T- kävely

Loma on nyt lusittu. Ihanaa oli herätä omasta sängystä <3 Huomenna pääsee taas tuttuun ja turvalliseen Wolffiin. Tai voi jopa olla, että jo tänäänkin. Minna ja osa tytöistä on menossa harjoittelemaan poseerauksia ja jos vaan pääsen menen kyllä mukaa. Kyse on siis saanko kengät jalkaan lennon jälkeen, kun jalat on niin turvoksissa. 
Poseerauksia tulee/pitää harjoitella paljon. Luulin osaavani kävellä korkokengillä, mutta ei se ihan niin helppoa ollutkaan. Tietysti lava kävely on hieman erilaista verrattuna normaaliin korkokenkä kävelyyn. Viime kilpailuihin harjoiteltiin yhdessä monet kerrat kävelyä, jota treenasin myös kotona. Kuvattiin videolle, jota katsottiin ja tehtiin parannuksia. Lava kävelyssä on tärkeää pitää vatsa sisässä, selkä suorana, rintakehä edessä, kävellä suoraa vivaa pitkin, peppu ”töröllä” unohtamatta BIG SMILE 🙂
Samalla kuitenkin näyttää luonnolliselta. Viime kilpailuissa 3 minuuttia ennen lavalle nousua meille selvisi, että menemme kaikki kerralla lavalle ja suoraan vertailuihin. Olin valmistaunut suoraan tekemään T-kävelyn. Lavalla jalat kramppas kokoajan ja jännitti niin pirusti. 
Omat kisakengät tilasin Englannista. Kengän kokoni on 35 ja niitä ei täältä suomesta ainakaan toistaiseksi saa mistään. Pleasure on yksi yleisimmistä merkeistä, mitä kisakenkinä käytetään. Ns lasikengät eivät vie liikaa huomiota lavalla, kun taas värilliset saattaa tehdä raskaan vaikutelman yleis lookkiin. Voipi olla, että tänään selviää myös, koska kisadietti alkaa. Laitan tänne sitten ennen ja jälkeen kuvia, niin siitä voi seurata, kuinka kroppa muuttuu. 
Nyt alkaa matkalaukun purku ja valmistautuminen normi viikkoon normi treeneihin jne. Hauskaa sunnuntaita <3
-Umppu-

primebody

3 vastausta artikkeliin “T- kävely”

  1. Ellie shoes- kengät on kans kokeilun arvoisia. Tosi kiva kyllä lukea sun blogia. Itseä ei fitness niinkään kiinnosta mutta kuntoon pääseminen ja siinä pysyminen kyllä :).

  2. Sun asenne ja blogi on niin motivoiva. Miten pääsit karkkihimoista eroon? Olis kiva jos tekisit postauksen jossa kerrot sun päivästä kuvilla et mitä teet ja mitä päällä jne! Kiitos inspiraatiosta! T. 6 aamulla lenkille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta