Yrittäjä vaiko yrittäjä?

Yrittäjä vaiko yrittäjä 🙂 Siinä vasta pulma…. Monet mieltää yrittäjyyden, että kun on yrittäjä, on paljon rahaa. Asia ei kuitenkaan ihan niin mee. Yrittäjyys vaatii uhrauksia ja jos joku on toista mieltä niin haluan ilomielin kuulla. Tai no yrittäjä ja yrittäjä joka haluaa menestyä on kaksi eri asiaa. Yleensä kaikki mitä teen, teen ne täysillä, enkä lopeta kesken. Esimerkiksi työn suhteen. Silloin niitä on tehtävä kun niitä on, joskus jopa aina. On myös yrittäjiä, joille uni maistuu ja työ aikojen jousto on silkka mahdottomuus, jolloin ei kannata olla yrittäjä :)Välillä työ päiväni venyy 12:sta tunnin mittaisiksi, mutta en valita itsehän ne tilaukset otan vastaan. Olen toiminut yrittäjänä jo 7 vuotta, josta 1,5 vuotta olen keskittynyt omaan liikkeeseen ( PRIME). Halusin haasteita ja uusia kuvioita, koska tuntui että olin jumahtanut paikoilleen. Oma liike on asia mitä en ole katunut koskaan. On ihana mennä töihin joka aamu ja tehdä juuri niikun tykkään. Ja se että mulle on siunaantunut maailman parhaat työkaverit <3 Tänään oli kuitenkin yksi "huonoimmista" päivistäni ja se alkoi heti 8.30 naapuri liiketilan armottomalla lattian porauksella, josta ei meinannut loppua tulla,  koko päivä jatkui samaa rataa…..  Onneksi

postissa tuli uudet MSCHIC huulikiillot joista BFF on mun uus suosikki ihan vaan ihanan nimensä vuoksi <3
Tänään ampaisin ylös jo 5.30. Vetäsin pannarin, pakkasin eväät, kassin ja lähdin kohti Wolffia. Tänään oli olkapää treeni, jossa taas nostin painoja, niinkun aion tehdä tällä viikolla jokapäivä. Ähisin ja puhisin ja voihkin.  Mun (Minnan) mielestä ”lämmittely” on hyvällä tapaa niin kamala, jotenka hiki alkoa virtaamaan heti kättelyssä. 
Käytän laturina yllä olevaa Gasparin super pumppia ja makuna omena. On muuten raikasta ja hyvää. Olkapää treenini muuttui viime kerrasta, että teen vähän lyhempää sarjaa, mutta enemmän toistoja unohtamatta ihania väli pumppauksia. Olkapäissä mulla on vielä tekemistä ja paljon. Siksi annankin kaikkeni ja vielä vähän enemmänkin. Kilpaurheilu taustani on vaikuttanut omiin tavoitteisiini, niin työssä, kotona kun treenamisessa. Kun menen salille en (oikeasti) nää enkä kuule mitään. Keskityn siihen mitä teen 🙂 En hae sieltä uusia ”sali” kavereita. Tietenkin on muutama mukava tyyppi, jonka kanssa vaihdetaan moit. En kuulu sarjaan huulikiilto huulille, anna-lehti kouraan ja tekeen Jossunkaa vuoroin sisäreisiä:) Saatankin olla välillä pelottava näky, vaikka oonkin oikeesti ihan hauska tyyppi 🙂 
Mulla on jo selkeä suunnitelma tulevasta. Kilpailu on siis Fitness Expo 2012 8-9.9. Sinne tulee myöskin ”mulle oma sarja alle 163cm”, eli siis pituusluokat, joka on aivan huippu juttu. Treenaan tällä hetkellä sinne kun hullu. Usein asetan tavoitteet itselleni, jo ennen kun treenaus alkaa ja tiedän sen että olen ainut ihminen, kuka voi omaan kehitykseeni vaikuttaa (unohtamatta M&K). Halu pitää siis lähteä itsestä. Tahdon voimaa se vaatii, mutta sitä omistan. 
Sain myös palautetta ennen ja jälkeen kuvista, joku sanoi että ennen oli parempi ja naisellisempi.. Kysehän onkin vain siitä mitä minä haluan olla ja miltä minä haluan näyttää. Karua, mutta inhoan läskiä sitä löllyvää appelsiini-ihoa, ”liittiä” mitä näitä ny on. On se sitten omassani tai jonkun muun kropassa. 
joillekkin ihmisille sopii pyöreys, mutta kun yli painoa alkaa olemaan se 50kg niin eihän se ole enään terveellistä? Vai onko? Kaikki saa olla mun puolesta minkä näköisiä, kokoisia, muotoisia kunhan vaan on hyvä olla. 
Jos  😉 kuitenkin mietit, pientä painon pudotusta, niin suosittelen aamulla tyhjällä mahalla aamulenkkejä. Ne on tehokkaita n. 45 min.
– UMPPU-

primebody

3 vastausta artikkeliin “Yrittäjä vaiko yrittäjä?”

  1. Oon ite ihan lenkkeilijä kanssa, mut aamu-uninen ja oon miettinyt, et onks sillä oikeesti reenin kannalta eroa, et kipaseeko sen aamulenkin tyhjällä vatsalla verraten vaik siihen, et juoksee iltapäivällä? Kyl mäkin jos aamulla lähden, ni meen heti herättyäni tyhjin vatsoin, mutta ku se uni niin maittais yleensä.. 🙂 Ja kiitti inspiraatiosta!

  2. oon määkin joskus ollut aamu uninen, mutta mitä enemmän likkuu, sitä enemmän on virtaa 🙂 Lenkki ei o ikinä pahasta:) Ja lenkki tyhjällä vatsalla polttaa sitä vanhaa rasvaa ja jos käyt illemmalla poltat sitä päivällä syötyä energiaa 🙂

  3. Näin mäkin internetistä päädyin eilen uteliaisuuksissani lukemaan ja kahden (liian) aikaisen aamuherätyksen jäljiltä veivasin herätyskellon soimaan vielä huomiseksikin klo 5:30. Nyt läks läski!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta