mennä aamulla treenaan. Kasvatin selkää niin, ettei meinaa ovista mahtua enään 😉 Illalla pitäisi vielä mennä tekemään aeroobinen treeni. Ketoosi toimii ja kroppa kiristyy. Paitsi tuo pömpöllään oleva maha 😉 Saan olla siitä onnellinen, että kehoni toimii normaalisti ja kuukautiset eivät ole jäänyt pois, niinkuin suurella osalla lajin harrastajista. Sillähän saattaa olla pitkällä juoksulla negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi lasten saantiin yms.

Tällä viikolla on vielä luvassa kidutusta Marko Panun (osteopaatti) käsittelyssä. Saadaan taas lihaskalvot auki. Nyt kun olen tasan vuoden treenannut, niin toistaiseksi en ole vaurioittunut kertaakaan. Osa syy on varmasti yliliikkuvat nivelet ja hyvä lihashuolto. Muistakaa siis kaikki venytellä ja hoitaa sitä kehoa. Se on yhtä tärkeää, kun itse treenaaminen. Sitten Perjantaina NäytäKyntesi salongissa Kata tuunaa mun kynnet teräviks ja ihaniks <3

Tietenkin kaikkihan tulee Expon katsomoon kannustamaan kilpailijoita, ja sitten kaikki Tamperelaiset viikko sen jälkeen HulluunPoroon Manse Muscle&Fitness showta katsomaan. Itse kilpailen molemmissa 🙂 Jää nähtäväksi kuinka paljon osallistujia on Tampereella 🙂

Tossa kuvassa olisi hieman mallia maailmalta ja Bikini Fitneksen kärkeä. Saas nähdä millaiset ”persikat” kotimaan lavalta löytyy. Luin myös tänään musklefoorumin sivuilta, kuinka mulla on erikoinen taka-asento ja että eikö sille voi tehdä mitään hahaha. Voi sille, ja saatan yllättääkkin sut! Ainut mille en voi mitään on mun yliojentuneet/vääntyneet jalat, jotka on voimstelussa sellaiseksi mennyt ja kun seison ne vaan on käyrät.

Upeita naisia ei voi muuta sanoa. Tähän sitten pyritään tulevaisuudessa <3 Nyt ei muutakun vielä vähän töitä ja illalla vetäseen aerobinen Wolffille

UMPPU

primebody

5 vastausta artikkeliin “1,5 viikkoa H-HETKEEN”

  1. Moikka!Oon jo tässä jonkun aikaa seuraillu sun blogia ja reenipäivityksiä ja päätinkin nyt kommentoida et oot ihan mahtava ja tosi inspiroiva tyttö! itekin oon todella kiinnostunut fitness hommista vaikka olenkinvasta 17 niin mietin tässä että sillon kuin aloitit tämän kaiken,niin miten se tarkalleen meni, hankitko ensin sopivan personal trainerin?otitko minnaan&kimmoon yhteyttä puhelimitse vai mitä? olisi tosi kiva jos vastaisit:)Terv. Laura

  2. Oon tuntenut Minnan ja Kimmon useita vuosia. Minnan kanssa ollaan oltu dream Team cheerleaderseissä samassa joukkueessa useita vuosia. Lajin valinta tapahtui Minnan ehdotuksesta, kun sanoin hänelle halustani kilpailla, mutta lajista en vielä silloin tiennyt mitään. Siitä kaikki alkoi, tsekattiin kunto ja tehtiin suunnitelmat. Nyt on vuosi treeniä takana ja sm-kisat viikonpäästä 🙂

  3. Kiitos vastauksesta ja tsemppiä paljon kisoihin peukut pystyssä täällä:)! voisitko vielä antaa minnan sähköposti osoitteen? kova hinku itelläkin päällä ollut jo kauan ja omatoiminen reenaus ja ruokavalio ei ole ehkä parhain vaihtoehto mulle vaikka tuloksia onkin jo syntynyt:D

  4. Sun taka asento aikanin expossa oli magee vaikka tuomari en ookkaa 😀 Vaikka rehellesisti täytyy sanoo ett menny aina vähän ohi nää lyhyen sarjan line upit ku en oikee oo nähny siel ku tän ulla-riitan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta